Hautaustoimistossa

Minä olen niin ylpeä tästä päivästä. Selvisin ihan kunnialla läpi kaikista velvollisuuksista.

Aamulla lähdin junalla N:n ja minun kotipaikkakunnalle. Junamatka meni hyvin, mutta pari kertaa meinasin purskahtaa itkuun, kun vaivuin liian syvälle ajatuksiini. Mietiskelin, voikohan joku näistä kanssamatkustajista ja vastaantulijoista arvata, mitä käyn läpi. Arvaako tuo mies tuossa, että minun koko elämäni on palasina? Aavistaako tuo vastapäätä istuva nainen, että olen joutunut syömään rauhoittavia, että pystyn edes istumaan tässä junassa?

Hautaustoimistossa olin yllättävän rauhallinen. Paikalla olivat N:n vanhemmat ja minä. Valitsimme arkun, ihan tavallisen valkoisen. Olen varma, että N olisi pitänyt jokaista muuta vaihtoehtoa liian naisellisena. Puhuimme myös, missä vaatteissa N lasketaan viimeiselle matkalleen. Ja muista järjestelyistä.

Toimistossa jotenkin tuntui, että järjestelen ihan toisen ihmisen asioita. En voinut uskoa, että siinä minä valitsen rakkaimpani arkkua. Ei se tuntunut siltä. Olisin luullut, että se tuntuu pahemmalta.

Hautaustoimiston jälkeen kävimme vielä katsomassa N:n hautapaikan sekä kappelin, jossa hänet siunataan. Sekin tuntui absurdilta. Kappeli oli kyllä kaunis ja jotenkin intiimi. Hautapaikka on isolla, vanhalla hautausmaalla, ja N:n isovanhempien ikkunasta melkein näkee N:n tulevan haudan. Se on kiva ajatus. Hän on lähellä rakkaita.

Illalla hyvä ystäväni tuli käymään meillä. Kavereiden tapaamisia olen oikeasti pelännyt, koska en tiedä, mitä heille pitää sanoa. Luulen, että kaikkia muita pelottaa ihan yhtä paljon. Eihän tämä ole luonnollinen tilanne kenellekään! Se meni kuitenkin hyvin, me itkimme ja nauroimme yhdessä. Tämän ystävän olen tuntenut ihan koko elämäni, ja kaikkea mahdollista olemme kokeneet ja käyneet läpi. Niin myös tämän tilanteen. Tämä vahvistaa jo valmiiksi vahvaa ystävyyttämme, ja tiedän hänen seisovan minun tukenani myös niinä kaikista huonoimpina päivinä.

Nyt tuntuu siltä, etten ehkä kuolekaan tähän suruun. Minulla on niin paljon ihmisiä ympärillä. Ja olen ymmärtänyt, ettei itkua pidä pidätellä. Jos itkettää, niin sitten itketään! Ja sitten ilma on taas vähän kevyempää hengittää.