Toinen perhe

Eilisilta oli kerrassaan ihana. Vietimme iltaa N:n äidin ja isäpuolen luona grillaten ja paljussa istuskellen. Paikalla olivat N:n sisarukset puolisoineen ja jonkin verran N:n kavereita, puolisoineen tietenkin. Ja minä. Yksinäinen minä.

Tällä kertaa yksinäisyyteni ei tosin korostunut niin paljon kuin juhlissa yleensä. Eilen olimme kaikki yhtä. Kaikki juttelivat kaikille. Pariskunnat eivät kiehnänneet ja jutelleet vain kahdestaan. Olimme kaikki yhdessä. Ja hyvä niin. En kestä niitä helkkarin virallisia juhlia, joihin saavutaan aina pariskuntana. Ja sitten katsellaan vähän ihmetellen, jos joku saapuu yksin. Onneksi sellaisia juhlia ja tilaisuuksia ei ole tiedossakaan. Eilisen kaltaisiin illanistujaisiin voin osallistua milloin vaan uudestaan.

N:n äiti ja isäpuoli halusivat järjestää tällaisen illan meille N:n läheisille. Ilta ei ollut kuitenkaan mikään N:n muisteluilta. Hän ei ollut pääpuheenaihe. Itseasiassa puhuimme hänestä aika vähän. Toki perinteiset itkut N:n äidin kanssa piti itkeä pariin otteeseen kun puheenaiheet menivät liian syvälle. Mutta itku on välillä hyvästä. N:n nimi kuitenkin vilahteli keskusteluissa vähän väliä. Muistelimme monia hänen hölmöilyjään (esimerkiksi sitä, miten löysin kerran meiltä kotoa vanhan konvehtirasian, johon oli jäänyt pahimmat karkit syömättä. Heitin ne roskiin, mutta N kaivoi karkit sieltä ja sanoi: "Eihän näitä hyviä karkkeja kannata roskiin heittää, mä vien nämä isäpuolelle lahjaksi!" Ja niin hän vei). Voi hyvänen aika sitä naurun määrää.

Loppuillasta istuimme ulkona terassilla viltteihin kääriytyneinä lämpölamppujen alla. Satuin katsomaan taivaalle, ja näin siellä vain yhden tähden. Yhden. Koko taivaalla. Siellä hän oli. Minun N. Koko illan tuntui, että yksi puuttuu joukosta. Koska niinhän sieltä puuttuikin. Kaikki rakkaat läsnä, mutta se kaikista rakkain puuttui. Pystyin niin hyvin kuvittelemaan N:n sinne. Syömään vielä yhden tortillan, kun muut jo lopettivat. Ottamaan kakkua vain yhden pienen palan, koska hän ei tykännyt makeista leivonnaisista. Saunomaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja lillumaan paljuun moneksi tunniksi. Nauramaan ja kertomaan vitsejä. Hän olisi pitänyt eilisillasta. Mutta hän ei ollut siellä. Kunnes ihan loppuillasta näin sen tähden. Kyllä hän mukana oli. Ei ehkä fyysisesti, mutta läsnä silti. Ei hän minua jätä.

Minun poikaystäväni on tähtenä taivaalla ja enkelinä pilvenreunalla. Hän on minun voimavarani, jos joskus en jaksa itse kannatella itseäni. Hän ohjaa eteenpäin. Ei jätä ikinä yksin. Auttaa ja valaisee tien, kun on pimeää.

Ja minun poikaystäväni perhe on minulle kuin toinen oma perhe. Olen heidän luokseen aina tervetullut. Haluaisin sen jatkuvan aina niin. En ehkä kuulu joukkoon enää täysin samalla tavalla kuin aiemmin, mutta toisaalta N:n kuolema vain lähensi meitä. Kun on itkenyt yhdessä tuntikausia sairaalassa ja sen jälkeen suunnitellut yhdessä hautajaiset, voi sanoa tuntevansa toisen aika hyvin. Eilen nauroimme yhdessä niin paljon, että jossain vaiheessa havahduin siihen, miten paljon poskiini sattuu. Olen niin onnellinen näistä ihmisistä. Ja olen onnellinen siitä yhdestä tähdestä taivaalla, joka loistaa niin kirkkaasti, ettei muita edes näy. Onneksi sain tutustua häneen. Onneksi hän oli olemassa minua varten.