Että sellainen joulu

Nyt on sitten joulu ohitse ja arkeen palattu.

Jouluaattona lähdin käymään haudalla heti aamusta. Päästyäni ulko-ovesta ulos tajusin, että sataa. Kovaa. Sekunnin ajan mietin, että käännyn kannoillani, enkä todellakaan kävele hautausmaalle asti. Mutta lähdin kuitenkin. Jostain syystä minulle oli tärkeää mennä sinne jouluna. En edes tiedä miksi. Minähän voin mennä sinne vaikka jokaisena muuna päivänä. Mutta olin päättänyt mennä sinne jouluaattona, joten uhmasin säätä ja lähdin.

Kaduin sitä jo viiden minuutin päästä. Olin aivan läpimärkä eikä sateenvarjosta ollut mitään hyötyä. Suoraan sanottuna vitutti aivan jumalattoman paljon. Hautausmaalle päästessäni olin jo niin surullinen ja ärsyyntynyt, että itketti ihan kaikki. Itketti se ilma ja kylmyys. Itketti se, että minä joudun jouluaattona kävellä vesisateessa nuoren avomieheni haudalle. Mikä tässä maailmassa on vikana?! Miten näin voi käydä?

Haudalla sytytin kynttilän ja taistelin yhden kaatuneen lyhdyn kanssa. Tuijotin hautaa varmaan viisi minuuttia. Se oli jotenkin musertava hetki. Jouluaattona pitäisi olla kaikki rakkaat läsnä. Vaan ei ole.

Vasta kotimatkalla huomasin, että käteni oli yltäpäältä veressä, koska olin onnistunut telomaan sen siihen hemmetin lyhtyyn. Siinä hetkessä olisin voinut ihan helposti vain lyhistyä kadulle ja luovuttaa. Huutaa ihan täysiä. En enää jaksanut edes pidellä sateenvarjoa. Sama se oli kastua aivan kokonaan, kun kaikki oli pilalla jo muutenkin. Kotitalon hississä totesin peilille näyttäväni aivan järkyttävältä. Ja tajusin myös, että olin pidätellyt itkua koko matkan. Kotiin päästyäni en enää pidätellyt. Itkin ja itkin ja itkin. Teki mieli käpertyä sänkyyn peiton alle, soittaa äidille, että en ole tulossa, ja nukkua koko joulun yli. Mutta sitten kasasin itseni, föönasin likomärät hiukset kuiviksi ja vaihdoin vaatteet. Päätin ottaa ihan uuden aloituksen koko päivälle ja joululle. Eihän kello ollut vielä edes puolta päivää!

Vanhemmilleni päästyä kaikki oli jo paremmin. Kyllä perheen näkeminen vaan aina piristää! Jouluruoka oli hyvää, seura vielä parempaa ja sain muutaman ihanan lahjankin. Loppuillan olikin sitten ihan hyvä mieli. Näin tuttuja joulukirkossa. Ihanan ystävän lähettämä viesti lämmitti mieltä. N:n lisäksi tästä joulusta puuttui pikkusiskoni, joka on Amerikassa vaihto-oppilaana. Vähän haikeaa, että kaksi rakasta on jossain ihan muualla. Siskon kanssa tosin puhuttiin joulun pyhinä pitkä skype-puhelu. Oli niin ihanaa nähdä hänet ikään kuin livenä. Sama sisko siellä oli, kuin lähtiessä. Onneksi sentään hänet saan vielä takaisin.

Että sellainen joulu. Viihdyin vanhemmillani loppujen lopuksi kolme päivää. Ei huvittanut tulla yksinään tyhjään kotiin yhtään sen aikaisemmin. Eilen illalla oli pakko tulla, koska tänään oli aamuvuoro. Oli mukavaa palata töihin. Nyt sitten vietetään vuoden viimeisiä päiviä. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että tämä vuosi on pian ohi. Ja että minä olen ihan oikeasti kävellyt omin jaloin jokaikisen päivän lävitse! Se ei ole ihan pikkujuttu. Se on jotakin, josta saan olla ihan pirun ylpeä. Minä pystyin siihen.