En edes muista, milloin olen kirjoitellut viimeksi. Ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut!
Suurimpana asiana on varmaan se, että irtisanoin asuntoni. Kolmen viikon päästä en enää asu minun ja N:n kotikaupungissa. Olin kypsytellyt asiaa jo jonkin aikaa mielessäni. Tiesin, etten halunnut enää jäädä siihen kaupunkiin. Lopullisen päätöksen tein kuitenkin hyvin pikaisesti asiaa sen pidemmälle miettimättä. Minulla ei ole tiedossa uutta asuntoa, mutta jos en ehdi sellaista löytää, muutan taas jälleen kerran vanhempieni nurkkiin. Väliäkös tuolla, olen joutunut muuttamaan takaisin kotiin aiemminkin. Ja nyt olen taas koko kesän viettänyt siellä. Helposti voin olla vielä kuukauden tai pari.
Uusia tuulia on tuonut myöskin autokoulu! Aloitin pikkusiskoni kanssa yhtäaikaa autokoulun. Suunnittelimme aikanaan N:n kanssa että hän olisi opettanut minut ajamaan, mutta se oli ikuisuusprojekti, jota emme koskaan ehtineet aloittaa. Nyt päätin, että on aika aloittaa autokoulu, tai en tule tehneeksi sitä ikinä. N olisi minusta hurjan ylpeä. Mutta kyllä hän varmaan nauraisi ja pyörittelisi päätään, jos olisi näkemässä minun säälittävät ajoyritykseni. Nyt toivoisin, että kun N alkoi jaaritella kaiken maailman autoihin liittyviä juttujaan, olisin jaksanut kuunnella hieman tarkemmin. Niistä olisi saattanut olla jotain hyötyä. Ajotunnit ovat olleet äärimmäisen mukavia, koska opettajanani on mies, jonka opetustyyli perustuu lähinnä vitsailuun ja sarkasmiin. Ainakin on saanut nauraa ihan hulluna. Eikä naurua voi koskaan olla elämässä liikaa.
Lisäksi kävin kampaajalla leikkaamassa aika pitkän pätkän hiuksista pois ja laittamassa uutta väriä. Ihanaa nähdä peilistä vähän freshimpi ilme, kun on ollut sama hiustyyli jo monta vuotta.
Töiden suhteen ei ole vielä mitään uutta kerrottavaa, mutta onneksi sain jatkaa kesätyöpaikassani siihen asti, että löydän oman alan hommia.
Tavallaan haluaisin jo tosi paljon, että elämäni olisi jollain tavalla vakaampaa ja ettei se muuttuisi jatkuvasti. Haluaisin työn, jossa olla pidempään ja asunnon, josta en muuttaisi vuoden päästä pois. Eihän elämää toki voi suunnitella kovin pitkälle, koska mitä vaan voi tapahtua, mutta edes teoriassa jonkinlainen ennustettavuus olisi ihan kiva. Ihmiset niin kovin usein valittavat arjesta ja siitä, miten asiat ovat aina samalla tavalla, elämä on tylsää eikä lainkaan yllätyksellistä. Minä alan jo kaivata sitä tylsää arkea. Sitä, että kaikki tavarani ovat yhdessä paikassa, eikä tarvitsisi elää tällaista matkalaukkuelämää. Sitä, ettei tarvitsisi reissata kahden kaupungin välillä. Sitä, että olisi taas paikka, joka tuntuisi kodilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti