Hautausmaalla

Eilen kävin haudalla. Tuli vain tunne, että on ihan pakko mennä käymään hänen luonaan. Se tässä uudessa asunnossa onkin hyvä, että kävelen hautausmaalle alle vartissa.

Itku tuli samantien, kun pääsin sisään rautaisista porteista. En varmasti ikinä totu siellä käymiseen. Jos joku näki minut siellä, hän varmaan ajatteli, että olen käymässä mummon tai vaarin haudalla. Mutta ei. Minä joudun käymään 24-vuotiaana avomieheni haudalla. En ikinä totu siihen mustaharmaaseen kiveen. Hopeisiin kirjainten kiemuroihin. Nimi hautakivessä iskee tajuntaan joka kerta kuin hyökyaalto. Vyöryy päälle helvetinmoisella voimalla. Hautakiven edessä olen täysin voimaton. Silloin kaikki hajoaa palasiksi. Muutoin pärjään ja olen vahva. Mutta haudalla olen heikko. En pysty olemaan itkemättä. Siellä kaikki tuntuu niin raskaalta ja mahdottomalta. Voisin ihan helposti lyyhistyä ruoholle haudan eteen ja huutaa ääneen. Hauta on se paikka, jossa kaikki muuttuu todeksi. Siellä tajuan, että minä todella olen yksin. Että hän todella on kuollut. Eikä häntä tuo mikään enää ikinä takaisin.

Hautausmaareissun jälkeen päätin kävellä pidemmän mutkan kautta kotiin. Tajusin, että tämän kaupungin jokaikinen kulma muistuttaa hänestä. Tuossa kukkulan päällä kävimme kerran valokuvaamassa. Tuossa hiekkatiellä näimme kuolleen myyrän. Tuossa koulussa olin työharjoittelussa silloin, kun olit vielä elossa. Toisinaan vihaan tätä kaupunkia siksi. Täällä en ikinä pääse muistoja karkuun. Mutta ehkä se on hyväkin. Ehkä minun pitää kävellä nämä kadut niin monta kertaa, että kehitän niihin uudet muistot. Kävellä niin kauan, ettei muistot hänestä satuta niin paljon, kuin ne nyt vielä tekevät.

Katuja kävellessäni tuli itku uudestaan, kun näin rivitalot, joiden pihat olivat täynnä lasten polkupyöriä ja leluja. Hän ei saanut ikinä kokea tuota. Hän ei ikinä saanut omaa perhettä, olla isä. Enkä minäkään saanut sitä hänen kanssaan. Kuka on vastuussa tästä kaikesta? Kuka päätti näin?! Kenelle saan valittaa? Kuka päättää, että joidenkin täytyy möyriä maassa suu täynnä mutaa, mutta toiset tanssivat ruusunlehdillä koko elämänsä? Kuka helvetti on näin epäreilu?? Rintaa puristaa. Vaikka Apulanta lyriikoissaan väittää, että kipu kuolee huutamalla alastomana lattialla, se ei pidä paikkaansa. Ei muuten kuole. Olen kokeillut.