N:n kuolemasta tulee tänä kesänä kaksi ja puoli vuotta ja minä tatuoin juuri käteeni sanan "onnellisuus". Se tarkoittaa, että olen onnellinen juuri nyt. Kukapa olisi uskonut, että tämä päivä tulee. Tai kai siihen uskoi, mutta en edes muistanut, että mikään voi tuntua näin hyvältä. Ehkä asiat ovat ensi viikolla toisin, kuka sitäkään voi tietää, mutta tatuointi muistuttaa minua ikuisesti siitä fiiliksestä, mikä minulla oli, kun otin sen. N:n kuoleman jälkeen en ole kertaakaan ollut näin onnellinen.
Otin tatuoinnin Kyproksen loman viimeisenä päivänä. Ja ystäväni otti samanlaisen. Se on muisto myös täysin ainutlaatuisesta ystävyydestä, joita ei elämän aikana tule välttämättä kovin montaa vastaan. Lomamatka oli ihan mieletön. Paljon enemmän, kuin olisin voinut toivoakaan. Ihan valtava onnellisuus jokaisena päivänä.
Yhtenä iltana kävimme katamaraaniristeilyllä ja siihen reissuun jollain tavalla kiteytyi ihan kaikki. Kun vene lipui hiljalleen kohti satamaa, aurinko laski kallioiden taakse, oli hieman viileä mutta ei sitten kuitenkaan ja ilma oli samaan aikaan raikasta ja suolaista. Teki mieli vetää sitä keuhkot täyteen ihan vain varmistaakseen, että todella on elossa. Että todella on saanut tämänkin illan kokea. Meri oli veneen alla tyyni ja se jatkui silmänkantamattomiin. Jotenkin kaiken sen katsominen muistutti kuinka pitkälle olen tullut. Ihan omin jaloin. Ja mitä kaikkea olen saanut kokea N:n kuoleman jälkeenkin. Kaikki nämä meret ja auringonlaskut ja hiekkarannat. Että elämä jatkui sittenkin ja elämä on nyt. Ja miten valtava on tämä maailma, ja miten onnellinen saa olla kun on mahdollisuus kokea näitä asioita.
Ja kun eräs ystäväni tänään ilmoitti, että hän on mennyt kihloihin poikaystävänsä kanssa, en ollut lainkaan kateellinen. En ajatellut, että miksen minä saa tuollaista. Koska olen jo saanut. Ja saan ihan varmasti uudelleenkin vielä joskus. Nyt jaksan uskoa siihen. Ystäväni ilmoitus sai minut taas uskomaan kaikkeen siihen rakkauteen, mitä maailmassa vielä on. Olen niin vilpittömän onnellinen hänen puolestaan. Minä en pääse naimisiin ennen kolmekymppisiäni, kuten olin aina toivonut ja suunnitellut, mutta se ei ole minulta pois, jos joku muu tässä maailmassa pääsee.
Ja mihin minulla edes olisi kiire, jos juuri näin on hyvä? Tänäänkin kiertelin kaupungilla työpäivän jälkeen, eikä minulla ollut hoppu mihinkään tai kenenkään luo. Katselin ihan omaan tahtiini alennusmyyntejä ja totesin, etten tarvitse sieltä yhtään mitään. Ja ostin silti uuden paidan. Sitten tulin kotiin ja tein juuri sitä ruokaa, mitä minun oli tehnyt mieli koko viikon. Näin on hyvä. On hyvä opetella olemaan yksin ja pitämään huolta vain itsestään. Tuntuu, että viime aikoina olen oivaltanut elämästä jotain tosi tärkeää. Ei minulla ole kiire mihinkään. Ja jos kuolen tänään, kuolen tosi onnellisena. Ei kai muulla ole väliäkään?
(Kukaan muu ei varmaan lopettaisi onnellista postausta viittaamalla kuolemaan, paitsi leski. Kyllä se kaikki edelleen on minussa, kaikki ne tunteet ja pelot ja surut. Ja saa ollakin.)
Kesäloma on yhden työvuoron päässä. Maanantaiaamuna lentokone lennättää minut ja ystäväni Kyprokselle kahdeksi viikoksi. Ja sitä on todella odotettu. En tosin varsinaisesti koe olevani loman tarpeessa. Ainahan reissuun on kiva lähteä, mutta juuri nyt ei tunnu siltä, että tarvitsisin sitä. Olen onnellisessa asemassa, että pidän työstäni tosi paljon, eikä se tunnu lainkaan pakkopullalta.
Mutta lomailu tekee hyvää, niin sitten taas jaksaa. Ja sitten on syytäkin jaksaa, koska kuulin eilen ilouutisen. Työsopimustani jatketaan syksyllä ainakin vuodella eteenpäin. Aikaisempi sopimukseni oli vain elokuun loppuun, mikä olisi tarkoittanut lomaltapaluun jälkeen aktiivista työnhakua. Mutta nyt ei tarvitse hakea yhtään mitään. Olen maailman onnellisin tyttö. Tämä oli paras uutinen aikoihin. Nyt on tiedossa tosi rento kesä ja lomamatka, kun tietää, että hommat jatkuvat kesän jälkeenkin juuri näin.
Tämä on jo kolmas kesä N:n kuoleman jälkeen. Ei uskoisi. Tai tavallaan se on helppo uskoa, koska kyllähän siitä on ikuisuus, kun sain viettää kesäpäiviä yhdessä N:n kanssa. Mutta silti, että kolmas kesä yksin...
Ensimmäinen kesä meni miten meni. Asuin vanhemmillani vielä silloin ja pohdin koko kesän, mihin kaupunkiin asettuisin. Kesän loputtua muutinkin sitten takaisin minun ja N:n kotikaupunkiin, jossa silloinen työni ja kouluni olivat. Tuona kesänä kävin juhlimassa ihan liikaa. Sekoilin minkä kerkesin. Mutta ehkä olin sen tarpeessa, ehkä nimenomaan tarvitsin sitä siinä hetkessä. Onneksi elämässäni oli tyttöjä, jotka olivat valmiita lähtemään kanssani radalle joka viikonloppu, ja viikollakin. Nyt kun muistelen tuota kesää, minulla on siitä enemmän hyviä kuin huonoja muistoja. Muistan skumpanhuuruiset illat, risteilyt ja kesälomareissun perheeni kanssa. Ne muistan päällimmäisinä. Hassua, että melkein olen jo unohtanut ne yksinäiset, itkun täyttämät illat, epävarmuuden omasta elämästä ja tulevaisuudesta sekä hautausmaareissut. Ehkä aika kultaa muistot.
Toinen kesä alkoi ihanasti Rodoksen reissulla tyttökavereideni kanssa ja sen jälkeen valmistuin koulusta. Loppukesä meni töissä. En oikeastaan tehnyt mitään muuta. Minulla oli oma asunto, mutta vietin kuitenkin suurimman osan ajasta jälleen vanhemmillani, koska kesätyöpaikkani oli siinä lähellä. Se oli ihan tavallinen kesä. Tavallisen nuoren naisen tavallinen kesä. Tosin silloinkin olin tosi epävarma tulevaisuuteni suhteen. Etsin kuumeisesti oman alan työpaikkaa ja asuinkaupunkikin oli ihan hakusessa. Kaikki oli ihan auki.
Tämä kolmas kesä tulee olemaan erilainen. Tänä kesänä en huolehdi tulevasta. Nyt minun ei tarvitse etsiä työpaikkaa eikä huolehtia asumisesta. Saatan tosin hiljalleen ruveta katselemaan asuntoa hieman lähempää työpaikkaani, mutta sillä ei ole mikään kiire. Nyt vain nautin siitä, että elämäni on pitkästä aikaa vakaata ja jatkuu samanlaisena. Hassua, kun ihmiset aina puhuvat, että ovat oravanpyörässä ja päivät ovat samanlaisia, kun arki on vain töitä ja mielessä on vain seuraava loma tai jokin elämänmuutos. Minä olen vain onnellinen, että elämäni on nyt tasaista ja muutoksia ei ole tiedossa. Tämä on hyvä. Kesällekin olen ehtinyt lomamatkan lisäksi suunnitella jo mökkireissuja, risteilyjä ja illanviettoja työkavereiden kanssa. Kaikista eniten haluaisin päästä käymään N:n vanhempien uudella kesämökillä.
Hitsi mikä onnellisuus! Oli ihan pakko päästä kirjoittamaan tämä kaikki ylös. Nyt on sellainen olo, että tämä kaikki päättyy vielä hyvin. Että kyllä tästä minunkin elämästä hyvä tulee. Päässä kaikuu nyt vain pomoni sanat. "Tää työ kuuluu just sulle, enkä olisi tarjonnut sitä kellekään muulle yhtä mielelläni". Tuntuu, että tällä hetkellä olen juuri oikeassa kaupungissa, oikeassa työssä ja täydellisesti oikeiden ihmisten ympäröimänä.
Niin monesta olen sinulle kiitollinen.
Kiitos niistä juhannusilloista vanhempiesi mökillä, kun katsoimme myöhään yöhön asti kokkoa kainalokkain kalliolla. Jopa minä, joka en edes pidä mökkeilystä, rakastin niitä hetkiä.
Kiitos sinulle N, kun sanoit rakastavasi. Sanoit sitä usein, melkein liiankin, mutta yksikään kerta ei lopulta ollut ylimääräinen. Hoit rakkaudentunnustuksia minulle vuosiksi eteenpäin. Niitä minä tarvitsen nyt.
Kiitos, kun rakastit niinäkin hetkinä, kun en varmasti sitä ansainnut.
Kiitos, kun korjasit äitini tietokoneen ja jaksoit aina kuunnella isäni juttuja. Kiitos, kun pidit perheestäni niin paljon. Ja kiitos, että sain tulla osaksi sinun perhettäsi.
Kiitos niistä loputtomista naurukohtauksista. Kun pelleilit omia hölmöjä juttujasi tai luit minulle koulua varten tekemääsi englanninkielistä esitelmää, etkä voinut olla nauramatta. Kiitos ilosta, jonka annoit minulle niin monena hetkenä.
Kiitos, kun tulit kanssani kaikista hurjimpiinkin huvipuistolaitteisiin, vaikket olisi itse halunnut niihin mennä.
Kiitos, kun jaksoit lähteä kanssani vaikka kuinka moneen eri kauppakeskukseen etsimään minulle juhlamekkoa siskosi ylioppilasjuhliin. Jaksoit kiertää jokaisen kaupan, etkä marissut kertaakaan.
Kiitos, kun pidit kädestäni julkisilla paikoilla. Tai pysähdyit keskelle katua pussailemaan. Kiitos kun annoit minulle tunteen, että olet ylpeä minusta.
Kiitos sinulle N, kun laitoit aina ruokaa, pesit ikkunat ja vessan, vaihdoit lakanat ja imuroit. Ne oli niitä pieniä arkisia asioita, joilla näytit, että rakastat minua. Ja sen takia minä sinua niin paljon arvostinkin.
Kiitos sinulle, ettet koskaan sateella antanut minun kävellä iltavuorosta kotiin, vaan tulit hakemaan autolla.
Kiitos siitä, että kannoit aina kauppakassit kotiin. Et antanut minun kantaa ikinä mitään.
Kiitos, kun olit valmis toimimaan ajo-opettajanani opetusluvalla. Emme sitten koskaan ehtineet sitä aloittaa, mutta hommaan sen kortin vielä. Autokouluni on parasta aikaa kesken, mutta ajan sen kortin vaikka väkisin. Ihan sinua varten, koska tiedän miten ylpeä olisit minusta.
Kiitos sinulle N, että kehuit aina maasta taivaaseen. Kehuit niin, että uskoin. Moni asia jäi meiltä kokematta, mutta minua todella harmittaa, etten saanut nähdä ilmettäsi, kun olisin kävellyt kirkon käytävää pitkin luoksesi hääpuvussa.
Kiitos, kun olit. Kiitos kun tulit minun elämääni juuri oikealla hetkellä. Kiitos, kun laitoit pääni pyörälle ja sait minut rakastumaan itseesi suunnilleen kolmessa sekunnissa. Elämäni hienoin matka oli matka sinun kanssasi. En kadu siitä mitään, en vaihtaisi siitä yhtäkään päivää. Kiitos, kun esittelit minulle uuden kaupungin. Siitä kaupungista sain kourallisen mitä parhaimpia ystäviä, jotka ovat elämässäni edelleen läsnä, nyt kun sinä olet poissa.
Kiitos, että ansiostasi olen päässyt tähän, missä olen nyt. Kiitos, että teit minusta vahvan ja kiitos kun uskoit minuun, koska nyt minä uskon itseeni.
