Muuttunut minä

Tässä olen minä. Ainakin jos kysytään yhdeltä 6-vuotiaalta tytöltä työharjoittelupaikastani. Kyllähän tuo minulta näyttää. On tummat hiukset, pitkät ripset ja paljon koruja. En vain ole ihan varma noista korkokengistä ja mekosta, sillä minut näkee tuossa yhdistelmässä korkeintaan kerran vuodessa jossain juhlissa.

On mielenkiintoista miettiä, millä tavalla tämä kokemus muuttaa minua. Koska sehän on fakta, että tällaisen jälkeen ihmisessä jokin muuttuu pysyvästi. Minä toivoisin, että kun aikaa on kulunut tarpeeksi, muuttuisin jotenkin iloisemmaksi, mitä olen ollut ennen. Että osaisin iloita pienistä asioista ja olla onnellinen jo pelkästään siitä, että saan aamulla avata silmät. Etten valittaisi pienistä enkä olisi niin ankara itselleni.

Eniten pelkään, että muutun jotenkin kyyniseksi ja pelokkaaksi. Että pelkään minulle tapahtuvan uudestaan jotain pahaa. Etten osaisi nauttiakaan hyvistä asioista, koska olisin varma, että ne viedään minulta kuitenkin. Etten luottaisi elämään, vaan pelkäisin aina pahinta.

Hyvä ystäväni sanoi minulle taannoin, että hän on nyt ajatellut, että tämä asia oli minun elämäni hirvein juttu, mutta tästä lähtien tulen saamaan paljon onnea ja hyviä asioita. Toivon todella, että se olisi niin. Toivon, että tämä menetys on ainoa, mitä tulen koskaan kokemaan. Toivon, että elämä on minulle tästä lähtien hyvä. Ajatukseni tästä vaihtelevat melkein päivittäin. Joka toinen päivä uskon tuohon, että tästä lähtien saan kokea paljon onnea. Että salama ei iske kahta kertaa samaan puuhun. Mutta joka toinen päivä olen skeptinen loppuelämästäni. Ajattelen, että kaikki kamala kerääntyy nyt minulle. Kun kerran olin löytänyt jo täydellisen miehen, ei minulle anneta vastaavaa onnea toista kertaa. Nyt on jonkun toisen vuoro.

Toinen ystäväni sanoi viisaasti, että jos ei koskaan koe mitään kamalaa, ei voi olla oikeasti onnellinen. Jos kaikki sujuu aina niin kuin oli suunnitellut ja kaikki ojennetaan kultalusikalla naaman eteen, ei osaa arvostaa sitä onnea, minkä on saanut. Siihen turtuu. Myönnän itsekin, etten osannut aiemmin arvostaa kaikkea sitä hyvää mikä minulla oli, koska en ollut ikinä käynyt pohjalla. Olin tottunut siihen, että kaikki on aina hyvin. Tämän menetyksen jälkeen uskon, että voin joskus tulevaisuudessa olla onnellisempi kuin koskaan aiemmin. Koska nyt onnellisuus on pieniä asioita. Nyt onnellisuus on sitä, mikä aiemmin oli ihan normaalia.