lauantai 24. kesäkuuta 2017

Hiton juhannus

Mikä on se syy, että minun avomieheni piti kuolla? Minkä takia niin kävi juuri minulle?

Juhannus tuo mieleen paljon muistoja hänestä. N oli niin juhannusihminen. En ole pitkään aikaan ollut surullinen, mutta tänään on kyllä ollut haikea päivä. En voi uskoa, että tämä on jo toinen juhannukseni ilman häntä! Miten aika voi mennä näin nopeasti? Vaikka aikaa on kulunut jo vuosi ja neljä kuukautta, tuntuu yksin olo tosi pahalta. En edes tiedä, onko tuo aika vähän vai paljon. Juuri nyt en ole ihan varma, olenko päässyt siinä ajassa pitkälle vai olenko jossain syvässä kuopassa edelleen.

Minulla ei ole mitään suunnitelmia juhannukseksi. Istun yksin kotona. Minulla ei ole yhtään mitään eikä yhtään ketään juuri nyt. Nyt on hetki, kun kaipaa parisuhdetta. Voisi lähteä yhdessä mökille tai järjestää festarireissun tuttavapariskuntien kanssa. Sinkkuna tämä on tosi hankalaa. Lähes tulkoon kaikki kaverini seurustelevat ja heillä on ihan omat kuvionsa juhannuksena. Ja minä en niihin kuvioihin kuulu. Olen vain seurannut sosiaalisen median kautta, miten muut viettävät juhannusta. Istunut kotona yksin ja katsonut ruudun läpi onnellisten ihmisten hauskanpitoa. Minun täytyy olla maailman säälittävin ihminen. Kukaan muu parikymppinen ei istu juhannuksena yksinään kotona. Nyt tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka sellaista oloa ei ole ollut tosi pitkään aikaan. Antaisin nyt mitä vain, että N olisi elossa ja saisin olla hänen kanssaan mökillä. Vaikka minä en edes pidä mökkeilystä! Silti tekisin sitä nyt kaikista mieluiten.

Ehkä lähden huomenna vanhemmilleni. Eihän tästä tule muuten yhtään mitään. Yksikään sisaruksistani ei tosin ole kotona, mutta juuri nyt tuntuu, että mikä tahansa ihmiskontakti on parempi, kuin olla yksin. En edes ymmärrä, miksi teen tästä juhannuksesta niin ison numeron. Eihän minua ahdista muutkaan päivät tai viikonloput, kun olen yksin kotona! Miksi tämä sitten on niin eri asia? Ehkä juuri siksi, että tiedän kaikkien muiden viettävän tätä juhlaa rakkaidensa kanssa. Nyt ehkä korostuu se, etten minä kuulu mihinkään eikä kukaan kaipaa minua mihinkään. Saisi jo mennä koko juhannus! Eiköhän ensi viikko ole taas paljon parempi.

Viimeinen mökkijuhannus yhdessä, kaksi vuotta sitten. Niin kova ikävä...

4 kommenttia:

  1. Hei Neiti S <3
    En tiedä yhtään mistä aloittaisin.. Löysin blogisi kun googletin Anna Puun - Linnuton puu sanoja ja eräs blogimerkintäsi tuli esille. Löysin blogisi siis eilen, aloitin ihan ensimmäisestä kirjoituksestasi ja luin järjestyksessä tietämättä mitä sinulle kuuluu tänä päivänä. Olen itkenyt, ollut iloinen puolestasi (ja niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin), ylpeä sinusta tuntematon :) ikinä en voi suruasi käsittää tai sanoa että tiedän miltä sinusta tuntuu. Mutta sen sanon että olet kyllä mahtava ja vahva nuori nainen, kun olet jaksanut tämän kaiken ja päässyt askel kerrallaan eteenpäin! Teksteistäsi tuntee kuinka paljon rakkautta sinulla ja N oli ja kukaan ei vie muistoja pois <3
    Blogisi herätti minut myös ajattelemaan. Itse en ole menettänyt läheistäni, mutta olen tällä hetkellä rakastunut ja tunteita on ollut vaikea sanoa ääneen. Nyt sen teen, kerron rakastavani koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Haluan että toinen sen varmasti tulee tietämään. Kuten teidän tapauksessanne, mitään ei jäänyt sanomatta ja tunteet eivät olleet epäselviä. <3
    Anteeksi pitkä kirjoitus ja varmasti myös hieman sekava :D toivon kaikkea hyvää sinulle tulevaisuuteen ja vielä kesäisiä päiviä!
    <3: Henna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luoja miten ihana kommentti. Luin tämän yksi ilta bussissa, ja hyvä etten alkanut itkemään siellä! Juuri tällaisten kommenttien takia tuntuu, että tämän blogin kirjoittaminen on todella ollut merkityksellistä. Ihan hullua ja samaan aikaan niin mahtavaa, että joku on minun pienen blogini ansiosta kokenut "valaistumisen" jonkun asian kanssa.

      Niinhän se tosiaan on, että ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. Tiedän, että tunteiden kertominen voi olla tosi hankalaa. Olen itsekin ollut viimeisen vuoden aikana tilanteissa, joissa olisin toivonut omaavani tarpeeksi rohkeutta kertoa tunteistani. Sellaisina hetkinä tosiaan pitäisi ajatella, että huomenna voi olla jo liian myöhäistä. Harvoin niitä asioita katuu, jotka on tehnyt. Tekemättä jättäminen saattaa harmittaakin.

      Toivon sinulle tosi paljon tsemppiä! <3 Toivottavasti sait kerrottua tunteistasi ja vastaanotto oli hyvä!

      Kiitos ihan hirmuisesti kommentistasi, vaikka se liikuttikin niin tuli myös tosi hyvä mieli :) Ihanaa kesää sinulle! <3

      Poista
  2. Mulla samat ajatukset kun löysin tänne silloin kun löysin. Vahva olet ja ihanasti jaksanut jakaa tunteita. Ei haittaa vaikka kirjoitat nimettömänä, itse pohdin sitä usein kirjoittaessani omaani. Ups and downs ja taas up.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna <3 Ihanaa kuulla tuollaisia sanoja. Ups and downs, niin se elämä vaan taitaa mennä :)

      Poista