sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Kolme vuotta

Viime kirjoituksesta on ikuisuus. En edes tiedä, miksi en ole kirjoitellut, vaikka varmaan olisi ollut syytäkin. Kaveritkin ovat kyselleet, miksen kirjoita. Ehkä olen aina ollut sellainen, että tukeudun kirjoittamiseen erityisesti huonoina aikoina, kun on surua ja ahdistusta. Ja täytyy sanoa, että viime kuukausina on mennyt hyvin. Oikeastaan tosi hyvin.

Tänään N:n kuolemasta on kolme vuotta. Se on pitkä aika. Olen pian ollut yksinäni saman ajan, jonka olin hänen kanssaan. Se on uskomatonta. Ei minusta tunnu, että olisin ollut kolmea vuotta yksin. Tuntuu, että meidän suhteemme aikana tapahtui paljon enemmän asioita, kuin nyt yksin ollessani, vaikka aika on suurin piirtein sama. Vaikka tarkemmin ajateltuna, on tässä viimeisenä kolmena vuotenakin tapahtunut ihan valtavasti.

Viime aikoina minut on tehnyt iloiseksi eräs ihminen. Eräs mies, joka on kiltti ja huomaavainen ja täynnä piirteitä, joita toivoisin tulevalla poikaystävälläni olevan. Olemme tunteneet vasta pari kuukautta, ja tutustuminen on vielä alussa, mutta hän tuntuu hyvältä. Toisaalta olen tämän parin kuukauden aikana ehtinyt kriiseillä jos jonkinmoisten asioiden äärellä ja meinannut ahdistuksen vallassa jo pistää koko jutun poikki. Mutta en pistänyt. Ja hän on ollut siinä koko ajan, eikä ole perääntynyt, vaikka on huomannut minun epäröivän. Epäröin vielä varmasti monet kerrat, koska tämä on ensimmäinen näin vakava juttu N:n jälkeen. Mutta hän on aivan liian hyvä mies päästettäväksi menemään.

Hän on sellainen, joka ostaa minulle sydämenmuotoisen suklaarasian ystävänpäivänä. Joka suostuu katsomaan kaikkia hölmöjä tv-ohjelmia, koska minä haluan. Joka kertoo äidilleen ruokapöydässä, että S ei muuten syö ketsuppia kuin ainoastaan ranskalaisten kanssa, ja minä mietin, miten hän voi muistaa tuollaisen asian, jonka olen maininnut jossain sivulauseessa. Hän tuo minulle kasan tuliaisia Thaimaan matkalta ja heittää aina autolla kotiin. Kun olen jo päättänyt kaipaavani omaa tilaa, päättänyt että tämä etenee liian nopeasti enkä ole valmis tällaiseen, hän käyttäytyy niin ihanasti, etten yhtäkkiä haluakaan mihinkään muualle. Hän on äärimmäisen lapsirakas enkä voi olla miettimättä, miten hyvän isän hänestä saisi lapsille.

Ehkä tämä kertoo kaiken, että N:n kuoleman kolmantena vuosipäivänä kirjoitan rivikaupalla tekstiä toisesta miehestä. Ehkä nyt on aika mennä ihan kunnolla eteenpäin. Minulla on edelleen aivan järjetön ikävä häntä, eikä siitä ole montaa päivää, kun itkin illalla useamman tunnin hänen menetystään. Kukaan ei koskaan korvaa häntä. Kukaan ei koskaan ole minulle N. Hän oli jotain aivan poikkeuksellista.

Mutta nyt tuntuu, että olen jonkinlaisen uuden alun äärellä, ja se tuntuu hyvältä. Tiedän, että N toivoisi minulle uutta onnea. Nyt kolme vuotta elämäni kamalimman päivän jälkeen, voin sanoa olevani aika onnellinen. Ja tämän onnen tunteen olen ansainnutkin.

10 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen ja koskettava teksti <3 Olen välillä kaivannut kuulumisiasi. Kolme vuotta on yhtä aikaa tosi pitkä ja tosi lyhyt aika, mutta on niin ihana kuulla, että elämääsi on löytynyt noin paljon valoa. Jos ja kun tuntuu, että olet löytänyt onnea elämääsi, pidä siitä kiinni! Kuten sanoit itsekin, olet niin sen ansainnut <3 Kaikkea hyvää kevääseesi! :)

    VastaaPoista
  2. Tiedätkös, taidat olla maailman ihanin tyttö, jota ilo jo etsii ja kuule kuinka se saapuu, se keinuu ja laulaa matkalla kesäiseen maahan, joka on sinua koko ajan odottanut. Se juoksee kukkaniityllä sinua vastaan. Kerää muistoista kimppu ja katso, oi katsohan miten kaunis se on aamukasteisten kyyneltesi läpi. Matka jatkuu, joku tarttuu käteesi, ohjaa hiljaa. Olet nyt siinä.
    Sinulle kaikkea samaa hyvää, jota olet lukijoillesi antanut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi luoja, miten ihana kommentti <3 Itku tuli. Lämmin kiitos, juuri näiden kommenttien takia tätä blogia on ollut ihanaa ja terapeuttista kirjoittaa.

      Poista
  3. Ihana kuulla sun kuulumisia! Hyvää kevättä sulle ❤ En oo itsekkään blogia kirjoitellut,mutta aloitin uuden blogin, jossa kerron mun lähihoitaja opinnoista.

    VastaaPoista
  4. Kirjoitin blogiisin kun mieheni kuolemasta oli kuukausi... Siitä on paljon tapahtunut.. Muutin koiran kanssa 5 kk asitten työpaikkakunnalle. Ei siis enää tunnin työmatkoja suuntaansa. Työystävät lähempänä myös. Jännä miten oma elämä jatkaa eteenpäin. Hyviä päiviä on itsellä nyt jo enemmän kuin huonoja (8kk puolison kuolemasta). Koirakin pikkuhiljaa alkaa oppia vaikeiden kautta uuteen (toivottavasti).. Ehkä tulevaisuudessa tapaan mukavan miehen jonka kanssa jakaa elämä.. vielä ei ole aika sille. Tsemppiä sinulle tulevaan ja ihana lukea tällaisista kuulumisista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, Tiia! Se on hieno fiilis, kun tajuaa menneensä eteenpäin. Tajuaa, että on päässyt jo pitkälle ihan omin jaloin, vaikka vaikeaa on ollut. Koirasta on varmasti ollut sinulle paljon tukea matkan varrella <3 Kaikkea hyvää!

      Poista
  5. Kiitos tästä blogistasi. Menetin kihlattuni sydänsairaudelle itsekin, ja sanoistasi on tullut paljon lohtua. Olen samaa ikäluokkaa kuin sinäkin, ja hiljattain löysin myös uuden rakkauden, pitkän surun jälkeen. Olet todella vahva muija, älä ikinä unohda sitä kuinka vahva olet. Ja upeinta on, kuinka tiedostat sen faktan, että olet todellakin ansainnut onnellisuutesi. On totta, ettei kukaan tule koskaan korvaamaan ihmistä, joka menehtyi kesken häiden suunnittelun - mutta miksi edes pitäisikään löytää mitään "korvaavaa"? Uusi ihminen, uusi maailma, uusi elämä. Onnellisuus nykyhetkessä ei vie millään tavalla pois sitä rakkautta joka loppuelämämme kestää sitä ihmistä kohtaan, joka liian aikaisin täältä lähti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa. Ihana kun kommentoit <3 Ja ihanaa kuulla, että uusi rakkaus on löytynyt! Olet ihan oikeassa, ei pidäkään etsiä mitään korvaavaa. Itse ainakin ajattelen, että elän nyt tavallaan uutta elämää, tai uutta lukua elämässä. On se ihana vanha elämä, johon kuului tärkeä ihminen, mutta hän on nyt poissa. Ja sitten on tämä uusi elämä, jossa meillä on myöskin lupa olla onnellisia <3 Ollaan me vaan tosi vahvoja supernaisia!

      Poista