Oikeilla raiteilla

Tänään olen aika onnellinen. Minulla on vapaapäivä, ja olen maannut koko päivän sängyssä katsellen nauhalta tv-ohjelmia irtokarkkikulho kainalossa. Mikä voisi olla parempaa? Okei, ehkä olisi parempaa jos tuossa kainalossa olisi jotain ihan muuta kuin karkkia, mutta ei nyt mietitä sitä. Tällä hetkellä, tässä tilanteessa tämä on aika hyvä vaihtoehto. Hengailen edelleen yöpuvussa, eli N:n vanhassa paidassa. Vihasin ennen tuota rumilusta, vaikka se olikin vain N:n kotipaita, mutta nyt käytän sitä itse. Eikä tulisi enää mieleenkään heittää sitä roskiin.

Eilen vietimme työkavereideni kanssa iltaa minun luonani. Ne olivat vähän niin kuin minun tupaantuliaiseni ja pomoni läksiäiset. Mikä onni, että elämääni kuuluu tuollaisia ihmisiä. Ja mikä onni, että heidän kanssaan saa tehdä töitä! Mikään ei ole tylsempää, kuin mennä töihin, jos vastassa on työkaveri, jonka kanssa ei ole lainkaan samalla aaltopituudella eikä ole mitään puhuttavaa. Näiden ihanien tyttöjen kanssa sitä ei tarvitse pelätä. Aina on kivaa ja voi jutella mistä tahansa. Ihanaa, kun työkavereiden kanssa voi nähdä myös vapaa-ajalla. Yksi nykyisistä työkavereistani onkin minun parhaimpia ystäviäni tällä hetkellä.

Nyt ei haittaa edes tiskivuori, keittiön täyttävät tyhjät tölkit ja pullot tai lattialle heitetyt sohvatyynyt. Kaikki on ihan hyvin. Minulla on oma koti! No, vuokra-asunto, eli ei nyt täysin oma, mutta oma kuitenkin. Ja viihdyn täällä pirun hyvin. On työ, on koulu. En tiedä, opiskelenko omaa alaani enkä osaa vastata ihmisten kysymyksiin siitä, mihin haluan töihin, kun valmistun. Ei harmainta aavistusta. Mutta opiskelu ei koskaan ole turhaa. Varsinkaan, kun jokaisen koulupäivän saa viettää mitä parhaimmassa seurassa. Opiskelijaristeilyitä on luvassa peräti kaksi tälle syksylle ja talvelle. Ja parin viikon päähän on varattu Ruotsinristeily ystäväni kanssa. Ainakin Tukholma tulee taas tutuksi loppuvuoden aikana! Juuri aamulla tilasin itselleni uuden passin.

Elämää on vielä edessä. Sitä on takanakin, aivan ihanaa elämää on takanakin, mutta kukaan ei voi ennustaa, mitä on edessä. Elämäni on kuin uusi passini. Se vaatii seikkailuja ja täytettä sivuillensa. Menneisyyttä ei voi muuttaa tai poistaa. Enkä edes haluaisi. Mutta sitä ei voi raahata mukanaan kuin kivirekeä. Sitä tulee vaalia ja muistella lämmöllä, antaa sen tulla perässä omalla painollaan. Suunnata ajatukset tulevaan ja uusiin asioihin. Suunnata ajatukset niihin asioihin, joihin vielä voi vaikuttaa ja jotka ovat edessä. Minähän olen pirun rikas! Minulla on tavallaan kaksi elämää! Ensimmäinen elämä oli ennen N:n kuolemaa. Ihana ihana, rakkaudentäyteinen elämä. Ja toinen elämä N:n kuoleman jälkeen. Se, joka on menossa nyt. Ja siitä tulee vähintään yhtä hyvä, kuin ensimmäisestä.

Eilen tuli seitsemän kuukautta täyteen N:n kuolemasta. Ja eilen en itkenyt illanvietossa yhtään, vaikka N tuli puheeksi. Se on melkein jo vitsi työkavereideni kesken, että vaikka viettäisimme kuinka hauskaa iltaa yhdessä, jossain kohtaa minä vetistelen aina N:n takia. Mutta en eilen! Olen oikeilla raiteilla. En tiedä, mihin ne raiteet johtavat, mutta määränpää ei olekaan tärkeä. Vaan se matka. Ja matkaseura.