maanantai 29. helmikuuta 2016

Viimeisen matkan vaatteet

Minä en koskaan silittänyt N:n kauluspaitoja. En ollut siinä mielessä koskaan mikään kodinhengetär. N oli työpaikassa, jossa hän käytti kauluspaitaa ja suoria housuja, ja joka sunnuntai ennen työviikon alkua hän silitti vaatteensa itse. Ja joka kerralla hän naureskeli, että se olisi kyllä vaimon tehtävä. 

Tänään silitin ensimmäistä kertaa hänen valkoisen kauluspaitansa. Kyllä nyt olisi N tyytyväinen ja ylpeä. Huomenna joudumme viemään hautaustoimistoon vaatteet, jotka haluamme hänelle päälle viimeiselle matkalleen. Valitsimme N:n äidin kanssa puvun, jonka N osti viime kesänä omia valmistujaisiaan varten. Nyt piti tietysti pestä ja silittää kauluspaita, joka lojui pyykkikorin pohjalla. Ja minä olen tasan ainoa henkilö, jonka se paita piti silittää. Ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Olen miettinyt ihan hirveästi, haluanko, että N:lle laitetaan kihlasormus vasempaan nimettömään. Ensimmäinen ajatus oli, että tietysti haluan. Mutta tarkempien pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että pidän sen itselläni. Teetän meidän molempien sormuksista minulle sopivan yhden sormuksen, jota voin pitää koko loppuelämäni vaikka oikeassa nimettömässä. Ei N omalla sormuksellaan mitään tee. Ei N enää ole siinä ruumiissa, hän on jo jossain ihan muualla. Se ruumis on vain kuori, jossa ei ole enää ketään. Ei henkeä eikä sielua. Ja hän tietää olevansa minun kanssani kihloissa ilman sormustakin. Uskon, että sormus ilahduttaa minua enemmän, kun se on täällä maan pinnalla ja saan pitää sen muistona. Joku muu olisi ehkä päättänyt toisin, mutta ajattelen asian myös siltä kantilta, että mitä jos joskus tulevaisuudessa menen uudestaan kihloihin ja naimisiin. Jääkö minua kalvamaan, että N:llä on sormus sormessaan ja olen tavallaan ikuisesti kihloissa hänen kanssaan.

Miten näin pienestä asiasta voi saada näin valtavan pohdinnan aikaiseksi? Miten voi olla, että koen tämän sormusasian olevan yksi suurimpia päätöksiä, mitä tulen tekemään ennen hautajaisia? Olen pohtinut tätä oikeasti joka päivä, että teenkö oikein vai väärin, mutta ei kai tässä ole oikeaa ja väärää vaihtoehtoa. Haluan, että hänelle laitetaan kaulaan yksi kaulakoru, jonka olen hänelle ostanut, ja jota hän piti aina. Ja kello tietysti ranteeseen, N oli niin kellomiehiä ja omisti niitä useita. Koen jotenkin hirveän tärkeäksi, että hänellä tulee olemaan siistit vaatteet ja nimenomaan sellaiset, jotka hän itsekin olisi valinnut. Toivottavasti hän olisi tyytyväinen valintoihini. Ja uskon, että onkin. 

2 kommenttia: