torstai 12. toukokuuta 2016

Sateen jälkeen on aina pouta

Kuulin tänään iloisia uutisia. N:n paras ystävä saa lapsen. En voisi olla enempää onnellisempi hänen ja vaimonsa puolesta. Tämä antaa uskoa, että sateen jälkeen on aina pouta. Ei myrsky yksinkertaisesti voi kestää loputtomiin. Joskus on tultava kauniimpi päivä. Minullekin. Kyllä minäkin saan vielä jotain hyvää. En tiedä mitä se hyvä on, tai milloin se tapahtuu, mutta olen varma, että minäkin sen koen vielä joskus. Ennemmin tai myöhemmin.

Kävin tänään koululla tekemässä tentin uusintatilaisuudessa, koska alkuperäinen tenttipäivä oli joskus keväällä, jolloin minulla ei ollut yhtään voimanrippeitä valmistautua siihen. Pakko myöntää, että en juuri ollut valmistautunut nytkään. En yleensä ajattele, että "kunhan nyt vain pääsen läpi". En ole koskaan ollut sellainen. Mutta nyt täytyy antaa itselleen armoa. Ei kaikessa tarvitse onnistua täydellisesti. Olin jo lähellä jättää käymättä koko kurssin, mutta niin paljon en armoa itselleni antanut. Tein tentissä minkä pystyin ja kirjoitan viikonlopun aikana esseen samalle kurssille. Ja sen jälkeen voin sanoa, että hitto vieköön olen vahva. Voittaja.

Tenttisalissa kaikki näytti samalta kuin ennenkin. Samat seinät, samat oppilaat, sama tyhjä tunne päässä kun tenttipaperi tuodaan eteen, sama vanha opettaja samoissa vaatteissa kuin aina ennenkin. Mietin, kuinka moni näistä ihmisistä mahtaa tietää. Kuinka moni näistä opiskelijoista tietää, että minä olen jotain ihan muuta, kuin muutama kuukausi sitten? Yksi tyttö hymyili minulle ennen tentin alkua sillä lailla säälivästi. Sellainen pieni pahoillaan oleva hymy. Vähän vaivaantunut ja hetken päästä katse oli jo muualla, ettei vain tarvinnut sanoa minulle mitään.

Huomenna näen pitkästä aikaa koulukavereitani. Olen odottanut sitä niin. Ihanaa päästä nauramaan tyttöporukalla ja vetää haalarit jalkaan opiskelijabileisiin. En edelleenkään ole varma, onko minun sallittua käydä ulkona. Mutta minähän itse siitä vain päätän. En vain haluaisi kenenkään ajattelevan, että mitä tuokin täällä baarissa nyt jo tekee. En edes tiedä, miksi välitän muiden mielipiteistä pätkän vertaa. Minä voisin istua neljän seinän sisällä koko loppuikäni, mutta se ei tuo N:ää takaisin. Tai sitten voin nähdä kavereita ja viettää kivoja hetkiä, jotka auttavat minua kohti sitä jotakin, minne ikinä olenkaan matkalla. Ja minä valitsen jälkimmäisen. Tiedän, että N:kin haluaisi minun valitsevan niin.

Aurinko paistaa aina ennen pitkää. Joillekin se paistaa tänään. Toisille huomenna. Minullekin joskus. Ja siihen asti voin vähän huijata, ja kuvitella auringon olevan kirkkaana välkkyvissä baarin valoissa. Ainakin huomenna se on. Huomenna aurinko on baarin valoissa ja ystävien hymyissä.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa huomista iltaa ja muista nauttia elämästä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ♥ Täytyy yrittää nauttia kaikista pienistä onnenhetkistä, joita elämässä vielä kuitenkin on.

      Poista