Tänään on tasan neljä vuotta siitä, kun katsoin häntä silmiin ensimmäistä kertaa. Ja silloin minun maailmani ja elämäni muuttui.
Minun piti mennä tänään käymään haudalla. Ostin eilen hautakynttilöitäkin häntä varten, jotta olisi jotain viemisiä. Ilma on kuitenkin sateinen, joten en viitsi lähteä. Joutuisin kävelemään aika pitkän matkan hautausmaalle, ja sen jälkeen saman matkan työpaikalle. Ehkä menen mieluummin sellaisena päivänä, kun paistaa aurinko. Ei N pahastu, jos en mene juuri tänään. Eikä N sieltä mihinkään katoa. Siellä hän odottaa jokaikinen päivä, ja on aina paikalla, kun minulla on aikaa mennä häntä moikkaamaan.
Huomenna tulee tasan neljä kuukautta hänen poismenostaan. Se on kolmasosa vuodesta. Yksi kolmasosa kokonaisesta vuodesta. Se kuulostaa pitkältä ajalta. Ja tavallaan se onkin, mutta tavallaan ei. Kylmä talvi on muuttunut kylmäksi kesäksi. Toivon mukaan päivät tästä vielä lämpenevät. Ja kyllähän me olemme saaneet nauttia aurinkoisistakin päivistä. Silloin on itselläkin aina parempi mieli, kun on valoisaa.
On hassua, miten paljon neljässä vuodessa voi tapahtua. Itseasiassa on hassua, miten paljon elämä voi muuttua jo neljässä sekunnissa. Elämä voi siinä ajassa muuttua suuresta onnesta maailman suurimpaan epätoivoon. Viimeiset neljä vuotta ovat olleet minun elämässäni kaikista hienoimmat, rakkaudentäyteisimmät, opettavaisimmat ja surullisimmat. Paljon on takana, enkä vaihtaisi pois mitään muuta, kuin viimeiset neljä kuukautta. Mutta näistäkin kuukausista ja tapahtumista oppii. Ja niiden ansiosta kasvaa vahvaksi.
Neljä vuotta sitten istuin omassa huoneessani sängyllä kirjoittamassa tekstiä siitä, kuinka olin tavannut maailman ihanimman miehen. Nyt istun vanhempieni luona tässä samalla sängyllä kirjoittamassa, kuinka menetin sen maailman ihanimman miehen. Olin silloin niin onnellisen tietämätön, miten tämä kaikki päättyy. Olin ensimmäisestä päivästä asti ihan varma, että tämä toimii ja tämä kestää. Ja niin se kestikin. Rakkaus ei koskaan loppunut. Tavallaan tämä on "kauniimpi" päätös parisuhteelle, kuin rakkauden loppuminen tai suuret riidat, katkeruudet ja rumat sanat. Me rakastimme toisiamme ihan mahdottoman paljon hänen viimeiseen hengenvetoonsa asti. Ja rakkaus jatkuu senkin jälkeen. Ei se koskaan häviä sydämestä.
Suhteemme alkoi vauhdilla, kun muutimme vain kolmen kuukauden päästä ensitapaamisesta yhteen ja menimme kihloihinkin vain reilu kolme vuotta seurusteltuamme. Nyt näen sille kaikelle selityksen. Sen oli tarkoitettukin menevän niin nopeasti. Kaikki tapahtui vauhdilla, koska meillä oli kiire kokea se kaikki. Muutimme nopeasti yhteen, jotta saimme viettää mahdollisimman pitkään yhteistä elämää. Hän kosi minua puoli vuotta ennen kuolemaansa, jotta saimme edes hetken viettää elämää kihlaparina. Toiset etenevät suhteissaan paljon hitaammin, mutta heillä onkin enemmän aikaa, kenties koko loppuelämä. Meillä ei ollut.
Olen niin kiitollinen näistä neljästä vuodesta. Ja siitä, että hän halusi minut. Tiesin ensisilmäyksestä alkaen hänen olevan ainutlaatuinen. Niin ainutlaatuinen, että hänelle oli näköjään suurempi tehtävä jossain muualla. Olen rakastanut häntä viimeiset neljä vuotta, viimeiset neljä kuukautta, ja tulen rakastamaan siihen asti, kun on minun vuoroni ottaa viimeinen hengenvetoni. Sitten me kohtaamme jälleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti