Vanhemmat

Minun vanhempani tapasivat N:n vanhemmat ensimmäistä kertaa aikalailla tasan vuosi sitten. Ne olivat N:n valmistujaiset. Jännitin sitä päivää vaikka kuinka kauan etukäteen. En edes tiedä miksi. Ehkä siksi, että se vei suhteen taas askeleen syvemmälle tasolle. Ja jännitin, miten he tulevat juttuun. Se pelko oli täysin turha, sillä he juttelivat tuntikausia juhlissa. Se oli ihana päivä.

Toisen kerran vanhempamme tapasivat viime helmikuussa sairaalassa, kun jouduimme hyvästelemään N:n. Miten elämä voi olla näin julma? Ensitapaamisella juhlitaan hienoa saavutusta ja sitä, että kaikki on vasta edessä. Koko elämä on vasta edessä. Ja puolta vuotta myöhemmin, seuraavalla tapaamisella, kaikki on ohi.

Onneksi ehdimme järjestää vanhemmillemme tapaamisen ennen N:n kuolemaa. Olisi ollut jotenkin outoa, jos ensitapaaminen olisi ollut siellä sairaalassa, tai vasta hautajaisissa.

N:n vanhemmat kävivät meillä kylässä alkuviikosta. He ovat kyllä ihania ihmisiä. Oli ollut ikävä heitä. On tavallaan hassua, miten luonnollisesti vanhempamme tulevat toimeen ja löytävät puheenaiheita, vaikka he ovat tavanneet vain muutaman kerran. Jotenkin haluaisin, että tästä tulisi tapa. Että välillä he kävisivät meillä, ja me vuorostamme heillä. En haluaisi koskaan luopua heistä. Vaikka en enää kuulu samalla tavalla heidän perheeseensä, enkä tule koskaan enää kuulumaankaan, haluaisin pitää heidät aina lähellä. Haluaisin kutsua heidät valmistujaisiini, jos järjestän juhlat. Ehkä minä olen heille tavallaan elävä muisto N:sta. Ja meidän tapaamisissa N on aina läsnä. Puhumme hänestä ja jaamme hauskoja muistoja. Ja jaamme rakkauden ja ikävän.

N:n valmistujaiset olivat yksi viime vuoden ihanimpia päiviä. Tiedän, että N:kin oli todella onnellinen silloin. Kaikki rakkaat läsnä. Autoinsinöörin paperit taskussa. Miten erilaista elämä onkaan nyt vuosi sen jälkeen. Tämä on jotain, mitä kukaan ei olisi pahimmissa painajaisissakaan voinut kuvitella tapahtuvaksi. Mutta sen kanssa on vain elettävä. Onneksi on muistot. Onneksi minulla on N:n perhe. Koska he ovat tällä hetkellä ainoat ihmiset, jotka ymmärtävät. He tietävät, mitä tämä on. Siihen ei kukaan ystäväni eivätkä omatkaan vanhempani kykene. N:n perhe on ainoa, joka jakaa täysillä sekä surun, että ymmärryksen, millaista on menettää rakas. Samalla menettää palan omasta elämästään ja omasta itsestään. Eikä sitä palasta saa koskaan takaisin. 

N:n valmistujaisjuhlien kakku. Onkohan pitopalvelun leipuri arvannut, että tämä tuli 27-vuotiaalle miehelle?