keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Hoitovirhe vai ei?

Tänään saapui Valviralta kirje, joka käsitteli N:n hoitovirheselvitystä. Sitä olimmekin odotelleet viime keväästä asti. Halusimme, että Valvira selvittää perin pohjin, tapahtuiko N:n tapauksessa hoitovirhe. Meidän mielestämme lääkäri ei tehnyt kaikkeaan, kun N meni sairaalaan. Hänet on vain laitettu nukkumaan ilman sen kummempia tutkimuksia ja luotettu siihen, että migreeniä se päänsärky vain on. Eikä kukaan ole käynyt yön aikana tarkistamassa, onko hän tajuissaan. Huonekaveri oli aamulla huomannut, että eihän tuo edes hengitä enää.

Tänään tuo selvitys sitten vihdoin tuli. Kirje oli lohdutonta luettavaa. "Jos tutkimukset olisi aloitettu aiemmin, olisi potilaan henki voitu pelastaa". Voi vittu minä sanon! Valvira on selvityksissään todennut, että jos lääkäri olisi aloittanut tutkimukset heti N:n tultua sairaalaan, olisi jotain ollut tehtävissä. N saattaisi olla vielä tässä. Sen tietäminen on kamalaa.

Toisaalta tämä ei muuta mitään. N on ja pysyy kuolleena. Mutta sitten taas toisaalta tämä muuttaa ihan kaiken. Se muuttaa koko surutyöni, jota olen reilun vuoden tehnyt. Se muuttaa ajatukseni siitä, ettei kukaan voinut tälle mitään. Aiemmin en syyttänyt tästä ketään. Nyt minulla on joku, jota syyttää. Joku on vastuussa tästä. Tokikaan ei ole varmaa, että N olisi pelastunut tai parantunut, vaikka tutkimukset olisi aloitettu heti. Eihän sitä kukaan voi varmaksi sanoa. Mutta siihen olisi silti ollut mahdollisuus, jota ei käytetty. N:n eteen ei tehty kaikkea, mitä olisi voitu.

Ja mitäkö tämä lääkäri saa tästä kaikesta? Varoituksen. Hän saa jonkun naurettavan ja merkityksettömän varoituksen, joka ei lämmitä minun mieltäni tippaakaan. Raivostuttaa. Tottakai minä ymmärrän, että lääkärikin on vain ihminen, joka voi erehtyä. Mutta en voi sulattaa lääkärin perustelua, että hänestä "ei vaan tuntunut siltä", että tarvitsisi tutkia N:n päätä paremmin. Eihän lääkärin työtä voi tunnepohjalta tehdä!

Tänään on taas itkettänyt. Puhuin N:n äidin kanssa puhelimessa ja hänen itkuaan oli sydäntäsärkevää kuunnella. Miten on mahdollista, että meille kävi näin? Meidän rakkaamme kuoli turhaan. Meidän rakkaamme kuoli, koska lääkärillä ei ollut sellaista tunnetta, että kannattaisi tutkia tarkemmin. Tämä oli oikeasti pahin mahdollinen tulos, mitä kirjeessä saattoi lukea. Olisin toivonut, ettei mitään virhettä todeta. Se olisi ollut helpompaa. Nyt joutuu jollain tavalla aloittamaan alusta. Niin moni asia muuttuu minun pääni sisällä tämän tiedon myötä. Olen ihan hiton vihainen juuri nyt. Tuntuu myös, että luotto lääkäreihin meni viimeistään tämän kirjeen myötä. Aina sitä lehdistä lukee kaikenlaisia juttuja kamalista onnettomuuksista ja sairauksista ja lääkäreiden virheistä. Ne tuntuvat niin uskomattomilta ja kaukaisilta. En voi uskoa, että jouduin itse vastaavaan tilanteeseen. En enää tunnista tätä omaksi elämäkseni. En ansainnut tätä. En ansainnut, että avomieheni kuolee hoitovirheen takia.

7 kommenttia:

  1. Hiljaseks vetää.. Etkö sä nyt oo kärsinyt jo ihan tarpeeksi? Mutta kyllä tästäkin pommista selvitään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä kieltämättä toivoo, että sais vaihteeks jotain hyviä uutisia. Vaikka mä osasinkin odottaa tällasta lopputulosta, niin silti se järkyttää kun nyt on mustaa valkosella. Niin vihanen olo. Hiton lääkäri. Toivottavasti se tuntee huonoa omaatuntoa tästä koko loppuikänsä.

      Mut kyllä tästäkin taas selvitään. Eihän se toisaalta mitään muuta että tää tieto tuli, mut nyt tähän soppaan tuli mukaan vihan tunteet, joita aiemmin ei oo ollu. Ihan uskomatonta koko sonta.

      Poista
  2. Jaksuja ja kyllä sä tästä tiedosta selviät! ♥ hiljaseks tää kyllä vetää.... elämä on liian epäreilua. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Jotenkin oli helpompi hyväksyä se, että N nyt vain kuoli eikä sille kukaan voinut mitään. Mutta nyt kun tietää, että olisi ehkä voinut, tuntuu aivan kamalalta...

      Poista
  3. En yleensä kommentoi blogeihin. Nyt on pakko. Ensiksikin löysin blogin hassua reittiä. Googletin usko toivo rakkaus tatuointia ja kuvista löytyi sinun muistotatuointisi. Luin sen jälkeen alusta loppuun blogisi, kyyneeleet silmissä ja jossain kohti hymy huulilla. Oot semmonen selviytyjä, ettei toista varmaan oo. Ihailen sun positiivista asennetta ja vahvaa luonnetta raskaasta tilanteesta huolimatta. Toivon, että tän Valviran huonon uutisenkin jälkeenkin pystyt olemaan se tyyppi, jonka positiivisuus on käsissä kosketeltavaa, se ja kiitollisuus tekee susta onnellisen vielä taas! En tuntenut N:ää tai sua, mutta kirjotusten perusteella oon todellakin sitä mieltä et N on ollut hyvin onnellinen, sun ansiosta. Kaikkea hyvää sun tulevaisuuteen! - Janina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä ihana kommentti! Itku tuli. Kiitos kauniista sanoista ♥ Positiivisena pysyminen on kyllä välillä vaikeaa, eikä se aina edes onnistu, kun ketuttaa niin paljon kaikki. Mutta olen huomannut, että se auttaa itseäänkin, kun vaan yrittää nähdä asioista niitä hyviä puolia :) Jos etsii kaikesta vain negatiivisen, ei mitään muuta lopulta näekään.

      Arvostan tosi paljon, että jätit kommentin! Lämmitti mieltä ihan todella paljon :) Juuri näiden takia blogin kirjottaminen on ihan huippua! Ihanaa kevättä sulle Janina ♥

      Poista