Ei kenenkään koti

Olin eilen viettämässä iltaa työkavereideni kanssa. Minulla tosiaan on koulun lisäksi myös työpaikka, mutta en ole tehnyt yhtäkään vuoroa N:n kuoleman jälkeen. Minulla on jo koulu ja alkava työharjoittelu ja koko pirstaleinen elämä hoidettavana, en vain jaksa kaikkea. Aloittelen työntekoa hiljalleen tässä keväällä ja kesällä.

Ilta oli tosi mukava ja sain ajatuksia taas muutamaksi tunniksi toisaalle. Nukkumaan menin meidän yhteiseen asuntoomme, kun en jaksanut enää lähteä vanhempieni luokse. Ensimmäisenä sisään tullessani näin N:n kengät. Sitten oli pakko katsoa läpi jokaikinen huone, jos N olisi sittenkin ollut kotona. Sen jälkeen tuli itku, kun ei hän tietenkään ollut. Onneksi olin niin väsynyt, että nukahdin heti sänkyyn päästyäni.

Minä haluan jo eroon koko asunnosta. Ei se ole mikään koti enää. En viihdy siellä yhtään. On tosi jännää, miten asunto voi muuttua inhottavaksi paikaksi ihan hetkessä. Minä nimittäin pidin meidän asunnostamme. Viihdyin siellä hyvin yksinkin. En viihdy enää. Siellä on jotenkin kylmää ja kolkkoa. Sieltä puuttuu se tärkein.

Muistan edelleen, miten onnellisia olimme, kun saimme sen asunnon. Se oli vasta toinen asuntonäyttö, jossa kävimme, ja jonne oli saapunut varmaan 20 muutakin ihmistä. Silti, jostain ihmeen syystä, asuntoa tarjottiin juuri meille. Se tuntui lottovoitolta; kiva, siisti ja suht edullinen asunto keskustassa hyvällä sijainnilla. Nyt se sama asunto tuntuu kaikkea muuta kuin kodilta. Sitä paitsi olen ihan varma, että siinä asunnossa on joku kirous. Se tuottaa huonoa onnea kaikille, jotka siinä asuu. Vuokranantajan mukaan edellinen pariskunta oli eronnut, ja siksi muuttanut asunnosta pois. Nyt toinen meistä kuoli. En halua tietää, mitä seuraaville asukkaille käy.

Se sama asuntovälittäjä, joka meille tuon vuokrakämpän välitti, oli mukana tässä meidän asunnonostoprojektissamme. Kävimme katsomassa montaa hänen välittämää asuntoa ja olimme viikottain yhteyksissä uusista asunnoista. Hän muisti meidät monen vuoden takaa ja jopa sen, minkä asunnon meille oli silloin välittänyt. Minusta tuntuu tosi pahalta, jos tämä nykyinen vuokranantaja haluaa saman välittäjän etsimään uudet vuokralaiset. Välittäjäparka varmaan ajattelee, että "Tässähän asui se nuoripari, nyt he ovat varmaan löytäneet oman kodin ja muuttaneet siksi pois!" Ei voisi totuus olla erilaisempi...

Nyt on onneksi mukava viikko tulossa, kun lähden huomenaamulla tuulettamaan päätäni Kanarian lämpöön. Ehkä se antaa jonkinlaisen uuden startin tälle elämälle. Matkan jälkeen minulla on tasan kuukausi aikaa pakata tavarani sieltä asunnosta. Olen oikeasti onnellinen, että pääsen siitä eroon. Nyt koko asunto tuntuu taakalta, jota en halua enää raahata mukanani.