sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Hautajaiset

Hautajaiset ovat nyt ohitse.

Eilinen oli ihan hyvä päivä. Jotenkin tosi kaunis päivä. Aurinko paistoi ja tilaisuus oli kaunis, kaikki rakkaat paikalla. Kappeli oli täynnä N:n sukulaisia, ystäviä, työkavereita ja muita läheisiä. Olin ajatellut, että romahdan täysin, kun saavumme kappelille ja näen arkun ja kukat. En romahtanut, olin ihan rauhallinen. Itkin ensimmäistä kertaa vasta kun näin N:n äidin surun murtamana.

Tilaisuus alkoi serkkuni soittamalla alkusoitolla. Istuin eturivissä N:n vanhempien kanssa ja N:n äiti kuiskasi ottaneensa puolikkaan rauhoittavan. Minä vastasin ottaneeni kokonaisen.

Olin päättänyt etukäteen, että luen muistovärssyni ääneen, vaikka se tulisi olemaan kuinka vaikeaa. Ja niin tein. Ei siitä kukaan varmaan mitään selvää saanut, sillä itkin ensimmäisestä sanasta viimeiseen, mutta tein sen silti. Äitini kysyi ennen tilaisuutta, haluanko, että hän tulee alttarille minun kanssani. En halunnut, halusin mennä yksin. Olin kaikista paikallaolijoista ainoa, joka meni yksin. Mutta yksinhän minä nyt tässä elämässä olen. Kyllä kieltämättä puristi rinnasta, kun valtaosa vieraista saapui paikalle puolisoidensa kanssa. Lähes kaikilla oli joku, jota pitää kädestä tai halata. Jotenkin korostui se minun yksinäisyyteni.

Olin jännittänyt ihan hirveästi sitä oman värssyni lukemista. Kun sen sai pois alta, pystyi keskittymään muuhunkin. Kaikkien värssyt olivat niin kauniita. Musiikki oli kaunista, papin puhe oli koskettava. Kun arkku kuljetettiin kärryillä haudalle ja me kävelimme sen perässä, oli kylmää mutta kaunista. Arkku laskettiin hautaan ja saimme heittää sinne kukkia ja hiekkaa. Sinne se minun rakkaani sitten jäi. En tosin ehkä ihan ymmärtänyt, että oikeasti vietämme juuri N:n hautajaisia. En tiedä, kuinka kauan kestää, että sen todella sisäistää.

Muistotilaisuus oli jotenkin N:n näköinen. Tarjolla oli hänen lempiruokiaan ja soitimme hänen lempimusiikkiaan. N:n äiti oli tehnyt valokuva-albumin N:n viimeisistä vuosista ja isä oli tuonut albumin lapsuuskuvista. Niitä oli ihana katsoa. N:n isäpuoli piti kauniin muistopuheen. Kaikista liikuttavin kohta siinä oli, kun hän kutsui minua N:n "elämän rakkaudeksi". On ihanaa tietää, että tein N:n onnelliseksi ja että hän kuoli onnellisena, koska hänellä oli minut.

En tiedä voiko niin sanoa, mutta tilaisuus jätti hyvän mielen. Muistelimme vieraiden kanssa kaikkia mukavia muistoja ja juttelimme pitkään. Eilinen oli niin hyvä päivä, kuin se vain suinkin pystyi olla. Enkä itkenyt koko päivää putkeen, vaikka niin pelkäsin. Olen niin ylpeä itsestäni. Selvisin päivästä, joka oli varmasti yksi vaikeimmista, mitä koskaan tulen kokemaan. Tänään aamupalaa syödessäni luin kuolinilmoituksen lehdestä. Se oli kaunis. Ja se teki kaiken taas astetta todemmaksi.

Nyt minä olen ihan rauhallinen. Vaikka en tiedäkään, miten elämä tästä jatkuu. Elän hetken kerrallaan. Ensi viikon opiskelen ahkerasti, seuraavalla viikolla lähden perheeni kanssa Kanarialle ja sitä seuraavalla viikolla aloitan työharjoittelun. Ne ovat kaikki ihan hyviä suunnitelmia. Ne kaikki vievät eteenpäin. Eikä pidemmälle tarvitsekaan tietää. Koska elämä on tässä ja nyt. Ja se menee eteenpäin, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan.

7 kommenttia:

  1. Todella koskettava blogi. Voimia ja kaikkea hyvää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi ja hyvää kevättä sinulle <3

      Poista
  2. Oot kyllä niin vahva ❤ ja kirjotat tosi kauniisti kaikesta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Nyt on vaan pakko olla, ja uskoa siihen että selviää <3

      Poista
  3. Toivottavasti sinulle kuuluu hyvää. Kirjoitat kauniisti. Meillä on haustajaisten järjestäminen edessä. Nämä ovat vaikeita asioita, mutta toivon, että ajan kanssa suru helpottaa.

    VastaaPoista
  4. Otan osaa. Kiitos kun jaoit tämänkin aran aiheen. Meidän tuttavalla on nyt hautauspalvelu etsinnässä, hän koki myös suuren menetyksn. Hän myös puhui siitä, että aikoo yrittää jonkinlaisen muistovärssyn lukea, mutta vaikeaa se tulee olemaan.

    VastaaPoista
  5. Otan osaa ja kovasti voimia. Hautajaiset ovat aina vaikeita, etenkin jos kyseessä on kovin läheinen ihminen. Paljon on järjesteltävää, hautakiven etsintä, myös jopa omaisuuden selvittäminen. Päivä kerrallaan on mentävä.

    VastaaPoista