tiistai 22. marraskuuta 2016

Onnen hetkiä

Otsikoin viime kirjoitukseni sanoilla kiitollinen, siunattu, onnellinen. En tiedä, kuinka voisin kuvailla fiiliksiäni nyt. Olen vielä enemmän kiitollinen, siunattu ja onnellinen. Olen oikeasti tosi onnellinen juuri nyt.

Viikonloppu meni hyvin. Lauantaina olin vanhempieni luona. Olipa ihanaa viettää laatuaikaa perheen kanssa! Pelasimme lautapelejä, saunoimme ja katsoimme telkkaria. Hyvin nukutun yön jälkeen oli hyvä lähteä opiskelijaristeilylle. Siellä vasta hauskaa olikin. Voitimme ykköspalkinnon rastikierrokselta. Kaikki meni juuri niin kuin pitikin. Meidän tyttöporukkamme, salaseura, on kyllä vaan aivan huikea. En tiedä kovin montaa asiaa, joka olisi parempaa, kuin nauraminen tyttöjen kesken ihan älyttömille jutuille.

Huomenna minun täytyy olla työpalaverissa kello 7.30 aamulla. Ei haittaa yhtään. Sieltä menen suoraan tenttiin, johon en ole lukenut minuuttiakaan. Ei haittaa sekään. Entisen elämän S olisi aivan kauhuissaan, jos ei olisi lukenut tenttiin. Tai oikeastaan entisen elämän S ei olisi antanut sellaista tapahtua. Nyt ei haittaa. En jaksa stressata tai olla huolissani. Tentti ei tule menemään huomenna läpi, mutta uusin sen sitten. No big deal. Kaikki tämä on sen arvoista. En ole ehtinyt lukea tenttiin, koska olen elänyt ja pitänyt hauskaa. Se on ihan paras syy, miksei ehdi lukea. Se on täysin hyväksyttävä syy.

Taidan toistaa itseäni jokaisessa postauksessa. Olen kiitollinen. Minulla on ihania ystäviä. Kaikki järjestyy. Tätä tämä on nyt ollut ainakin viikon. Ja pidän tästä fiiliksestä todella. 

Tänään väsytti ihan hirveästi, sillä yöunet jäivät risteilyn aikana vähiin. Tulimme sieltä kotiin vasta aamulla. Lähdin silti hyvällä mielellä vertaistukiryhmään. Olen siitäkin niin kiitollinen. Tuntuu tosi hyvältä kuulua siihen. En osaa määritellä, kuinka ryhmä on minua auttanut tai mitä se on minulle antanut. Mutta osaan sanoa, että se on ollut hyödyksi tällä matkalla. Tapaamiset ovat välillä raskaita, välillä täynnä naurua. Jokainen kerta on erilainen, mutta usein liikuttava ja ajatuksia herättävä. Jokaisella kerralla N tulee elävästi mieleen ja tulee ikävä. Ihan todella kova ikävä. Onneksi on kuitenkin muistot. Vaalin niitä kuin kalleinta aarretta. Onneksi minä sain ne muistot N:n kanssa, eikä kukaan muu. Onneksi hän valitsi olla minun kanssani. Koska aika hänen kanssaan on arvokkain asia, mitä koskaan olen omistanut. 

14 kommenttia:

  1. Tää teksti sai mut jotenki hymyilemään. Mulle tuli jotenki parempi fiilis tätä lukiessa. Itellä on mennyt vähän huonommin taas vaihteeksi. Kiva lukee ku osaat olla kiitollinen elämän pienistä ja isoista asioista. <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että piristyit edes vähän! Harmi kuulla, että on mennyt huonommin. Tällasta vuoristorataa se elämä tuntuu olevan. Huonojen kausien jälkeen tulee onneksi niitä parempia, ja niitä osaa arvostaa paljon enemmän, kun on ensin käynyt pohjalla :) Toivottavasti sulla on kaikesta huolimatta mukava viikko <3

      Poista
    2. Jep, niihä se menee. Kiitos <3 hyvää ja mukavaa viikkoa sullekkin! :) <3

      Poista
  2. Luin tänään sun koko blogin läpi. Välillä luin kyyneleet silmissä ja itku kurkussa ja välillä taas hymyillytti. En oo joutunu itse kokemaan vastaavanlaista mut haluaisin silti kiittää sua siitä että kirjotat tätä. Oot mun mielestä ihan hurjan rohkee tyyppi ja sun tekstistä välittyy myös sellanen lämpö? sydämellisyys? hyvyys? En keksi tarpeeks sopivaa sanaa kuvailemaan sitä fiilistä.

    Mainitsit jossain postauksessa, et toivot että tästä ois apua sellasille henkilöille, jotka ehkä joutuu tai on joutunu jossain vaiheessa elämää kohtaamaan jotain yhtä pysäyttävää ja traagista. Tää antaa kuitenkin perspektiiviä ja tietynlaista apua ihan kaikille lukijoille.

    Joten kiitos <3

    VastaaPoista
  3. Paras blogi ikinä! Ja myös kamalin aihe ikinä, mutta valitettavasti elämän varjopuoli on todellakin tämä. Itse olen menettänyt läheisiä, myös aivan liian nuorena on joutunut hyvästelemään jotain liian arvokasta. Joten tämä koskettaa todella syvältä. Kaikki myötätunto ja sympatia on puolellasi. Voimia tuleviin päiviin, elämä on taistelua, mutta ehkä myös kaiken sen vaivan arvoista. Rakkaudesta täällä eletään ja itse uskon vahvasti siihen että jonain päivänä vielä ollaan yhdessä kaikki tuolla toisella puolen. Siihen luottaen jaksaa katsoa oman polkunsa loppuun ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau miten ihana kommentti! <3 Valtavan iso kiitos. Olen samaa mieltä, että elämä on välillä taistelua ja liian rankkoja hetkiä, mutta loppujen lopuksi vaiva palkitaan. Jaksan edelleen uskoa hyviin hetkiin ja onnelliseen tulevaisuuteen. Läheisen liian nuorena poislähteminen on pahinta mitä voi kuvitella. Mutta sen kokeneena osaa arvostaa yhteisiä hetkiä rakkaiden kanssa entistä enemmän.

      Voimia myös sulle, tosi harmillista kuulla, että olet myös menettänyt rakkaita liian nuorena. Ainakin meillä on suojelusenkeleitä, jotka pitää meistä tosi hyvää huolta <3 On ihana ajatus, että me kaikki kohdattaisiin taas tuolla jossain, sitten joskus <3

      Poista
  4. Kiitos sulle, että olet alkanut tätä blogia kirjoittamaan! Luin just uusimman kirjoituksesi ja itkuksihan se meni. Taas.

    Että elämä voikin olla niin julmaa ja epäreilua välillä. Ihailen suuresti sitä, miten olet niin ihanan positiivinen ja jaksat aina uskoa parempaan huomiseen! Ja se tulee sieltä kyllä, siihen kannattaakin luottaa.

    Suojelusenkelit on tosiaankin matkassa mukana, niin täällä kuin sielläkin ♡.

    Tee kaikkea mikä tuntuu hyvältä ja mikä edes hetkeksi helpottaa! Äläkä koskaan luovuta. Minä jatkan blogin seuraamista ja myötäelän suuressa surussasi ♡





    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä on kyllä niin helkkarin epäreilua. Joskus sitä yrittää ajatella niin, että kyllä kaikki saa kokea osansa näistä elämän varjopuolista, mutta ei se vaan mene niin. Karu totuus on, että jotkut kärsii enemmän kuin toiset. Mutta ei auta muu kuin vahvistua kaiken sen seurauksena! Ja yrittää nauttia siitä, että itse saa elää :) Ei kukaan ole sanonut, että elämä olisi helppoa. Auringonpaistetta arvostaa enemmän hirmumyrskyn jälkeen. Jos aina paistaa aurinko, siihen tottuu eikä sitä osaa enää arvostaa.

      En aio koskaan luovuttaa. Tässä elämässä on ihan liian paljon hyvää, minkä takia taistella. Ne pienet elämän onnen hetket. Kuten esimerkiksi nämä ihanat kommentit. Ne lämmittää mieltä niiiin paljon <3 Kiitos. Kiitos kun luet ja kommentoit ja elät surussa mukana <3

      Poista
  5. Olen miettiny ihan samaa. Kyllä se vain valitettavasti niin on, että jotkut pääsee helpommalla. Tietysti suruja on monenlaisia, enkä koskaan vähättele kenenkään surua, johtui se sitten mistä tahansa. Kyllä kuitenkin pahinta elämässä on menettää rakas ihminen lopullisesti, vasta sitten ymmärtää pienen ja suuren murheen eron. Ja vasta sitten oppii oikeasti arvostamaan elämän pieniä asioita ja unohtaa sen pienistä asioista valittamisen.

    Elämä jatkaa kulkuaan myöskin kaiken kauheuden jälkeen. Pienin askelin, mutta jatkuu kuitenkin.

    Niinhän sitä sanotaan, että elämä antaa niin paljon kun jaksaa kantaa. Kyllä sitä pitää vaan niin pirun vahva olla, että koetellaan näinkin hirveällä tavalla.

    Ja kyllä se vaan niin on, että ei tätä helpoksi ole tarkoitettukaan. Onneksi kaikesta pahasta seuraa aina myös jotain hyvää, jonka huomaa sitten jälkeen päin.

    Olen miettinyt itsekin, että alkais kirjottaa blogia. Aloittaminen kuitenkin aina niin hankalaa. Ja ehkä pelottaa myös se, jos alkaa tulemaan jotain paskakommenttia omiin henkilökohtaisiin ja vaikeisiin asioihin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samoja ajatuksia! En itsekään halua vähätellä kenenkään surua. Jokainen kokee elämän näistä omista lähtökohdistaan. Jos ei ole ikinä kokenut mitään kamalaa, voi pienikin vastoinkäyminen aiheuttaa valtavan romahduksen. Se on ihan ymmärrettävää eikä muuta voi olettaakaan. Mutta vaikka kuinka yritän ymmärtää, tulee välillä hetkiä, kun joku valittaa jostain mitättömästä asiasta, itse kuuntelet vieressä ja tekisi vain mieli kommentoida, että helpollapa sinäkin olet päässyt, jos tuollainen pikkuasia ärsyttää... Toisaalta yritän kääntää sen ajattelun nimenomaan positiiviseksi tuollaisissa tilanteissa: Vitsi toi tyyppi on onnekas ja sillä on hyvä elämä, kun jaksaa valittaa jostain olemattomasta! :)

      Pahasta seuraa aina hyvää, se on totta. Ja pakko siihen on uskoa, ei tätä polkua muuten jaksaisi tallustaa eteenpäin. Itse ajattelen myös usein tuota lausetta, että ihmiselle annetaan vain sen verran kuin jaksaa kantaa. Ja yritän ajatella just niin, että ei tätä mulle olisi annettu, jos en tästä selviytyisi ja pääsisi eteenpäin.

      Täältä saat heti yhden lukijan, jos aloitat blogin! :) Mulle tämä on ollut todella hyvää terapiaa. Mietin myös tota paskakommenttien mahdollisuutta, mutta oon ajatellut, että aika ääliö saa olla, jos toisen vaikeisiin ja henkilökohtaisiin asioihin pitää tulla haukkumaan. Mä en ole ainakaan saanut yhtäkään negatiivista kommenttia :) Siksi en pidä edes kommenttien valvontaa päällä. Ihania kommentteja satelee lähes päivittäin, ja voi että ne piristää <3 Se on huippua, kun ihmiset jakaa kommenteissa omia tarinoitaan ja tsemppaa eteenpäin <3

      Poista
  6. Olen miettinyt kans sitä, että voi kun oma elämäkin olisi niin pienestä kiinni! Kyllä se väkisinkin pistää välillä ärsyttämään. Mutta kyllähän se niin on että kenenkään surun määrää et voi tietää, eikä kenenkään elämää kannata alkaa kommentoimaan, kun koskaan ei tiedä mitä kaikkea kauheaa toinen on joutunut kokemaan. Onhan myös niin paljon muutakin pahaa tässä maailmassa. Sulla on niin ihanan positiisia ajatuksia! Niihin aina itsekin yritän pyrkiä, ja niillä varmaan kaikesta selvinnykin :)

    Totta kyllä, todella ääliö saisi olla ja enemmänhän se kertois hänestä kuin minusta. Ja tietenkin kirjottaisin myös niin, että en paljastais kuka olen. Ehkä ne trollit, jonnet, urpot, ääliöt (vai miksi niitä nyt sanotaankaan :D) ei tulis just tämmöistä blogia lukemaan, kun ehkä ne on just niitä, ketkä ei tiedä elämästä mitään. Koska eihän normaalilla ihmisellä kävis ees mielessä sellainen kommentointi, mitä valitettavasti näkee joka päivä täällä somen ihmeellisessä maailmassa.

    Meidän lapsuudessa leikittiin vielä barbeilla, kun tänä päivänä kirjoitellaan tuntemattomille tapa ittes- kommentteja. Hulluks on tämä maailma menny!

    Onneks on kuitenkin hyviä ihmisiä niin paljon! Ihana kuulla, että ei ole sulle sitä paskaa niskaan satanut! Olet kyllä ne kaikki hyvät kommentit ja tsempit ansainnut ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, koskaan ei voi kuitenkaan tietää, mitä ihminen on oikeasti kokenut ja mitä hän käy lävitse. Ei mustakaan varmaan moni uskoisi, että olen joutunut hautaamaan mieheni! Ei sitä päälle päin huomaa. Se olisi itsekin hyvä muistaa muiden ihmisten kohdalla. Sisällä voi olla meneillään ihan mitä tahansa.

      Mä luulen kanssa, että tollaset trollit ei niinkään lue tän tyyppisiä blogeja. En vaan voi uskoa, että niin sydämettömiä ihmisiä olisi olemassa, että tulisi aukomaan päätään toisen vaikeuksista. Mutta tää some on mitä on, valitettavasti... Onneksi omassa lapsuudessa ei tällasta ollu, vaan leikittiin just nimenomaan niillä barbeilla! :)

      Poista
  7. Ei itsekään voi uskoa että on niin julmia ihmisiä olemassa, mut päivittäin sitä vaan näkee :( sain nyt niin paljon intoa että pistin sen oman blogin pystyyn. Jos haluat käydä lukemassa ni tässä osoite: http://lupaamulle.blogspot.fi :)

    VastaaPoista