tiistai 27. syyskuuta 2022

Me

Voi taivas. Miten ihana viikonloppu onkaan takana! Täytin 31 vuotta, mutta itse asiassa se oli kaikista tapahtumista pienin ja vähäpätöisin.

Sovimme viikonlopun aikana tapailemani miehen kanssa, että olemme ihan aikuisten oikeasti, virallisesti parisuhteessa. Ja se tuntuu todella erikoiselta. Mutta myös ihanalta, mahtavalta ja lämpöiseltä. Olen ollut viimeksi parisuhteessa kuusi ja puoli vuotta sitten. Se on hirvittävän pitkä aika. Tuntuu hassulta, että nyt olenkin jotain muuta, kuin sinkku. Tämähän muuttaa identiteettini ihan täysin! Olen viimeisten vuosien aikana rakentanut itselleni identiteetin vahvana ja itsenäisenä boss ladyna, joka pärjää yksin ja joka ei tarvitse ketään, vaikka ehkä haluaisikin, mutta ei silti kelpuuta juurikaan yhtään ketään sekoittamaan omaa elämäänsä ja siihen luotuja rutiineita ja aikatauluja. Enää en voi olla sellainen. Nyt täytyy tutkailla, millainen ihminen olen parisuhteessa. Eikä missä tahansa parisuhteessa, vaan ensimmäisessä parisuhteessa edellisen puolison kuoleman jälkeen.

On tosi outoa, että olen nyt päässyt miettimään, millä nimityksellä kutsun tätä miestä. Tuntuu hassulta sanoa poikaystäväksi yli 30-vuotiasta aikuista miestä. Toisaalta taas miesystävä kuulostaa liian keski-ikäiseltä. Pelkkä mies kuulostaa ehkä siltä, kuin olisimme naimisissa, eikä puoliso tai kumppani myöskään tunnu oikealta, koska tämä on niin tuore juttu. Ja lisäksi on melkein absurdia ajatella, että voin kutsua nyt toista ihmistä jollain noista termeistä. Olen ollut niin kauan yksin, että tuntuu tosi hassulta ja kaukaiselta sanoa "minun poikaystäväni". Ehkä vie hetken aikaa, että se tulee suustani luontevasti. Ja varmasti menee hetki, että ylipäätään itse sisäistän tämän uuden statukseni.

Tämän ihanan elämänmuutoksen myötä olen taas askeleen kauempana N:stä. On tosi haikeaa tajuta, että minulla on elämässäni oikeastaan enää tosi vähän asioita, jotka liittyisivät häneen. Ja niin sen toki täytyy mennäkin. Tähän asti hän on kuitenkin ollut minun ensimmäinen ja viimeinen pitkä ja vakava parisuhde. Hän on ollut minulle se ainoa, ainoa jonka kanssa olen ollut. Hän on ollut tosi merkittävä ihminen, ihan eri tasolla kuin kukaan muu. Ja nyt se asia muuttuu. Nyt olen uudestaan parisuhteessa, ja nyt jaan jonkun toisen kanssa sen saman, kuin N:n kanssa. Hän ei enää ole se ainut. Nyt voin saada jonkun toisen kanssa jotain sen kaltaista, mitä minulla ja N:llä oli, ja jopa enemmän. Se on ihanaa, ja se on kaikkea sitä mitä olen toivonut, ja se on tehnyt minut aivan järjettömän onnelliseksi, mutta silti se on tosi haikeaa.

Ja voi että miten ison kynnyksen takana on kertoa ihmisille, että olen uudessa parisuhteessa. Miten se voikin olla näin jännittävää! Ei asiaa toki tarvitse kenellekään erikseen julistaa ja tiedottaa, mutta tuntuisi tosi jännittävältä sanoa esimerkiksi työkavereilleni, että vietin viikonloppua mieheni kanssa. Arvelen, että se tuntuu jännittävältä juurikin siksi, että ihmiset pääsääntöisesti tietävät minun olevan leski, ja tämä on ensimmäinen parisuhteeni sen jälkeen. Jollain tavalla se tuntuu erilaiselta, kuin se, että aloittaisi parisuhteen ilman tätä leskeytymiskokemusta. Toki parhaimmille ystävilleni asian kertominen on helppoa, koska he ovat tienneet jo monta kuukautta, että olen tapaillut uutta miestä. Ehkä kaikista vaikeimmalta tuntuisi kertoa asia N:n vanhemmille. N:n äiti laittoi minulle viestiä syntymäpäivänäni ja toivoi, että minulla on ihana päivä. Meinasin vastata hänelle, että saan viettää päivän ihanassa miesseurassa, mutta en vain millään uskaltanut. Tiedän, että hän toivoo ihan koko sydämestään, että löydän jonkun, mutta sen sanominen ääneen tuntuu tosi isolta jutulta. Ehkä pelkään, että hänelle tulee paha mieli, tai että hän ajattelisi minun hylkäävän ja unohtavan N:n, kun olen toisen kanssa. Vaikka järjellä ajateltuna tiedän, että ei hän tietenkään ajattele niin.

Uuteen parisuhteeseen lähteminen leskenä on ihan oma lukunsa. Ei kukaan muu varmaan tajua, että tällaisiakin hassuja juttuja pohtii mielessään. En minä itsekään osannut aavistaa, että uusi parisuhde voi nostaa pintaan tällaisia fiiliksiä vielä näinkin monen vuoden jälkeen. Toisaalta en myöskään osannut aavistaa, että jotain näin ihanaa voi vielä tulla vastaan. En osannut aavistaa, että on olemassa ihminen, josta en haluaisi olla erossa lainkaan, joka saa minut hymyilemään näin ja jota voisin vain tuijottaa sanomatta sanaakaan. En osannut aavistaa, että löydän ihmisen, jonka läsnäolo tuntuu kodilta.

19 kommenttia:

  1. Kuule, et sä leskeks itseäs voi sanoa, jos olit avoliitossa. Täällä nykyisin 65-vuotias neiti, jolla kaksi poikalasta vuonna 1997 kuolleen avomiehen kanssa. Olin tuolloin 40-vuotias, lapset 5-kk vauva ja 2,5-vuotias taapero. Kihloissa oltiin tuolloin ja neiti olen edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanattomaksi vetää. Kuusi ja puoli vuotta piti kulua, että saan tänne blogiin ensimmäistä kertaa tällaisen kommentin.

      Minä ajattelen, että avoliitosta leskeytynyt voi olla ihan yhtä lailla leski. Tai ainakin kokea itsensä yhtä lailla sellaiseksi. Avoliitosta leskeytyneet jäävät muutenkin täysin eri asemaan avioliitosta leskeytyneisiin verrattuna (esim. leskeneläkkeet yms), joten en näe, että heitä tarvitsisi entisestään vähätellä kieltämällä leski-sanan käyttö. Toki sinä voit kutsua itseäsi millä nimityksellä haluat.

      Olen pahoillani kokemastasi. Olet vahva, kun olet siitä selvinnyt. Toivon kovasti, että saat vielä elämääsi hyviäkin hetkiä. Itse toivon, ettei tämä kokemus tee minua katkeraksi ja ilkeäksi muille. Se olisi surullisinta, mitä tästä voisi seurata. Hyvää syksyn jatkoa sinulle.

      Poista
  2. Ilmoitin vain kylmästi sen, mitä lakipykälät Suomessa kertovat.
    Kutsu itseäsi leskeksi, jos niin haluat, mutta neiti sinä olet lain silmissä. Samoin minä.
    Lapseni ovat jo 25 ja 27 enkä pidä itseäni mitenkään vahvana. Ihminen selviää tilanteista, kun vaihtoehtoakaan ei ole.
    Toivottavasti ajattelit ennen kuin kirjoitit ilkeydestä tai katkeruudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, että lakipykälien mukaan asia on näin. En tiedä, miten tämän pitäisi muuttaa minun näkemystäni ja kokemustani asiasta. Minä koen edelleenkin olevani leski, ja on täysin ok, että sinä koet olevasi jotakin muuta.

      Kyllä, minä ajattelin todella ennen kuin kirjoitin tuon kommentin. Ajattelitko sinä, ennen kuin kirjoitit nämä kommentit ihmiselle, jolla on rankka kokemus menneisyydessään? Kirjoittaisitko tällaisia kommentteja lapsillesi, jos he olisivat tällaisessa elämäntilanteessa, kuin minä? Olin 24-vuotias, kun avomieheni menehtyi. Minusta ei ole mitään muuta kuin ilkeyttä "ilmoittaa kylmästi" tällaisia juttuja toiselle ihmiselle. Toivottavasti mielesi on nyt hieman kevyempi, kun sait sanottua sanottavasi.

      Poista
  3. Eli sympatiaa olet ollut kerjäämässä.
    Rankoista kokemuksista kannattaa kirjoitella, kun elättää ja kouluttaa kaksi lasta yo:ksi ja yliopistoon ilman puolisoa ja leskeneläkettä. Sinä kannoit vain itsesi.
    Toivottavasti opit tästä. Kihlat ja naimisiin pikatahdilla nyt, neiti S., niin oletkin siirtynyt neidistä rouvaksi ja leskeneläke mahdollistuu.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau. Toivottavasti en ikinä joudu tilanteeseen, jossa olen 65-vuotias, ja kirjoittelen näin järkyttäviä juttuja toisille ihmisille netissä. Tulee todella surku kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka ovat elämässään katkeroituneet noin pahasti.

      Poista
  4. Saisinko vähän sympatiaa? Jospa se auttaisi katkeruuteeni. 😁 Lapsilleni myös, kiitos.
    Kieri kurjuudessasi!

    VastaaPoista
  5. Apua mitä kommentteja olet saanut! Jollain hieman paha olo.

    Sinä sensijaan olet ihana ja vahva supernainen! Pidempään jo juttujasi lueskellut. Mieltä lämmittää, että sinulla menee hyvin.

    Terveisin toinen aikoinaan avoliitosta LESKEKSI jäänyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä täytyy ihmetellä miten joku kehtaa.

      Mutta kiitos sinulle ihanasta kommentista! Nämä on aina niin mahtavia, kun joku kertoo jo pidempään lukeneensa blogia <3

      Hyvää syksyä toiselle leskelle ;)

      Poista
  6. Voi Neiti S. Niin kurjia viestejä katkeralta ihmiseltä saat, että ihan puistattaa. Toivon, että jaksat vastustaa tuollaisten kommenttien aiheuttaman mielipahan. Kaikkea hyvää toivon sinulle.
    Ilkeydestä ei seuraa ikinä mitään hyvää. Ei sen kohteelle, eikä tuolle ihmiselle itselleenkään. Voi raukkaa.
    Onnea uudessa ja ihanassa tilanteessa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3

      Muutama vuosi sitten näistä kommenteista olisi tullut tosi paha mieli. Mutta nyt tuntui itse asiassa melkeinpä voimaannuttavalta, kun tajusin, että nykyään voin jopa nauraa näille, eikä nämä saa minulle sitä pahaa mieltä, mitä kommentoija varmasti toivoi. Toki ärsyyntymistä ja sääliä tätä ihmistä kohtaan, mutta ei pahaa mieltä. Tuntuu hyvältä huomata, että olen omin jaloin päässyt tosi pitkälle.

      Tuo on niin totta, ettei ilkeydestä seuraa mitään hyvää. Tuskin hänellekään tuli hyvä mieli noista omista kommenteistaan. Jos itsellä menee huonosti, niin kaikista eniten kateutta ja raivoa tuntuu aiheuttavan toisen onni. Sen tämäkin tapaus taas todisti.

      Kiitos ja ihanaa syksyä sinulle <3

      Poista
  7. Kysypä vaikka Kelasta siviilisäätyäsi. Veikkaan, että olet naimaton eli neiti. Leskellä on oma ruutunsa.

    VastaaPoista
  8. Minusta on hyvin ymmärrettävää ja luonnollista, että koet itsesi nimenomaan leskeksi pitkän parisuhteen päätyttyä toisen kuolemaan. Olen seuraillut blogiasi jo pitkään. Onpa ihanaa lukea, että sinulla menee hyvin ja olet onnellinen! Toivon sinne kaikkea hyvää myös jatkossa.

    Terveisin yhden miehen raskaana oleva avovaimo, joka vauvan synnyttyä saisi lakiuudistuksen mukaan puolison kuoltua LESKENeläkettä, johon nykyään ovat oikeutettuja aviopuolisojen lisäksi myös yli 5 vuotta avoliitossa asuneet, ja yhteisen (kuolemanhetkellä vielä alaikäisen) lapsen saaneet. Sinänsä edistystä, että edes näin, vaikkakin typerää, että uudistus on näin rajallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ja varsinkin silloin alkuvaiheessa se lesken identiteetti oli itselleni tosi tärkeä, koska en heti kättelyssä kokenut olevani sinkkukaan. Leski vain kuvasi kaikin mahdollisin tavoin sitä oloa, mikä minulla oli.

      Tuo lakiuudistus on kyllä tosi hyvä! Ainakin askel kohti inhimillisempää ratkaisua.

      Kiitos kun kommentoit. Tämän kautta päädyin blogiisi ja jään varmasti lukemaan tarinaasi. Kaikkea hyvää sinulle <3

      Poista
  9. Miksi mietit sitä, miksi poikaystävääsi kutsuisit? Mieheksi tietysti. Feikkaathan sinä omankin siviilisäätysi. Sinä olet leski ja mies on mies, se siitä.

    VastaaPoista
  10. Täällä Pohjanmaalla on hauska tapa kutsua seurustelukumppania "kaveriksi". Sitä käytetään miehistä ja naisista. Ehkä käyttäisit sitä, jos asuisit täällä, tai ainakin vanhemmat ihmiset kuiskaisivat: - Sillä on nyt uusi kaveri. No tämä on vähän asian vierestä. Halusin vain vähän keventää kamalaa sävyä, minkä kateellinen ihminen loi. Olen sydämestäni iloinen, että löysit uuden kaverin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana, uusi kaveri! <3

      Muistan sinut Annikki vakikommentoijana vuosien takaa, silloin kun aktiivisesti kirjoitin tätä blogia. Onpa ihanaa kuulla taas sinusta!

      Poista
  11. Minä jäin leskeksi vuonna 2015. Se on ollut raskasta, mutta sain elämältä kuitenkin liki viidenkymmenen vuoden syvenevän avioliiton. Sinun kohtalosi nuorena ihmisenä, menetys parisuhteen alussa liikutti minua. Osasit myös erittäin hyvin kertoa asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, kun kirjoitit joskus tuosta omasta kokemuksestasi. Niin surullista että noin kävi, mutta samalla ihanaa, että sait kokea noin pitkän avioliiton.

      Poista