Näin tänään kuvia hautajaisista ensimmäistä kertaa. Tai itseasiassa halusin vasta tänään katsoa ne ensimmäistä kertaa. Palasin hyvin elävästi takaisin siihen päivään. Silloin oli kylmää ja aurinkoista. Maaliskuun puoliväli. Yksi elämäni kauheimmista päivistä. Yhdeksän vuotta sitten meidän perheemme istui kirkossa, kun neljä Jokelan kouluammuskelussa kuollutta nuorta siunattiin ja haudattiin. Sanoin silloin äidilleni, että nämä ovat varmasti kamalimmat hautajaiset, joihin koskaan joudun. Olin väärässä. Jouduin kokemaan vielä monin verroin kamalammat. Nyt melkein tekisi mieli sanoa, että nämä olivat varmasti kamalimmat hautajaiset, joihin koskaan joudun. Mutta mistäs sitä tietää. Mistäs sitä tietää, mitä tämä elämä tuo vielä tullessaan.
Halusin jakaa tänne muutaman kuvan. Ihan muutaman vain, sillä haluan kunnioittaa muiden vieraiden yksityisyyttä ja pitää tämän blogin edes hieman anonyymina. Näiden kuvien katseleminen ei ollut helppoa. Mutta vielä sata kertaa vaikeampaa oli kokea tuo päivä ihan oikeasti.
Olin valinnut kukkiini violettia, sillä violetti on insinöörin väri, ja N ehti valmistua insinööriksi reilu puoli vuotta ennen kuolemaansa.
Lepää rauhassa, rakas ♥
Ikävöin sinua niin.
<3
VastaaPoista