Loppuja ja alkuja

Kesä on ohi. Siitä ovat merkkinä kylmät aamut sekä illat, jotka ovat jo pimeitä ja viileitä, kun pääsee iltavuorosta kotiin. Tuoksuu syksyltä. Eikä se oikeastaan ole edes paha asia. Alkusyksy on ehdottomasti lempivuodenaikojani. Yhtenä päivänä töissä järjestellessäni viimeisiä alennuksessa olevia kesätoppeja ja -shortseja tajusin kaipaavani jo syksyä. On ollut ihanaa kaivaa kuormasta viininpunaisia ja harmaita neuleita ja laittaa työpaikka syksyisen näköiseksi.

Viikon päästä kesätyöni on ohi. Viikot siellä menivät nopeasti. Nyt on käynnissä jälleen kerran työnhaku. Olisi jo korkea aika päästä oman alani hommiin. Harmittaa silti lähteä niin kivasta työpaikasta, jossa on tutustunut ihaniin tyttöihin ja oikeasti viihtynyt.

Tuntuu, että elämässäni on viime aikoina ollut enemmän loppuja kuin alkuja. Moni asia on loppunut, mutta tuntuu, etten ole saanut tilalle mitään. Olen sulkenut ovia, mutten avannut uusia. Olen kuin jossain välitilassa. Odottamassa. En edes tiedä mitä. Toivoisin uusia juttuja tapahtuvaksi. Toivoisin jotain hyvää tapahtuvaksi.

Toivottavasti tämä syksy on hyvä. Yleensä syksy on uuden alkua, joten ehkä loppuvuosi vielä tuo mukanaan jotain kivaa. Jotenkin haikeaa luopua kesästä, vaikka odotankin syksyä. Hassu fiilis. N:kin on ollut mielessäni tosi paljon viime viikkoina. Olen miettinyt, mitä hän ajattelisi nykyisestä elämästäni ja tekemistäni valinnoista. On ihan kamalan kova ikävä. Näin sattumalta yhtenä päivänä töissä vanhan luokkakaverini, jota en ollut nähnyt seitsemään vuoteen. Vaihdoimme kuulumiset. Hän oli mennyt naimisiin ja saanut lapsen. Minun saavutuksistani näiden vuosien aikana ei ole jäänyt paljoa jälkipolville kerrottavaa. Tuntuu, että joudun välillä selittelemään elämääni ja asioitani. Miksi olen näin vaatimattomassa työpaikassa enkä oman alan töissä, miksi en seurustele, miksi "asun" vanhemmillani ja miksi ylipäätään olen muuttanut niinkin pieneen kaupunkiin, kuin missä asuntoni on. Ei sitä ehkä tarvitsisi selitellä. Mutta en todellakaan voi olla erityisen ylpeä tämän hetkisestä elämäntilanteestani, kun vertaan itseäni ikätovereihin.

Ehkä pitäisi useammin muistuttaa itseään, että minä olen kuitenkin jäänyt leskeksi ja siinä elämäntilanteessa suorittanut ammattikorkeakoulun loppuun. Sitä ei kovin moni minun ikäiseni voi sanoa tehneensä. Minun saavutukseni ovat toki aika erilaisia ja kovin pieniäkin verrattuna ikäisiini, mutta ne ovat ikiomiani, minun voimillani ja työlläni saavutettuja asioita.

Ja pitäisi myös muistaa, että N:n kuolema oli elämäni toisen osan alku. Harvoin hyvässä kirjassakaan on hurjia juonenkäänteitä heti ensimmäisillä sivuilla. Pitäisi vain muistaa hengittää, nauttia elämästä ja antaa asioille aikaa tapahtua.