maanantai 28. marraskuuta 2022

Ihminen, joka pelkää aina pahinta

Olin ollut viettämässä työpaikkani pikkujouluja ja tullut sieltä mieheni luokse yöksi. Seuraavana aamuna tunsin huonoa omaatuntoa ja huolta, koska olin jättänyt tukevassa humalassa olleet työkaverini baariin. Eivät he sinne yksin jääneet, vaan paikalle jäi vielä useita muita juhlijoita, mutta huolehdin silti. Mitä, jos he eivät olleetkaan päässeet turvallisesti kotiin? Toinen työkavereistani oli jo aiemmin kaatunut lumihankeen, eikä päässyt humalansa takia edes sisään ensimmäiseen baariin, mihin yritimme mennä. Miten hän on ikinä osannut mennä toisessa kaupungissa sijaitsevaan kotiinsa? En antaisi itselleni ikinä anteeksi, jos hänelle olisi tapahtunut jotain.

Laitoin työkaverille aamulla viestin, ja kysyin, onko kaikki ok. Vastausta ei kuulunut moneen tuntiin, ja olin oikeasti huolissani.

"Miksi sie aina pelkäät kaikista pahinta?" kysyi mieheni.

"Kun omalle kohdalle on kertaalleen sattunut se kaikista pahin, sitä aika helposti pelkää aina pahinta", vastasin.

Ärsytti. Nämä ovat niitä hetkiä, joita toinen ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää. Hän ei voi ymmärtää, kuinka lopullisella tavalla puolison kuolema vaikuttaa ihmiseen. Ärsytti, että hän ei sitä ymmärrä ja ärsytti, etten koskaan osaa sanoittaa tunnetta niin, että hän voisi ymmärtää. Ärsytti, että toiset ovat niin onnekkaita, etteivät ole kokeneet elämässään menetyksiä eivätkä sitä kautta voi ymmärtää, ja ärsytti, ettei hän osannut asettua minun asemaani. Ja sitten ärsytti, että odotin ymmärrystä häneltä, mutta en itsekään osannut ymmärtää häntä.

Vaikka siitä on jo vuosikausia aikaa, en koskaan lakkaa pelkäämästä pahinta. Se kokemus on muuttanut minua, minun ajatusmaailmaani ja sydäntäni ihan peruuttamattomasti. Tiedän nyt, että kaikki kamalat ihmiskohtalot, sairaudet ja onnettomuudet, joista lehdissä kirjoitetaan, ovat täyttä totta ja voivat tapahtua minulle, sinulle tai kelle tahansa. Eivät ne ihmiset ole mitään kasvottomia ja kaukaisia henkilöitä, "joitain muita", vaan ihan meitä tavallisia matti meikäläisiä.

"Mutta eihän mikään viittaa siihen, että jokin olisi huonosti", hän sanoi.

"Ei mikään viittaa myöskään siihen, että kaikki olisi hyvin", vastasin. 

Tämä on juuri se ero minun ja hänen välillään. Enkä minä missään tapauksessa haluaisi olla tällainen ihminen. En haluaisi olla ihminen, joka ajattelee aina pahinta. Se on itse asiassa hirvittävän kuluttavaa ja raastavaa ajatella aina pahinta. Sellainen ajattelu tekee ihmisestä kamalan negatiivisen. Enkä toki jokaisessa asiassa koe huolta näin vahvasti, mutta jos asia liittyy jonkun ihmisen henkeen ja terveyteen, niin kyllä, erittäin helposti pelkään pahinta. Ja kun pelkään sitä pahinta vaihtoehtoa, koen huonoa omaatuntoa, että jos ajattelen näin, tuleeko siitä itseään toteuttava ennustus, joka käykin toteen?

Ei käynyt, ei ainakaan tällä kertaa. Muutamien tuntien päästä työkaverini vastasi, että oli päässyt kotiin. Tosin väärään junaan hyppäämisen kautta, mutta kuitenkin.

Nämä ovat niitä pieniä arkisia hetkiä, jolloin tajuan olevani erilainen kuin suurin osa ikätovereistani. Enkä tarkoita olevani mitenkään parempi tai huonompi, vahvempi tai heikompi, ainoastaan erilainen. Toki täytyy muistuttaa itseään myös siitä, että muilla on varmasti sellaisia kokemuksia, joista taas minulla ei ole aavistustakaan. Eiköhän ihan jokaisella meistä ole oma ristinsä kannettavana.

2 kommenttia:

  1. Kovat kokemukset jättävät jälkiä, mutta sinä taidat olla sen tyyppinen, että pystyt lieventämään vaikutuksia ajan mittaan. Vastapainoksi sinulle on varmaan kehittynyt tässä kaikessa sellaista elämän ymmärrystä, jota kaikilla ei ole. Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu. Näin se varmaan on, toivottavasti ainakin.

      Poista