Onnellisuus on nimittäin muuttanut merkitystään minulle. Onni ei enää ole mikään jatkuvasti vallitseva mielentila. Nyt onni on pieniä hetkiä. Päiviä, tunteja, välähdyksiä. En tällä hetkellä edes pyri siihen, että olisin kokoajan onnellinen. Minusta onni ei ole sitä, eikä onnea tulisi mitata niin. Minä keskityn nyt enemmän pieniin, ohikiitäviin onnenhetkiin.
Sen takia kysymys siitä, olenko minä onnellinen, on samaan aikaan helppo ja vaikea. Voin hyvin helposti sanoa olevani juuri nyt onnellinen. Se ei välttämättä jatku huomiseen, saatan olla jo aamulla toista mieltä, mutta juuri nyt maanantai-iltana kello 23.25 minä olen onnellinen. Tänään oli hyvä päivä. Meikki onnistui hyvin, löysin omasta vaatehuoneestani täydelliset lähes käyttämättömät farkut, töissä asiakas kehui hiuksiani, näin sattumalta N:n mummon kaupungilla ja odotan jo innolla torstaisia opiskelijabileitä. Tällä hetkellä on aika monta syytä olla onnellinen. Joten kyllä, tällä hetkellä minä olen onnellinen!
Mutta lesken mieliala voi vaihtua minuutissa. En osaa ennustaa, millainen fiilis on huomenna. Siksi nautin hyvästä hetkestä juuri silloin, kun sellaisen koen. Onni on siinäkin mielessä erilaista kuin ennen, että saan onnellisuutta pienemmistä asioista. Nyt ei oikeasti vaadi paljoa, että hymyilen. Tunnen helposti kiitollisuutta ja onnellisuutta. Ystävällinen asiakas, hymy jonkun kasvoilla, kaunis luonto, saapunut viesti puhelimessa... Aiemmin sitä jotenkin vaati enemmän. Kokoajan halusi lisää ja enemmän, eikä asioita arvostanut samalla tavalla, kuin nyt. Ja elämä on itseasiassa aika paljon kivempaa, kun onni on pienemmissä asioissa! Koska silloin voi tavallaan olla monin verroin onnellisempi! Ja se on siistiä.
Huomaan vertaavani nykyistä onnellisuuttani entiseen onnellisuuteeni. "Nyt on aika kiva olo, jopa onnellinen, mutta jos vertaan kuinka onnellinen minä olin tasan vuosi sitten, niin eihän tämä ole sama tunne kuin silloin, joten en minä sitten kai ole onnellinen nyt..." Ajattelen näin liiankin usein. Eihän onnea voi verrata! Onnea on erilaista. Tämän päivän onnellisuus on erilaista kuin vuosi sitten, mutta ei se ole sen huonompaa. Minä nyt vain en tällä hetkellä voi kokea sellaista onnellisuutta, kuin vuosi sitten. Ei se tarkoita, etten voisi silti olla onnellinen ja kokea hyvää mieltä. Olen joutunut tietoisesti opettelemaan tuosta ajatuksesta irti.
Mietin myös paljon, onko minun ok olla onnellinen. Saako vajaa vuosi sitten miehensä menettänyt nainen olla onnellinen? Miltä se näyttää muiden silmissä, jos sanon olevani onnellinen? Oikeastaan en välitä. Minulla on kaikki oikeus maailmassa kokea oloni onnelliseksi. Se ei missään nimessä tarkoita, että olisin onnellinen siitä, että N kuoli. Sitä paitsi ihmiset eivät näe niitä hetkiä, kun olen surullinen. Joku on saattanut hyvinkin ajatella, että onpa tuokin jo onnellinen ja iloinen, ihmeen hyvin selvinnyt. Mutta hän ei näe, miten olen itkenyt kotona itseni uneen ja käynyt hautausmaalla parkumassa. Muiden silmiin saattaa hyvinkin näyttää, että olen ollut onnellinen jo viime maaliskuussa! Vaikka en ole. Kun on tarpeeksi kauan itkenyt ja surrut, on minusta täysin oikeutettua tuntea niitä pikkuisia onnellisia hetkiä ja nauttia niistä. Koska huonojakin hetkiä on, vaikkeivät ne ulospäin näkyisikään.
Minä siis olen onnellinen tänään. Ja kyllä voin sanoa, että viime aikoina olen tuntenut enemmän onnellisuutta kuin surua. Hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja. Nauran enemmän kuin itken. Joten voisiko ajatella, että kun elämässä on enemmän hyviä kuin huonoja hetkä, voisi sanoa olevansa onnellinen? Ehkä. Ehkä onnellisuutta ei tarvitsekaan määritellä niin tarkasti. Minä nautin hetkistä, jotka tuovat minulle hyvän mielen ja onnellisuutta. Ja on hienoa huomata, että on päiviä, kun onnenhetket vain seuraavat toisiaan. Hyvän päivän jälkeen tulee toinen hyvä päivä. Mutta toki minä edelleen itken ja ikävöin. Itku tulee hyvinkin helposti. Mutta niin tulee nauru ja hymykin. Ehkä vielä itkuakin helpommin. Se on onnea.
Ihana kuulla noi sanat sun suusta ��
VastaaPoistaVoi, ihana olet <3 Kieltämättä on itelläkin aika hyvä fiilis, kun voi useina iltoina nukkumaan mennessä todeta, että olipa taas hyvä päivä ja itse asiassa tänään oon onnellinen :) Voittajafiilis, mä selvisin sittenkin tästä kaikesta!
PoistaOlihan mukavaa luettavaa ja ihanaa, että osaat "antaa" itsesi olla onnellinen. Kaikki eivät sitä taitoa osaa suoda itselleen. Hyvä Sinä <3.
VastaaPoistaSinä ole kulkenut aikamoisen matkan nyt vuoden aikana ...henkisesti sekä varmasti myös fyysisesti. Hienoa, että vertaisryhmä käynnit auttoivat sinua ja myös se, kun totesit ettei se ollutkaan kamalaa, kun ne loppuivat. Sinulla on varmasti sieltä unohtumattomia keskusteluja sekä muistoja vertaishenkilöitä, joita muistella, kun tulee sellainen aika.
Ihanaa, kun osaat myös nauttia niistä opiskelijaelämän bileistä. Hauskaa bileiltaa torstaiksi ;).
Mä taidan olla jotenkin outo, kun en ole kertaakaan ajatellut, etten saisi olla onnellinen tai miettinyt, onko mulla oikeus olla onnellinen. Tiedän, että monet muut miettivät tuollaisia paljon. Minä en mieti. Tottakai mulla on oikeus olla onnellinen! Mä olen kokenut niin kamalan menetyksen, että sen jälkeen mulla nimenomaan on oikeus tuntea onnellisuutta! Oon surrut niin paljon, että jos joskus hymyilyttää, saa siitä nauttia. Minä jos joku ansaitsen hyviä hetkiä, ja aion ihan satavarmasti sellaisista nauttia <3
PoistaVuosi on kyllä ollut melkoinen. Olen kasvanut enemmän kuin koskaan aiemmin. Vertaisryhmä todella auttoi ja oli hyödyksi. Ja minun tarpeeseeni se oli kyllä juuri sopivan pituinen. Siellä käytyjä keskusteluja tulee varmasti muisteltua vielä monta kertaa tämän elämän aikana. Ja huomaan usein miettiväni, mitähän muille ryhmäläisille kuuluu. Oli tosi tärkeää tavata saman kokeneita naisia.
Täytyy yrittää ottaa kaikki irti opiskelijaelämästä, ennen kuin valmistun kesäkuussa ;) Mä luulen, että huomisesta tulee hauska ja onnellinen päivä! Kiitos taas sulle kommentista ja ihanista sanoista <3 Hyvää loppuviikkoa!