Haikea helmikuu

Helmikuu tulee luultavasti aina olemaan inhokkikuukausiani. Helmikuu on se kuukausi, kun avomieheni otettiin minulta pois vain 27-vuotiaana. Hassua, että vuosi sitten helmikuussa olen ollut todella onnellinen ja seuraavana päivänä aivan pohjalla. Elämää ei voi kyllä etukäteen ennustaa.

Ystävänpäivä oli meidän viimeinen kokonainen päivämme yhdessä. Se oli sunnuntai. Maanantaina N meni työpäivän jälkeen lääkäriin ja sille tielleen jäi. Lääkäri passitti hänet sairaalaan, kun ei uskaltanut kotiuttaa. Yöksi hän meni sairaalaan ja yön aikana hän oli mennyt tajuttomaksi. Tiistaiaamuna sain N:n äidiltä puhelinsoiton, jota en koskaan unohda. N oli siirretty Töölön sairaalaan, aivoissa jotain häikkää. En tosin voinut kuvitellakaan, mihin se johtaa. Ei tullut mieleenkään, että hän kuolee siihen. Ei kuolema ole vaihtoehto, kun puhutaan 27-vuotiaasta terveestä miehestä! Vaan meidän kohdallamme se oli. Tuolloin tiistaiaamuna, ennen kuin lähdin itse sairaalalle, googletin Töölön sairaalan neurologista osastoa. Siellä on parhaat lääkärit ja parhaat välineet. Tottakai hän selviää. Pitkä sairasloma tästä seuraa, mutta tottakai hän selviää.

Ei mennyt kuin muutama tunti, kun lääkäri kertoi meille sairaalan odotushuoneessa, ettei hän selviä. Keskiviikkona hänet todettiin aivokuolleeksi. N oli menehtynyt. Minun avomieheni. Kuinka näin voi tapahtua muutamassa päivässä? Maanantaina olin nähnyt ystävääni ja jutellut hänen kanssaan minun ja N:n tulevista häistä! Maanantai-iltana, kun N oli lääkärissä, minä selasin netistä hääpukuja. Muutamaa päivää myöhemmin sain selata hauta-arkkuja. Sain ostaa mustan mekon hautajaisiin ja "tahdon" sijasta sanoa "hyvästi" kirkon alttarilla. Tai en saanut, vaan jouduin.

Mietin yhäkin, miksi juuri N. Miksi minä, miksi N:n vanhemat ja sisarukset ja ystävät. Miksi tämä sattui meidän kohdallemme? Mutta jollain tasolla on vain ollut pakko hyväksyä, että N:n piti kuolla. En todellakaan tiedä miksi, mutta niin vain piti tapahtua. Ja nyt minun pitää selviytyä siitä. Ei ole muuta vaihtoehtoa.

Hiton helmikuu. Haikea helmikuu. En enää koskaan pidä tästä kuukaudesta. En varmaan enää koskaan nauti ystävänpäivästä. Tähän kuuhun kytkeytyy liikaa kaikkia surullisia muistoja. Onneksi vuodessa on 11 muuta kuukautta.