Suru on surtava

Joka paikassa törmää lauseeseen "suru on surtava". Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Yksinkertainen lause, mutta kun sitä oikeasti pohdin, en osaa kertoa, mitä sillä tarkoitetaan. Suru on surtava. Miten? Miten surraan? Kriisityöntekijät sanoivat, että surua on työstettävä. Mutta en ymmärrä sitäkään lausetta. Millä tavalla surua työstetään?

Tarkoittaako nuo lauseet, että surulle pitää antaa aikaa? Olenko minä antanut surulle aikaa? Olen jo käynyt koulussa ja nyt aloitin työharjoittelun. Olen aika kiireinen tällä hetkellä. Tarkoittaako se, ettei surulle ole aikaa? Olenko työntänyt surun sivuun ja yrittänyt unohtaa sen tekemällä kaikkea muuta? Pitäisikö minun vain itkeä kotona enemmän ja surra? Mutta eihän sekään ole oikea tie. Jos jään kotiin enkä tee mitään, on sieltä pois lähteminen entistä vaikeampaa. Mikä siis on se kultainen keskitie suremisella ja muulla tekemisellä? Vai tarkoittaako ajan antaminen, etten tee hätiköityjä päätöksiä ja säntäile elämässä esimerkiksi uuteen parisuhteeseen samantien?

Luulen, että ainakin tämä blogin kirjoittaminen on ollut hyvää surun työstämistä. Tästä on tullut minulle tosi tärkeä juttu. Ja etenkin ihan ensimmäisinä päivinä tämä oli oikeastaan ainoa asia, jonka vuoksi nousin sängystä ylös. Tuntui tärkeältä kirjoittaa tätä blogia. Tämä auttoi pitämään elämänsyrjästä kiinni, kun kaikki muu oli viety. Ja edelleen omien ajatusten kirjoittaminen tuntuu terapeuttiselta.

Lähetin eilen hakemuksen syksyllä alkavaan vertaistukiryhmään ihmisille, jotka ovat menettäneet läheisensä äkillisesti. Uskoisin sen olevan hyödyllinen juttu, koska vertaistukea en ole oikeastaan keneltäkään saanut. Minulla on ystäviä ja perhettä ja saan heiltä tukea, mutta kukaan heistä ei ole kokenut mitään vastaavaa. Toki olen jutellut paljon N:n läheisten kanssa, mutta olisi mukavaa puhua myös täysin ulkopuolisten, samassa tilanteessa olevien kanssa. Toivon todella pääseväni ryhmään, vaikka mielenterveysseuran palveluiden käyttäminen tuntuu jotenkin pelottavalta. Ihan kuin olisin jotenkin hullu. Mielenterveys on sananakin jotenkin niin vieras ja kaukainen. En ole koskaan aiemmin tarvinnut mitään mielenterveyspalveluita.

Olen nyt ollut työharjoittelussa päiväkodissa kolme päivää. Siellä en ehdi juurikaan ajatella N:ää. En ole vielä edes kertonut tästä tilanteesta kenellekään siellä. Pelkään leimautuvani jotenkin, jos kerron sen heti. Pelkään, että sitten minussa ei nähdä muuta, kuin tämä asia. Sitten olisin vain tyttö, jonka mies on kuollut. En mitään muuta. Haluan näyttää, että olen enemmän. Haluan näyttää, että olen skarppi ja vastuullinen tyyppi, eikä tämä vaikuta kykyyni työskennellä siellä. Sitten, kun he ovat nähneet millainen olen, voin ehkä kertoa asian. Jos tuntuu siltä. Voi ollakin, etten kerro ollenkaan, koska en halua tämän määrittävän minua. Minussa on paljon muutakin kuin tämä. Olen oikeasti paljon enemmän, kuin vain tyttö, jonka mies on kuollut. Näytän mieluummin ne muut puoleni ensin.