Ikävä sinua

Aika usein on hetkiä, kun haluaisin sanoa N:lle jotakin. Välillä mieleeni tulee jostakin se tietty äänensävy, jolla saatoin puhua hänelle. En enää koskaan saa käyttää sitä. En enää koskaan saa käyttää hänen lempinimeään.

Tänään N tuli mieleeni, kun kävelin kauppakeskuksessa ja näin näyteikkunassa paidan, joka olisi sopinut hänelle. En enää koskaan saa ostaa hänelle mitään. En voi suunnitella joululahjoja. Emme koskaan enää saa kokea sitä hetkeä jouluaattoaamuna, kun avaamme toistemme lahjat yhteisessä kodissamme. Enkä minä edes välitä niistä lahjoista! Minulle on ihan sama, vaikken saisi yhtäkään lahjaa keneltäkään koko loppuelämäni aikana. Mutta se hetki. Se hetki, kun näin hänen repivän lahjapapereita innoissaan silmissään sellainen iloinen loiste. Se on poissa ikuisesti.

En saa enää koskaan hassutella hänen kanssaan. Tänään mieleeni palautui elävästi kaikki hassut sanat, joita käytimme toistemme seurassa. Sellainen höpsö puhetyyli. Teki mieli sanoa hänen lempinimensä ääneen sillä tietyllä äänensävyllä siellä kauppakeskuksen käytävällä. Ihan vain, että muistanko vielä, miltä se tuntuu. Osaanko enää sanoa sitä. Olisin antanut tänään ihan mitä tahansa siitä, että olisin päässyt sieltä kauppakeskuksesta kotiin hänen luokseen. Se tunne, kun joku odottaa sinua. Antaisin siitä aika paljon nyt.

Tänä iltana olen ollut tosi surullinen siitä, että N:n elämä jäi kesken. En pelkästään surullinen siitä, että meidän yhteinen elämämme jäi kesken emmekä saaneet toteuttaa unelmiamme. Vaan ihan pelkästään siitä, että N:n oma elämä jäi kesken. Viis minusta. Minähän elän. Mutta N. Häneltä jäi niin paljon kokematta. Hänellä oli niin paljon ystäviä. Miksi juuri hän?

Tällä viikolla kävimme kouluporukalla S-pankissa yhden kouluprojektin tiimoilta. Kuulin, kun mies viereisellä tiskillä selvitti pankkiasioitaan, koska hänen vaimonsa oli kuollut. Kuulin sanat perunkirjoitus ja kuolinpesä monta kertaa. Kukaan muu kouluporukastamme tuskin kuuli niitä. Mutta minä kuulin. "Vaimo hävisi kaksi vuotta kestäneen taistelun syöpää vastaan". Virkailija tiskin toisella puolella ei osannut sanoa mitään. Minulle tuli tosi paha mieli. Teki mieli mennä halaamaan sitä miestä ja sanoa, että tiedän tasan tarkkaan, miltä sinusta tuntuu. Minä istuin viime keväänä samalla tavalla S-pankin tiskillä selvittämässä yhteisen tilin asioita. Ei ollut helppo homma. Miehen lähtiessä pois minun oli ihan pakko kääntyä katsomaan, miltä hän näytti. Miltä näyttää mies, jonka vaimo on juuri kuollut. Joka on samassa tilanteessa kuin minä. Olisin niin kovasti halunnut sanoa jotakin kannustavaa, mutta en tietenkään sanonut mitään. Mies ei ollut kovin vanhakaan. Niin epäreilua.

Että osaakin olla ikävä.