En olisi ikinä uskonut joutuvani kirjoittamaan tätä tekstiä.
En olisi ikinä uskonut avaavani blogia, jonka nimi on "Tarina selviytymisestä".
Se nyt on kuitenkin ainoa vaihtoehto. Selvitä. Minä aion selvitä tästä.
Minun poikaystäväni, kihlattuni, avomieheni, paras ystäväni menehtyi eilen. Se tapahtui hyvin äkillisesti aivoissa olleen rakenteellisen vian takia. Lääkäriin hakeutumisen jälkeen hän oli poissa alle vuorokaudessa. Mitään ei ollut tehtävissä. Tajuttomuus oli niin syvä, ettei hän enää herännyt. Jouduimme vain jättämään hänet sinne sairaalasänkyyn makaamaan ja lähtemään pois.
Nyt tuntuu epäuskoiselta, vaikka en vielä ole sisäistänyt koko tapahtumaa. Shokki suojelee minua ymmärtämästä. En jaksa ajatella, mitä pitäisi tehdä seuraavaksi. Jo pelkästään läheisille kertominen tuntuu ylitsepääsemättömän raskaalta. Nyt on vain kuitenkin pidettävä elämänsyrjästä kiinni edes hieman. Sitä N toivoisi, että minä selviäisin ja olisin vielä joskus onnellinen.
Syy, miksi ajattelin perustaa tämän blogin, on se, että pystyn kirjoittamalla purkamaan ajatuksiani. En ole koskaan ollut hyvä puhumaan, mutta kirjoittaminen on aina ollut luonnollisempaa. Pystyn ehkä kirjoittaa asioita, joita on vaikea pukea sanoiksi. Kirjoittaminen helpottaa. Lisäksi näistä järkyttävistä hetkistä ja tunteista jää jokin konkreettinen muisto, vaikka en tiedä, haluanko niihin koskaan palata. Ja kolmanneksi, ehkä joku samassa tilanteessa oleva voi saada tästä jotain vertaistukea. Itse ainakin tässä tilanteessa haluaisin kuulla saman kokeneilta, selviääkö tästä ikinä.
Olet rohkea kun laitoit tämän julkiseksi. Ja todella hyvä että olet " nimetön".
VastaaPoistaJään seurailemaan matkaasi eteenpäin.
Kiitos. Jotenkin tuntuu hyvältä jakaa tätä ihmisten kanssa. Ihan kuin oma taakka pienenisi, vaikkei sitten kuitenkaan. Sydäntä lämmittää tieto siitä, että monia kiinnostaa ja moni välittää, niin tuttu kuin tuntematonkin <3
PoistaOnpa kova kokemus niin nuorelle ihmiselle kuin olet. Ei todellakaan helppoa mutta varmasti menet eteenpäin pikkuaskelin.
VastaaPoistaEteenpäin mennään, pienin askelin, mutta sitäkin varmemmin. Tämä kokemus on ollut todella kova, mutta myös kasvattava. En toivoisi tätä painajaista kyllä kenellekään. On saanut aikalailla opetella elämään kokonaan uusiksi.
PoistaKiitos sinulle kommentista ja hyvää alkanutta vuotta <3
Minä menetin kihlattuni myös äkillisesti pari päivää sitten 17.2.2018. Toivon että tästä blogista on apua minulle tässä selviytymisessä. ��
VastaaPoistaOlen niin pahoillani <3 Niin surullista lukea tällaista, sydän särkyy. Ja vielä sama päivä. Voimia ja rakkautta sinulle, tiedän mitä käyt läpi <3 Kirjoittele joskus kuulumisiasi tänne, jos käyt lueskelemassa blogia!
Poista