En oo sen voimakkaampi kuin oot sinäkään
Tiedä en minäkään, kuinka täältä eteenpäin me selvitään
Mutta tiedän sen, kun heräät aamuun uuteen
Huomaat viereltäs en mennyt mihinkään
Ja se uusi aamunkoi
Vielä kerran toivon meille tuoda voi
Yksi ystäväni lähetti nämä sanat Suvi Teräsniskan kappaleesta minulle vuosi sitten jouluna. Se oli ensimmäinen jouluni yksin. Itku tuli, kun luin sen viestin silloin. Siitä lähtien kappale on aina tuonut mieleen ystäväni ja hänen kauniin eleensä.
Ja tänään tuo kappale alkoi sattumalta soimaan Spotifysta, kun laitoin aamulla musiikit korville kävellessäni juna-asemalle. Tänään tulee kaksi vuotta N:n kuolemasta. Se on pitkä aika, se on 730 päivää. 730 uutta mahdollisuutta. Jotenkin siinä aamukuudelta, kun talsin töihin pimeydessä ja hiljaisuudessa, tuo kappale toi hyvän mielen. Se antoi toivoa vielä vähän paremmasta huomisesta ja muistutti, kuinka pitkälle olen jo päässyt. Ehkä se oli jonkinlainen merkki. Juuri tänä päivänä juuri tuo biisi. Kaikki on ihan hyvin.
Tämä päivä on oikeastaan ollut yllättävän tavallinen. Ihan normaali aamuvuoro, tai oikeastaan poikkeuksellisen mukava ja hauska sellainen. Katsoimme koko aamun olympialaisia työkaverini kanssa ja jännitimme suomalaisten puolesta. Surkeastihan suomalaisilla hiihtäjillä meni, mutta uskoimme heihin loppuun asti. Koska aina pitää toivoa parasta, aina. Eikä koskaan pidä luopua toivosta, ei koskaan. Tuntui ehkä vähän oudolta naureskella ja vitsailla työkaverin kanssa, kun tänään kuitenkin on N:n kuoleman vuosipäivä. Ei sillä, että minulla olisi mitenkään huono omatunto siitä ollut, mutta tuntui vain hassulta. Että tässä minä nyt olen. Kaksi vuotta myöhemmin. Elossa ja ihan onnellisena.
Eilen olin katsomassa pikkusiskoni vanhojen tansseja. Katsomossa mietin, kuinka olisin toivonut N:n olevan mukana. Vuosia sitten olimme katsomassa yhdessä N:n siskon tansseja. Nyt olisi ollut minun siskoni vuoro, mutta N ei saanut nähdä sitä. Se vetää mielen aika vakavaksi.
Nyt vuosipäivänä kaikista suurin tunne kuitenkin on kiitollisuus. Toki ikävä on valtava ja olen surullinen kaikesta, mutta silti niin kiitollinen, että sain tuntea hänet. Onneksi katseemme kohtasivat silloin kuusi vuotta sitten laivan yökerhossa, koska muuten en olisi tässä. N:n tapaamisen myötä löysin itseni ihan uudesta kaupungista ja sain ihania uusia kavereita. Ja kaiken sen seurauksena päädyin nykyiseen työpaikkaani, jossa viihdyn paremmin kuin ikinä missään. En olisi tässä ilman sitä katsetta. Ja olen niin kiitollinen yhteisistä vuosista ja elämästä ja ylipäätään siitä, että sain tuntea yhden maailman kultaisimmista ihmisistä. Hän kohteli minua niin hyvin. En koskaan unohda häntä. En kolmannen, kymmenennen tai kahdenkymmenennenkuudennenkaan vuosipäivän jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti