20 000 kävijää

Eilen koitti se päivä, kun täällä blogissa on käyty 20 000 kertaa. Kaksikymmentä tuhatta! Se on ihan älytön määrä.

En ikinä uskonut, että tämä asia kiinnostaisi näin monia. En voinut kuvitellakaan, että minä olisin jotenkin kiinnostava. Tai osaisin kirjoittaa kiinnostavasti. Minä! Minähän olen ihan tavallinen tyttö. Mutta siltikin tällä omalla pikku sivustollani käy aikamoinen vilinä joka päivä!

Blogin aloitettuani en missään nimessä tavoitellut suuria lukijamääriä. En tavoittele vieläkään. Se ei ole tämän blogin tarkoitus. Kirjoittaisin tätä, vaikka täällä ei kävisi ketään, vaikka tämä olisi salainen. Kirjoitan tätä itselleni, mutta minusta on silti hienoa, että ihmiset lukevat. Olen itse kertonut tästä blogista ehkä kymmenelle ihmiselle. En todellakaan ole jakanut osoitetta kovin monelle. Tietysti kaverini ovat kertoneet tästä omille kavereilleen, ja lukijoita on kertynyt sitä kautta. Mutta mistä ihmeestä te muut olette tulleet?! Minulle tämä 20 000 sivulatausta on ihan mieletön määrä!

Ilahdun jokaikinen kerta, kun huomaan jonkun kommentoineen. Olen saanut niin ihania tsemppiviestejä teiltä! Olen monet kerrat itkenyt kommenteille, ne ovat välillä niin liikuttavia. Olen saanut kuulla teidän tarinoitanne ja saanut vertaistukea. Kommentit ovat ihan parasta! Ihanaa, kun olette kirjoittaneet niitä ja jättäneet jälkenne tähän tarinaan ja minuun.

Jos olen tällä blogilla saanut edes yhden ihmisen ajattelemaan asioita, on se maailman hienoin juttu. Jos yksikin ihminen on blogiani luettuaan alkanut arvostamaan elämää edes ihan himpun verran enemmän, on minun tehtäväni suoritettu. Jos yksikin ihminen on tajunnut omien valituksen aiheiden olevan turhia, jos yksikin ihminen on sanonut läheiselleen rakastavansa luettuaan blogiani, olen mahdottoman tyytyväinen. Enemmän kuin tyytyväinen. Koska silloin tästä blogista on ollut jotain hyötyä.

N olisi niin ylpeä tästä. Hän tietää, että kirjoittaminen on minulle tärkeä juttu. Hän olisi ylpeä, että olen löytänyt kirjoittamisesta itselleni terapiakeinon ja saanut luotua jotain näin hyvää. Tämä blogi on minulle ihan hirmuisen rakas. Tämä on auttanut minua ihan älyttömästi. Ja miten ihanaa on, että tämä tarina pysyy täällä tallessa ikuisesti! Kaikessa kamaluudessaan ja surullisuudessaan tämä blogi on loppujen lopuksi aika positiivinen. Tämä on toden totta selviytymistarina. Tämä on todiste siitä, että mistä tahansa selviää, kun niin päättää.

Kuten olen kertonut, ensimmäisenä yönä N:n kuoleman jälkeen heräsin keskellä yötä ja googletin "miten selvitä puolison kuolemasta". Toivoisin, että jos joku joskus googlettaa samaa samanlaisessa tilanteessa, hän löytäisi tämän blogin. En osaa kertoa, miten siitä selviää. Mutta siitä selviää. Askel kerrallaan. Haluaisin sanoa samassa tilanteessa olevalle, että olet vahvempi kuin uskot, ja sinä selviät. Vaikka nyt ei tunnu siltä, niin valoisampia päiviä on tulossa. Minä jos joku sen tiedän. Pysy vahvana.

Kiitos ihan jokaiselle, joka on blogiini joskus eksynyt. Olette ihania. Kun tämän tarinan saa jakaa näin monen ihmisen kanssa, tuntuu se kummasti kevyemmältä kantaa. Ei täällä kukaan yksin pärjää. Kannatellaan toinen toisiamme, kun on vaikeaa.