Toinen joulu yksin

Viestittelin N:n äidin kanssa tällä viikolla. Hän kyseli kuulumisiani ja joulunviettosuunnitelmiani ja kirjoitin, että ihanaa kun on joulu ja pääsee perheen luokse ja olemme sisarusteni kanssa piiiitkästä aikaa kaikki samassa paikassa. Sitten pyyhin lauseen pois ja muotoilin sen jotenkin toisin. En minä voi sanoa N:n äidille noin, en kerta kaikkiaan voi. N:n perheessä ei enää koskaan tule hetkeä, jolloin kaikki sisarukset saavat viettää aikaa saman katon alla. N:n perheessä joulu tulee varmasti olemaan aina surullista aikaa ja N:n äiti sanoikin, ettei joulu tule heidän kotiinsa enää koskaan. En minä voi silloin riemuita siitä, että meilläpä on kaikki ihanat sukulaiset paikalla. En millään voi tehdä niin, en halua varta vasten aiheuttaa pahaa mieltä, kun voin yhtä hyvin sanoa asian jollakin muulla tavalla.

Mutta sanon sen nyt täällä. Odotan joulussa kaikista eniten sitä, että minä ja kolme sisarustani olemme vihdoin taas samassa paikassa samaan aikaan. Näitä hetkiä on harvoin ja tiedän, että vanhemmiten niitä tulee entistä vähemmän. Elämä vie eri kaupunkeihin ja maihin. Viime joulu oli minulle tosi haikea, koska se oli ensimmäinen jouluni N:n kuoleman jälkeen ja siskoni oli vaihdossa toisella puolella maapalloa. N ei tule enää koskaan takaisin, mutta onneksi sisko tuli. Tämän vuotinen joulu tuntuu huomattavasti helpommalta. Suru on hiipinyt mieleen oikeastaan vain silloin, kun olen kuunnellut kavereiden puhuvan yhteisistä joulusuunnitelmista ja lahjojen ostamisesta. Mielellään minäkin viettäisin sellaisen joulun ja pyörisin kaupoilla miettimässä lahjoja hänelle. Mutta ehkä tämäkin täytyy vaan yrittää kääntää positiiviseksi ja ajatella, että onpa helppoa ja lompakolle mukavaa, kun yhden henkilön lahjat jäävät ostamatta.

Olen kyllä tosi onnellinen siitä, mitä minulla on. Olen kiitollinen työpaikasta, mutta myös onnellinen siitä, että joulunpyhinä minulla on neljä vapaapäivää. Kiitollinen perheestä ja isovanhemmista ja siitä, kuinka suuren panostuksen he tekevät onnistuneen joulun eteen. Kiitollinen siitä, että olen terve ja elossa. Että saan nähdä tämänkin joulun.

Haluaisin jo mennä nukkumaan, jotta huominen tulisi nopeammin. Olen jostain syystä odottanut joulua tänä vuonna tosi paljon. En pääse huomenna käymään N:n haudalla, mikä vähän harmittaa, koska kyllähän siellä jouluna pitäisi käydä. Mutta sytytän hänelle kynttilän joulukirkossa. Perheemme ei ole mitenkään erityisen uskonnollinen, mutta joulukirkko on ollut perinne jo pitkään. Ja minun omaksi perinteeksi on tullut se, että jokaisella kirkossa käynnillä käyn sytyttämässä oman kynttilän suureen kynttilänjalkaan. Käsittämättömän surullista, että joudun tekemään niin. Mutta siten N:n on edes hieman läsnä tärkeissä hetkissä.