Arkea

Herätyskello soi 7.30. En millään jaksa herätä. Torkutan vartin. Minä, joka en ole vuosikausiin torkuttanut. Hankkiuduin tästä tavasta eroon saatuani ensimmäisen työpaikkani, koska torkuttaessa nukuin liian helposti pommiin. Nyt olen alkanut tehdä sitä taas. Aamut ovat olleet tosi vaikeita nyt syksyn aikana. Herääminen ei ole koskaan ollut näin hankalaa. Minä olen vieläpä se, joka herää aamulla helposti puolitoista tuntia ennen lähtöä, jotta ehtii laittautua, syödä aamupalan ja istua tietokoneen ääressä hetken. Inhoan kiireisiä aamuja. Mieluummin herään ajoissa, että ehdin tehdä kaiken ja herätä kunnolla. Nyt on kaikki ihan toisin.

Tänä aamuna en jaksa edes meikata. Makoilen sen ajan mieluummin sängyssä. Vedän päälle ensimmäiset käteen osuvat vaatteet. Eli paidan, joka on nyt päällä kolmatta päivää. Kahlaan lumikasojen läpi kouluun. Onneksi matka kestää vain viisi minuuttia. Siitä jos jostain olen kiitollinen.

Tunnilla on ulkopuolinen luennoitsija. Se on onni, koska tämän kurssin opettaja on suoraan sanoen aivan paska. Yritän tehdä muistiinpanoja, sillä tästä kurssista täytyy tehdä oppimispäiväkirja. Saan vihkooni kirjoitettua viisi riviä tekstiä. En jaksa keskittyä. Väsyttää. Opiskelen ammattikorkeakoulussa kolmatta vuotta, enkä edelleenkään tiedä, miten oppimispäiväkirja täytyisi kirjoittaa. Sitä paitsi en ole oppinut tällä kurssilla mitään. Herää kysymys, mitä olen oppinut näiden kahden ja puolen vuoden aikana tässä koulussa. Olen mennyt jokaisen kurssin sieltä, mistä aita on matalin. Mutta onko silläkään loppujen lopuksi väliä? En edes tiedä, miksi haluan isona.

Puolen päivän aikaan pääsen kotiin. Jääkaapissa ei ole paljoa muuta kuin valo, mutta saan raavittua sieltä ainekset munakkaaseen. Päiväunet. Olen alkanut nukkumaan päiväunia lähes joka päivä. Pitäisi kai päästä tästäkin tavasta eroon, sillä se sekoittaa unirytmini ihan täysin. Sen lisäksi koko päivä menee ihan hukkaan. Päiväunien jälkeen on ihan pöhnässä, eikä loppupäivänä saa välttämättä mitään aikaiseksi.

Tänään on pakko saada. Lähden kirjastoon ja piipahtamaan työpaikallani. Sieltä kävelen ripsihuoltoon. Sieltä kotiin palatessani ystäväni laittaa viestin, että irtokarkit ovat Citymarketissa tarjouksessa. Kävelen sinne, vaikka minun piti olla herkkulakossa. Kadun jo lapatessani karkkeja pussiin. Kotiin ja kouluhommien pariin. Yksi kammottava essee on pakko saada tehtyä tänään. Sen deadline on vasta huomenna, mutta huomenna on pakko aloittaa jo uusia tehtäviä. Kirjoitan ihan onnetonta tekstiä aiheen vierestä aivan liian suurella fontilla ja rivivälillä. Vaadittu sivumäärä on kymmenen. Minun tuotokseni on kahdeksan. Jos fonttikoko olisi pienempi, sivuja olisi varmaan viisi. Ne matalat aidat.....

Loppuillan katson telkkaria. Ärsyttää, kun Salkkareissa yksi hahmo kuoli viime viikon jaksoissa. Ärsyttää, että sarja on kuvattu niin huonosti. Eivät surevat ihmiset toimi noin! Ei hautajaisia järjestetä noin! Katson jaksoja ihan eri tavalla kuin ennen ja kiinnitän huomiota ihan eri asioihin kuin ennen. Miksi edes otan tällaisen huumorisarjan näin vakavasti? Ärsyttää, ettei N ole täällä katsomassa jaksoja minun kanssani. Se oli meidän yhteinen sarjamme!

Kello lähenee kahtatoista, eikä väsytä sitten tippaakaan. Kukun tänäkin yönä hereillä varmaan kahteen asti. Ei ihme, että aamulla väsyttää. Huomenna on tosin vapaapäivä. Aamuinen tunti peruttiin, mikä ei sinänsä edes yllättänyt. Huomenna pakotan itseni kuntosalille. Ja sitten ystäväni kanssa kahville. Ja aion saada seuraavan esseen tehtyä. Viikonloppuna ei kuitenkaan ehdi kirjoittaa, kun olen töissä. Myös isänpäivän. Vähän harmittaa. Koti on ihan pommin jäljiltä, kun en ole jaksanut siivota. Työharjoittelupaikka pitäisi hommata, mutta ei ole kiinnostanut. Tällaista tämä elämä ja arki nyt on. Päivät kuluvat rutiinilla, väsyneenä ja ikävöiden. Tuntuu, että olen ottanut vähän takapakkia. Ei kai sekään vaarallista ole. Pitäisi etsiä elämästä taas niitä onnen hetkiä. Kyllä niitäkin onneksi on. Paljonkin. Mutta siltikin pohjavire tässä elämässä on vähän harmaa. Kirjoitin ensin musta, mutta ei se musta ole. Harmaa. Ja se on mustaa parempi. Harmaa on jo puoliksi valkoinen. Ja valkoinen on jotain kirkasta ja kaunista ja hyvää. Sitä kohti mennään, hiljalleen.