Yhden hengen ostokset

Vuosi taaksepäin kiertelin hänen kanssaan läpi kaikki mahdolliset rautakaupat ja huonekaluliikkeet. Se oli meidän vapaapäiviemme paras harrastus. Niin ja ne asuntonäytöt. Oli kivaa kierrellä näytöissä ja etsiä sitä yhteistä ikiomaa kotia. Ja niiden jälkeen lähteä kiertelemään kauppoihin ja tutkimaan tapetteja ja lattialistoja. Oikeastaan se oli N, joka meni aina hieman asioiden edelle. Hän oli niin innokas. Niin paljon unelmia ja suunnitelmia. Hänellä oli ihan selvät sävelet, millaisen keittiön hän olisi halunnut omaan kotiimme remontoida. Vaikka sitä kotia ei vielä edes ollut.

Tasan vuosi taaksepäin. Vain yksi vuosi. Lyhyt aikahan se on ihmiselämästä, mutta yhdessä vuodessa niin moni asia voi muuttua. Tämä yksi ainut vuosi teki minulle sen, että nyt minä katselen työpaikallani kateellisena kaikkia pariskuntia, jotka ovat lähteneet ostoksille yhteisen vapaapäivän kunniaksi. Palvelen näitä pariskuntia hymy huulilla, vaikka oikeasti minun tekisi mieli itkeä. Niin onnellisia, kauniita pariskuntia joka puolella.

Muistan elävästi, miltä tuntui käydä yhdessä ostoksilla ja pyöriä kaupoilla. Mutta silti se tuntuu niin kaukaiselta. En ole saanut tehdä sitä pian vuoteen. Niinkin pieni asia kuin kauppareissu! Voi luoja sentään, kuinka minä kaipaan niitä kauppareissuja. Viikonlopun ruokaostokset. Se oli niin ihanaa. Olimme miettineet jonkin hyvän ruoan ja ostimme yhdessä ainekset. Kotona N otti päävastuun ruoan valmistamisesta ja söimme sen samalla, kun katsoimme elokuvaa. Me emme ikinä syöneet ruokapöydän ääressä. Siis ikinä. Paitsi silloin, jos oli vieraita kylässä. Muuten söimme aina olohuoneessa.

Ja ne arki-illat. "Moooi, mä lähin just tästä töistä, tuu viiden minuutin päästä ulos ja muista se kauppalista". Sitten minä odotin häntä kerrostalomme pihalla. Hopean värinen auto kurvasi parkkipaikalle ja ajoimme yhdessä Prismaan. Niitäkin hetkiä on niin ikävä. Sitä, kun näin tutun auton tulevan. Näin N:n ratin takana, hän hymyili heti kun näki minut ja näytti aina niin hyvältä. Hän oli tulossa hakemaan minua. Hän oli minun. Olin niin onnellinen.

Nyt ei ole enää yhteisiä ruokaostoksia tai Prisma-reissuja. En käy enää Prismassa. En oikeastaan halua mennä sinne yksinäni. Siitä tulee niin kovasti mieleen N. Nyt minä palvelen onnelliset ja kauniit pariskunnat töissä, ja sen jälkeen menen yksinäni johonkin muuhun kauppaan, kuin Prismaan. Ostan ne yhden hengen ostokset ja palaan tyhjään kotiin. Teen jotakin maailman nopeinta ja helpointa ruokaa vain minulle itselleni. Minulle arki ja viikonloppu on nykyään ihan se ja sama. Viikonlopun kunniaksi en tee yhtään sen parempaa ruokaa, kuin muutenkaan. Viikonlopuksi ei ole suunniteltu kivoja menoja tai kyläilyjä. Loppujen lopuksi viikonloput ovat nykyään aika masentavia. Onneksi olen niin usein töissä, etten ehdi ajatella, kuinka surullisia ne todellisuudessa ovatkaan.

Minä todella toivoisin, että kauppakassissani olisi vielä kahden hengen ruokaostokset. Ihan todella toivoisin. Toivoisin parkkipaikalleni sen hopeisen auton ja keittiön pöydälle Tikkurilan värikartan. Sitä minä todella toivoisin. Minä unelmoin arjesta. Sitä minulla on kaikista eniten ikävä.