maanantai 1. elokuuta 2016

Asunto!


Nyt se on vihdoin virallista! Minulla on asunto syyskuun ensimmäisestä päivästä alkaen! Voi vitsit, nyt on hyvä fiilis!

Näin asunnon tänään ensimmäistä kertaa, ja kirjoitimme heti vuokrasopimuksen. Asunto oli juuri sopiva minulle. Melko edullinen ja ihan loistavalla sijainnilla! Siitä tulee minun oma pieni kotikoloni. Juna-asemalle kävelee alle viidessä minuutissa, eikä kouluun ja työpaikallekaan mene kovin paljoa enempää. Hautausmaalle ehkä vartti. McDonald'siin minuutti.

Asunto on samassa kaupungissa, jossa asuimme yhdessä N:n kanssa. Sinne muuttaminen ei tunnu lainkaan pahalta. Se ei ole missään nimessä lempikaupunkejani, mutta se menettelee. Siellä on ihan hyvä. Ainoa, joka minua kaupungissa ahdistaa, on sen pienuus. Se on huomattavasti pienempi kuin kotikaupunkini. Ei pienenpieni, mutta pieni silti. Siellä kaikki tuntevat toisensa. Tai jos eivät tunne, niin ainakin tuntevat jonkun joka tuntee juuri sen ihmisen, josta puhutaan. Juorut liikkuvat. Niin moni tietää N:n kohtalon. Joka kerta, kun joku katsoo minua hetkenkin tavallista pidempään, epäilen hänen tietävän. Olen näkevinäni kaikkien ihmisten hymyissä sääliä. Joka kerta junasta noustessani pälyilen ympärilleni, näkyykö tuttuja, tai katsooko joku minua. Pitäisi päästä eroon siitä.

Asunnossa asuu tällä hetkellä mies, jolla on sama etunimi kuin N:llä. Sen on oltava hyvä merkki.

On se elämä hassua. Eikä aina kovin positiivisessa mielessä. Jos kaikki olisi mennyt toisin, voisin istua tässä nyt oman asunnon kauppakirja käsissäni. Sen sijaan käsissäni on nyt vuokrasopimus yksiöstä. Mutta olen silti iloinen. Vielä iloisempi olisin siitä kauppakirjasta, mutta sen aika ei ollut vielä. N olisi minusta nyt niin ylpeä. Hän olisi ylpeä kaikesta, mitä olen saanut aikaan hänen kuolemansa jälkeen. Ylpeä siitä, että jatkoin koulussa ja töissä ja suoritin työharjoittelun. Ylpeä siitä, että muutan meidän asuinkaupunkiimme takaisin. Yksin. Ylpeä siitä, että jaksan joka päivä eteenpäin enkä milloinkaan harkitse luovuttavani.

4 kommenttia:

  1. Paljon onnea! Kyllä sinä tulet pärjäämään! Olen sinua kaksi kertaa vanhempi, mutta luin blogisi vähän aika sitten siltä istumalta, kun sen sattumalta löysin. Minäkin koin läheisen kuoleman pari vuotta sitten ja tuntemukset olivat kovin samanlaisia. Mutta niin se vain minäkin pärjäsin ja pärjään. Elämä menee eteenpäin ja se on muistettava elää, joka päivä. Kaikista huolista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula! Kyllä minä pärjään. Vaikeitakin päiviä on varmasti edessä, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole, kuin puskea läpi niistäkin.

      Osanottoni myös sinulle. Läheisen kuolema on aina pysäyttävä hetki. Mutta jos siitä voi jotain hyvää hakea, niin ainakin itse oppii arvostamaan elämää ja jokaista pientäkin hetkeä enemmän. Kun koskaan ei tiedä, mikä hetki on viimeinen.

      Kiva kun luit postaukseni ja ihanaa elokuuta sinulle! :)

      Poista
  2. Saat olla itekin tosi ylpeä! ❤ oot vahvin ihminen, jonka mä tunnen :)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä oonkin :) Tästä selviytyminen on ollut mun suurin saavutus. Kiitos rakas! ❤

      Poista