Ensimmäinen kuukausi ilman sinua

Tänään olen ollut tasan kuukauden ilman häntä. 30 päivää yksin. Elämäni vaikein, kamalin ja surullisin kuukausi. Kuukausi, jota minun ei koskaan pitänyt kokea.

En osaa sanoa, onko kuukausi mennyt hitaasti vai nopeasti. Toisaalta siitä tuntuu olevan valovuosia, kun odotimme vastauksia sairaalassa ja jouduimme lopulta hyvästelemään hänet. Siitä on ikuisuus, kun aloitin tämän blogin, tai kun kävimme hautaustoimistossa ensimmäistä kertaa. Mutta silti muisto aamun ensimmäisestä pususta ja hyvän huomenen toivotuksesta tuntuu eiliseltä.

Kuukaudessa on tavallaan tapahtunut paljon. Vaikka jokaikinen päivä on edelleen painajaista, olen silti onnistunut kampeamaan itseni ylös pahimmasta epätoivosta. Välillä elän jo vähän niin kuin normaalisti. Olen jatkanut opiskeluja ja teen kavereiden kanssa normaaleja juttuja. Suunnittelen silloin tällöin vähän pidemmälle, kuin huomiseen. Kaiken sen alla on kuitenkin edelleen ihan järjetön suru ja ikävä. Ja epäusko, ja usein myös se epätoivokin. Mutta silti, kun mietin sitä matkaa, jonka olen näillä jaloilla kulkenut vain 30 päivässä, en voi olla muuta kuin ylpeä itsestäni. En olisi koskaan uskonut pystyväni tähän. En olisi koskaan uskonut, että voin selvitä tästä.

Pahinta on se yksinäisyys. Se, kun ei ole ketään, kelle laittaa viestejä, kenen kanssa tehdä ruokaa ja katsella leffoja, jonka kanssa elää tätä arkea. Olen edelleen kateellinen jokaiselle pariskunnalle, jonka näen. Olen edelleen kateellinen, kun kaverit mainitsevat oman poikaystävänsä. Olen katkera siitä, että minä menetin kaiken. Minä menetin tasan tarkkaan kaiken, mitä olin rakentanut, suunnitellut ja unelmoinut viimeiset vuodet. Sen lisäksi, että menetin rakkaan ihmisen, menetin oman elämäni ja tulevaisuuteni. Siinä mielessä tämä N:n kuolema vaikuttaa kaikista eniten minuun. Vaikka tiedän N:n perheen ja ystävien olevan ihan yhtä murtuneita kuin minäkin, ei tämä silti vaikuta kenenkään muun tulevaisuuteen samalla tavalla kuin minun. Koska minulta vietiin ihan kaikki.

Onneksi kesä on tulossa. Ulkona on jo nyt niin kevät, että hengittäminen tuntuu vähän kevyemmältä. On lohdullista, että jo yhdessä kuukaudessa voi edetä näin paljon. Uskon, että seuraavan 30 päivän jälkeen olen taas muutaman askeleen pidemmällä. Välillä ehkä otetaan askel taaksepäin, mutta seuraavana päivänä taas eteenpäin. Eteenpäin on hyvä sana, se on hyvä päämäärä.