Tapaus Pyykkikori

Minun kylpyhuoneessani nököttää tällainen pyykkikori. N:n ostama, muuten. Tiedättekö, mitä se on puolillaan? N:n pyykkejä. Tämä pyykkikori on edelleen melkein vuoden jälkeen puolillaan N:n käyttämiä vaatteita. Olen kuljettanut tätä pyykkikoria läpi kahden muuton. Ensin minun ja N:n kodista vanhemmilleni, missä tämä hengaili puoli vuotta autotallissa, ja sieltä tänne uuteen kotiini. Enkä ole missään vaiheessa tyhjentänyt tätä.

Miksi? En vain jotenkin ole halunnut pestä N:n vaatteita. Tiedän, etteivät ne enää tuoksu häneltä. Olen kokeillut. Tiedän, että ne vievät aivan turhaa tilaa. On vain tuntunut ylitsepääsemättömältä laittaa t-paidat ja kalsarit pesukoneeseen ja ottaa ne sieltä pois puhtaina. Nyt ne ovat niin pehmeitä, käytettyjä. Hän tavallaan on niissä vielä. Hän on tavallaan minun elämässäni enemmän läsnä, kun minulla on hänen vaatteitaan pyykkikorissani. Vaikka ei se niin ole. Nehän ovat vain vaatteita.

Jos pesisin vaatteet, en tiedä mitä tekisin niille. Minulla on tallella ainoastaan yksi kassillinen N:n tavaroita. Siellä on muutama vaate, rannekelloja, koruja, hajuvesi ja muita tärkeitä tavaroita. En edes muista tarkasti, sillä en ole avannut kassia sen jälkeen, kun pakkasin sen. Tajuan nyt, että eihän tavaroiden säilyttämisessä tavallaan ole mitään järkeä. Ei hän niissä enää ole. Silti tavaroista luopuminen on vaikeaa. Onneksi osasin ajatella järkevästi muuttaessani pois yhteisestä kodistamme, enkä ottanut hänestä mukaani muuta kuin sen yhden kassin. Enkä halua enempää hänen tavaroitaan. Jos pesen pyykit, mitä teen niillä? En halua heittää niitä roskiin, mutta niitä on niin paljon, etten halua säilyttääkään. Pyykkikorin pohjalla ne ovat tavallaan tallessa, mutta silti piilossa. Jos pesen ne, menetän hänestä taas jotakin lisää. Hän menee askeleen kauemmas. Hän on enemmän poissa. Ihan hölmö ajatus, mutta en voi sille mitään.

Ja mistä tämä Tapaus Pyykkikori tuli mieleeni? Olin eilen vertaistukiryhmän tapaamisessa kolmen viikon joulutauon jälkeen. Yksi toinen siellä toi esiin, että hänellä on edelleen pyykkikori täynnä miehensä vaatteita. Olipa muuten helpottavaa kuulla, etten ole ainut! Ryhmä on ollut kyllä todella mahtava ja lohtua tuova, sillä siellä tällainenkin hölmö asia oli jotenkin ihan normaalia. Jos selittäisin ystävilleni, että minulla on vuoden takaisia likaisia vaatteita pyykkikorissani, saisin osakseni vain hämmästyneitä katseita. Ehkä pään pudisteluja ja naurua. Eihän kenelläkään täyspäisellä ihmisellä loju vaatteet pyykkikorissa vuotta! No kyllä vain lojuu. Leskelle se on ihan normaalia.

Hieno lopetushan tälle postaukselle olisi, jos kertoisin, että pesin ne pyykit vihdoin tai heitin ne roskiin tai kierrätykseen tai mitä tahansa. Sellaista lopetusta tämä nyt ei saanut. En ole tehnyt niille mitään. Sielläpähän ovat. Ties, vaikka olisivat vielä seuraavankin vuoden. N:n pyykit ovat oikeastaan ainoa häneen liittyvä asia, joka on jäänyt hoitamatta. Ja toisaalta, miksi sitä edes pitäisi hoitaa? Kuka sanoo, että se pitäisi hoitaa? Hoidan sitten, kun siltä tuntuu. Jos sattuu tuntumaan. Ehkä palaan pyykkikorin tilanteeseen täällä blogin puolella, jos se joskus edistyy. Mutta ei kannata pidätellä hengitystään sitä odotellessa.