lauantai 23. heinäkuuta 2016

Patologin lausunto

Puhuin tänään N:n äidin kanssa puhelimessa, ja sain kuulla häneltä juuri saapuneen patologin lausunnon. Se kertoo tarkemmin, mitä tapahtui ja mitä N:n ruumiinavauksessa saatiin selville.

N:n kuolinsyy on tauti. Ja se tauti oli aivokasvain. Kolloidikysta. Kasvain itsessään oli hyvänlaatuinen, mutta poikkeuksellisen suurikokoinen, ja se oli kolmannessa aivokammiossa. Kasvain tukki aivoselkäydinnesteen virtauksen ja aivopaine kasvoi siksi liian suureksi.

Minun rakkaallani oli aivokasvain. Kammottava sana. Vielä kammottavampi kohtalo.

Tuo sairaus on lausunnon mukaan harvinainen. Näköjään N oli niin erityislaatuinen, että onnistui nappaamaan jonkun harvinaisen sairaudenkin itselleen.

Lausunto ei kerro sitä, olisiko N voitu pelastaa, jos hoito olisi aloitettu heti hänen mentyä sairaalaan. Lausunto ei kerro, olisiko jotain voitu tehdä toisin. Sitä selvittää poliisi ja Valvira. Sillä tässä tapauksessa tutkitaan myös hoitovirhettä. Selvitetään, jätettiinkö N tutkimatta vääristä syistä ja olisiko häntä pitänyt tarkkailla nukkuessa useammin. Poliisin tulokset tulevat joskus myöhemmin. Odotan myös niitä. Haluan tietää, johtuiko N:n kuolema hoitovirheestä tai hoitamatta jättämisestä, vaikka se onkin erittäin lohduton vaihtoehto. Se kertoo, että hänet olisi ehkä voitu pelastaa.

Helpottavaa silti tietää tämän verran. Sain tänään monin verroin uutta tietoa. N kärsi migreenistä useamman vuoden, mutta nyt on selvää, ettei hänellä mitään oikeaa migreeniä ollut, vaan kaikki johtui tuosta kasvaimesta. Miksei häntä tutkittu aiemmin? Miksi tässä piti käydä näin?

Onneksi nyt tiedän. Nyt voin selittää lyhyesti, mihin N kuoli. Hänellä oli aivokasvain. Minun rakkaallani oli aivoissa kasvain, joka otti vallan. Aivokasvain.

6 kommenttia:

  1. Hui kamala. Mutta lohduttavaa tietää, että tähänkin kaikkeen on joku syy. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä helpottavaa tietää. Aiemmin on ollut niin suuri epätietoisuus, että mikä ihme aiheuttaa yhtäkkiä niin suuren aivopaineen että ihminen kuolee?! Mutta nyt ainakin tietää.

      Poista
  2. Nyt sitten selvis monta asiaa. <3 Pelottavaa silti. Ei olis osannu mitenkään aavistaa etukäteen että siellä joku kasvain olis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olis ei. Kyllähän toi kasvain oli yksi vaihtoehto, mitä on nyt mielessä pyöritellyt kokoajan. Mutta nyt kun ihan oikeesti tietää, että siellä aivoissa oli vuosikausia joku iso kasvain... :( Se on kamala ajatus.

      Poista
  3. Hui... mutta varmaa lohduttavaa tietää, että kaikel oli syy...:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on todella helpottavaa. Vaikka onkin tosi pelottava ajatus, että kaikki tollaset karmivat aivokasvaimet voi tulla näin lähelle.

      Poista