Sormuksista ja kosinnasta

Olen miettinyt paljon, mitä aion tehdä meidän kihlasormuksillemme. Ennen N:n hautaamista tein päätöksen, etten laita hänelle sormusta hautaan, vaan pidän sen itselläni muistona. Ja siitä asti on ollut aika selvää, että haluan tehdä sormuksista jotain. En halua, että N:n sormus jää pölyttymään kaapin perälle, koska siellä se ei minua ilahduta, ja sinne se unohtuisi hyvin nopeasti. Omaa sormustani toki olen käyttänyt kokoajan oikeassa nimettömässäni.

Haluan, että meidän sormuksistamme tehdään yksi. Haluan, että ne juotetaan yhteen, jotta voin itse käyttää niitä aina. Aion käydä huomenna kultasepänliikkeessä kysymässä, onko niille mahdollista edes tehdä niin. Haluaisin, että lopullinen sormus olisikin sen näköinen, että siinä on kaksi sormusta. En halua, että sormukset sulatetaan ja sitten niistä muotoillaan yksi uusi sormus, vaan toivoisin, että niihin jäisi kaikki naarmut ja käytönjäljet ja ne edelleen erottuisivat toisistaan. Mutta en todellakaan tiedä, onko näillä toiveilla mahdollista tehdä sormuksille yhtään mitään.

Ylimääräistä pohtimista ovat aiheuttaneet 15 pientä kiveä, jotka sain N:n äidiltä. Hän antoi meille vanhat kihla- ja vihkisormuksensa viime kesänä, kun olimme menneet kihloihin. Niitä oli tarkoitus käyttää osittain minun tulevaan vihkisormukseeni. Annoin ne hänelle kuitenkin takaisin N:n kuoleman jälkeen. N:n äiti oli käynyt sormusten kanssa kultasepällä, saanut rahaa kullasta, ja antoi nyt kivet takaisin minulle. Eli nyt minulla on 15 pientä timanttia, joille haluaisin keksiä käyttöä. Tavallaan haluaisin kivet nyt tuohon tulevaan sormukseen mukaan, koska minun tulevaan sormukseenhan ne oli tarkoitettukin. Mutta en tiedä, tuleeko siihen liikaa kaikkea? Ja ovatko ne pienet kivet liian erilaisia, kuin minun sormukseni isommat kivet? Ehkä ammattilainen osaa kertoa paremmin.

Ja sitten vielä kaiverrus. Mitä ihmettä haluan kaiverrettavan sormuksen sisälle? Emme koskaan ehtineet viemään sormuksia kaiverrettavaksi, joten niissä ei nyt lue mitään. Luulen, että päädyn ihan tavalliseen S ♥ N (Vai N ♥ S, miten voi olla näin vaikeaa päättää?!). Sen lisäksi siihen tulisi meidän tapaamispäivämäärä, sekä N:n kuolinpäivä. Sillä koko sen ajan meidän rakkaustarinamme kesti.

N kosi minua viime elokuussa Tallinnassa. Olemme myös tavannet Tallinnan risteilyllä, joten sinänsä paikkavalinta oli hauska yhdistävä tekijä. Koko kosinta on kuitenkin hieman sumun peitossa, en oikeasti muista sitä tarkasti. Hän polvistui eteeni, mutten muista juuri mitään, mitä hän sanoi. Paitsi sen, että hän haluaa olla loppuelämänsä minun kanssani. Ja niin hän saikin olla. Muistan myös hänen silmänsä, jotka täyttyivät melkein kyyneleistä. Ja miten onnellinen katse niissä oli! Hänen silmissään oli lähes aina onnellinen ja rakastunut katse, kun hän katsoi minuun. Minulla on paljon valokuvia siitä katseesta, ja se onkin yksi niistä asioista, jota kaipaan eniten. Se katse. Rakastuneen miehen katse. N polvistuneena minun eteeni, niin täynnä toiveita tulevaisuudesta ja yhteisestä elämästämme. Niin toiveikas nuori mies kaikista onnellisimmillaan. N puhui kaikille kuolemaansa edeltävinä aikoina, kuinka onnellinen hän on. Kuinka hänellä on kaikki. Se on katkeransuloista. Miten niin onnellinen mies voidaan viedä täältä? Mutta toisaalta olen itse onnellinen, että hän sai kokea kaiken sen onnen, ehti saavuttaa paljon ja kuoli tyytyväisenä elämäänsä.

8.8.2015 oli yksi elämäni rakkaudentäyteisimmistä päivistä. Olimme niin naurettavan onnellisia sinä päivänä. Kihloihin meno oli minulle iso juttu, koska ajattelin sen tapahtuvan vain kerran elämässä, vain yhden ihmisen kanssa. Valitettavasti minä en käsikirjoita tätä elämää.