keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Ikuisesti iholla


Kävin tänään ottamassa tatuoinnin. Se on ikuinen muisto N:stä. Tatuoinnissa lukee roomalaisin numeroin 17.2.2016, eli N:n kuolinpäivä. Tavallaan on hullu ajatus, että halusin tatuoida itseeni elämäni kamalimman päivämäärän. Mutta tuo päivä on minun loppuelämäni ensimmäinen päivä. Silloin alkoi elämäni toinen luku. Ja minun loppuelämästäni tulee ihan varmasti ihan mahtava. Tatuointi muistuttaa, että selvisin maailman kamalimmasta päivästä, ja tulen selviämään kaikesta muustakin. Ja se muistuttaa siitä rakkaudesta ja onnesta, jonka sain kokea. Se muistuttaa N:stä. Haluan tatuoinnilla kunnioittaa N:n muistoa elämäni loppuun asti.

En halunnut ottaa mitään ilmiselvää muistotatuointia. Halusin, ettei se huuda ulospäin olevansa muistotatuointi. Olen vuosia haaveillut tatuoinnista tuohon kohtaan kättä, mutten ole ikinä ottanut. Tälle tatuoinnille kyseinen paikka sopi siksikin hyvin, että se on fyysisesti lähellä sydäntä. N pysyy aina lähellä sydäntä. N on ikuisesti iholla. Ja mielessä, ja muistoissa.



Eilen kävin hakemassa kultasepältä meidän sormuksemme takaisin. Tai nythän ne ovat yksi sormus. Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen, ne sopivat yhteen hienosti. Ihan kuin niiden kuuluisikin olla näin. Sormus saa nyt paikakseen oikean nimettömän. Kaiverrusta ei vielä tehty, sillä kokeilen nyt jonkin aikaa, onko koko varmasti sopiva. Ja jos on, vien sen sitten kaiverrukseen.

Ihania muistoja olen saanut N:stä tällä viikolla! Hänkin olisi varmasti iloinen näistä. Tatuoinnin ottaminen sattui tuohon kohtaan tosi paljon. Enemmän, kuin mikään muu tatuointini. Mietin siinä tuolissa maatessani, että "Voi hittolainen sinun kanssasi N, katso nyt miten paljon kärsin kipua ihan vain sinun takiasi!". Mutta se oli kaiken kivun arvoista. Eikä tämä kipu ollut mitään verrattuna kaikkeen siihen tuskaan, jota olen tämän kevään aikana kokenut.

Ehkä nämä tatuoinnit ja sormukset auttavat minua taas askeleen eteenpäin. Jotenkin tuntuu tärkeältä tehdä tällaisia asioita. Ehkä tämäkin on yhdenlaista terapiaa, kun mietin, mitä meidän sormuksistamme voisi tehdä ja millaisen tatuoinnin haluan N:n muistolle. Ja on ihanaa saada elinikäisiä muistoja! Ennen ajattelin tatuointien kohdalla, miltä ne mahtavat näyttää, kun olen vanha. Enää en mieti sellaista. Koska kuka on luvannut, että elän vanhaksi? Saatan jäädä huomenna auton alle. Elämä on tässä ja nyt, ja on elettävä niin kuin tämä päivä olisi viimeinen. Jonakin päivänä se onkin. Ennemmin tai myöhemmin.

7 kommenttia:

  1. Löysin tän sun blogin äsken ja lueskelin sun postauksia. Oot todella vahva ja osaat ajatella positiivisesti asioita. Olen itekkin ajatellu ottaa tatuoinnin mummin muistolle ja sit toisenkin tatuoinnin merkiks siitä että oon selvinny masennuksesta ja kaikesta mitä oon kokenu. Hurjasti tsemppiä ja jaksamisia sulle, kyl sä selviit mistä vaa. Oot nii vahva! ♥
    http://tamaonmunelamaa.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ♥ Tatuoinnit on kyllä ihania muistoja elämän tärkeistä jutuista, kokemuksista ja ihmisistä. Kiitos tsempeistä, ne auttaa jaksamaan taas askeleen eteenpäin. Sä oot myös kokenut paljon, jaksamista ja parempia päiviä sullekin ♥ Maailma tarvii tällaisia vahvoja mimmejä niinku me!

      Poista
  2. Huipputatuointi. Itselle tärkeä ja vähän piilossa, mutta kuitenkin esillä ja kerrottavissa jos niikseen tahtoo. Itsellä ei oo tatuointeja vaikka oon haaveillu niistä... Lasten nimet voisin laittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kiva, että tuosta voi kertoa kysyjille totuuden jos tahtoo, tai jättää kertomatta. Kun se ei huuda olevansa muistotatuointi, ei kukaan sitä arvaa. Itse tykkään nimenomaan sellaisista tatuoinneista, joilla on merkitys.

      Poista
  3. Luin sun blogia viimekerran kun aloittelit tän kirjoittamista. Huippua nähä miten nopeasti olet kääntänyt kaiken surun positiiviseksi. Osaat nähdä kaiken hyvän, sen pahan takaa. Hurjasti tsemppiä ja onnea elämään! :-)<3 Mä laitoin mieheni kanssa parisuhdetatuoinnit viime kesänä, ja voin kertoa että kyllä ne tatuoinnit on vaan tärkeitä ja muistuttaa sua päivittäin siitä, mikä on sulle tärkeetä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu! Muistankin, kun kommentoit ekan kerran :) Siitäkin on pitkä matka tultu eteenpäin, vaikka aikaa on kuitenkin kulunut melko vähän. Jotenkin on vaan tässä ajassa tajunnut elämän arvokkuuden. Miten arvokasta ja hienoa on, kun saa aamulla avata silmät! Jo pelkästään siitä pitää osata olla iloinen :) Kaikkea kamalaa voi tapahtua, mutta se nyt vaan ei ollut minulle mahdollisuus, että olisin itse jättänyt elämäni elämättä.

      Pitikin käydä heti kurkkaamassa sun tatuointipostaus :) Ihanat kuvat teillä on sun miehesi kanssa! Ei todellakaan pidä miettiä, että mitä jos tuleekin ero. Ihan hölmöä lähteä elämään elämää sillä ajatuksella, että mitä jos tapahtuukin se pahin. Se on yksi asia, mitä toivon ettei mulle tapahdu. Toivon, etten jatkossa pelkää aina pahinta, vaan uskallan luottaa hyviin asioihin ja onnellisuuteen, enkä odota vain sitä, milloin se viedään multa pois.

      Jos me olisimme N:n kanssa ottaneet parisuhdetatuoinnit (juttelimme siitä joskus), olisi niissä ollut jokin meille tärkeä päivämäärä roomalaisilla numeroilla. Ja osaksi sen takia minulla on muistotatuointina nimenomaan tällainen. Emme ikinä ehtineet ottaa yhteisiä kuvia, mutta otin ne roomalaiset numerot nyt sitten yksin :) Tietynlainen parisuhdetatuointi se on tämäkin... <3

      Ihanaa kesää sinulle! <3

      Poista
    2. Ymmärrän täysin ajatuksesi tatuointiin liittyen ja sen merkityksen. Vaikka elämä miten jatkuisi, on se silti ollut tärkeä osa elämääsi aiemmin. Sillä on suuri merkitys. Toivon, ettet menetä uskoa tulevaan ja onneen, siihen että se kaikki voi vielä kestää läpi elämän. Uskoa rakkauteen, sillä se kantaa pitkälle. Ajattelen, että ilman uskoa ei oo edes toivoa. <3

      Poista