Hiton juhannus

Mikä on se syy, että minun avomieheni piti kuolla? Minkä takia niin kävi juuri minulle?

Juhannus tuo mieleen paljon muistoja hänestä. N oli niin juhannusihminen. En ole pitkään aikaan ollut surullinen, mutta tänään on kyllä ollut haikea päivä. En voi uskoa, että tämä on jo toinen juhannukseni ilman häntä! Miten aika voi mennä näin nopeasti? Vaikka aikaa on kulunut jo vuosi ja neljä kuukautta, tuntuu yksin olo tosi pahalta. En edes tiedä, onko tuo aika vähän vai paljon. Juuri nyt en ole ihan varma, olenko päässyt siinä ajassa pitkälle vai olenko jossain syvässä kuopassa edelleen.

Minulla ei ole mitään suunnitelmia juhannukseksi. Istun yksin kotona. Minulla ei ole yhtään mitään eikä yhtään ketään juuri nyt. Nyt on hetki, kun kaipaa parisuhdetta. Voisi lähteä yhdessä mökille tai järjestää festarireissun tuttavapariskuntien kanssa. Sinkkuna tämä on tosi hankalaa. Lähes tulkoon kaikki kaverini seurustelevat ja heillä on ihan omat kuvionsa juhannuksena. Ja minä en niihin kuvioihin kuulu. Olen vain seurannut sosiaalisen median kautta, miten muut viettävät juhannusta. Istunut kotona yksin ja katsonut ruudun läpi onnellisten ihmisten hauskanpitoa. Minun täytyy olla maailman säälittävin ihminen. Kukaan muu parikymppinen ei istu juhannuksena yksinään kotona. Nyt tunnen oloni yksinäiseksi, vaikka sellaista oloa ei ole ollut tosi pitkään aikaan. Antaisin nyt mitä vain, että N olisi elossa ja saisin olla hänen kanssaan mökillä. Vaikka minä en edes pidä mökkeilystä! Silti tekisin sitä nyt kaikista mieluiten.

Ehkä lähden huomenna vanhemmilleni. Eihän tästä tule muuten yhtään mitään. Yksikään sisaruksistani ei tosin ole kotona, mutta juuri nyt tuntuu, että mikä tahansa ihmiskontakti on parempi, kuin olla yksin. En edes ymmärrä, miksi teen tästä juhannuksesta niin ison numeron. Eihän minua ahdista muutkaan päivät tai viikonloput, kun olen yksin kotona! Miksi tämä sitten on niin eri asia? Ehkä juuri siksi, että tiedän kaikkien muiden viettävän tätä juhlaa rakkaidensa kanssa. Nyt ehkä korostuu se, etten minä kuulu mihinkään eikä kukaan kaipaa minua mihinkään. Saisi jo mennä koko juhannus! Eiköhän ensi viikko ole taas paljon parempi.

Viimeinen mökkijuhannus yhdessä, kaksi vuotta sitten. Niin kova ikävä...

Valmis

Tasan viisi vuotta sitten tänäpäivänä tapasin N:n ensimmäistä kertaa. Se oli se yön yli kestävä Tallinnan risteily. Muistan itse asiassa tasan tarkkaan mitä minulla oli päällä silloin. Farkkushortsit ja musta pitsinen paita. Muistan tarkasti myös N:n päällä olleet vaatteet. En ole säästänyt kovinkaan montaa N:n vaatetta muistoksi, mutta tuona iltana päällä ollut t-paita on minulla tallessa. Hassua, miten välillä yksikin ilta voi muuttaa koko loppuelämän. En olisi silloin arvannut, mihin se ilta minut vie.

Nyt viisi vuotta myöhemmin, tänään, minä valmistuin ammattikorkeakoulusta. Ilman sitä risteilyä en olisi nyt tässä. En valmistuisi tästä nimenomaisesta koulusta tälle tietylle alalle, näiden tiettyjen ihmisten kanssa.

Opiskelu oli elämäni ihaninta ja kamalinta aikaa. Näissä kolmessa vuodessa on tapahtunut enemmän kuin koko muun elämäni aikana. Koulun aloitus oli ihanaa aikaa, koska sain niin paljon uusia kavereita. Olin pari vuotta aiemmin muuttanut N:n kotikaupunkiin, jossa minulla ei ollut omia kavereita lainkaan. Se oli ihan paras juttu koulussa! Samojen tyttöjen kanssa olen viihtynyt ihan ensimmäisestä koulupäivästä alkaen. Yhdessä olemme käyneet monissa opiskelijabileissä ja risteilyillä, jotka ovat olleet opiskelijaelämän parasta antia. Vuoden opiskelun jälkeen N kosi minua, mikä teki minusta maailman onnellisimman tytön. Toisena kouluvuotena, puoli vuotta kosinnan jälkeen, tapahtui se pahin. En ole koskaan ollut niin rikki. Mutta siitäkin on joten kuten selvitty. Voisin sanoa, että koulu on ollut jopa suuressa osassa selviytymistarinassani. Koulu on antanut muuta ajateltavaa ja tuonut niitä kaivattuja arkirutiineja. Ja ne koulukaverit. Tämä viimeinen kouluvuosi on ollut oikeastaan jo aika hyvä. Roppakaupalla onnellisia hetkiä.

Mutta se, että valmistun tänään puoli vuotta etuajassa, on ollut melkoisen taistelun takana. Ei ollut helppo tie. Ei tehty helpoksi minun opiskeluani. Mutta minä tein sen! Nyt minä olen valmistunut ja saanut itselleni toisen ammatin. Kaiken tämän jälkeen. Menee varmaan hetki ymmärtää tätä kaikkea. On tosi haikea olo. Ja samaan aikaan olen tosi ylpeä itsestäni. En ole ylpeä arvosanoistani, jotka eivät todellakaan ole loistavia, mutta voiko tämän kokemuksen jälkeen sellaista edes olettaa? Olen tehnyt aika hienon työn lyhyessä ajassa, enkä itse sitä varmaan vielä edes ymmärrä. N olisi minusta tosi ylpeä. Ehkä se on se syy, miksi halusin niin kovasti saada kouluhommat pakettiin ja valmistua tänään. N:n takia en luovuttanut kertaakaan. Tänään olen valmis ja onnellinen.

Sopivasti onnellinen

Palasin pari päivää sitten kotiin Rodokselta. Takana on täydellisesti onnistunut tyttöjen reissu. Nautin jokaisesta hetkestä. Okei, en ehkä toisen lomapäivämme järkyttävästä krapulasta, mutta sekin kertoi vain hulvattoman hauskasta illasta. Aurinko paistoi kuumasti, merivesi oli kirkasta, ruoka hyvää ja yöelämä villiä. Juuri sitä, mitä lähdimmekin hakemaan. En muista, milloin olisin viimeksi nauranut näin paljon.

En ole ihan varma, olisinko koskaan kokenut tätä reissua, jos N vielä eläisi. Vaikka olen joutunut luopumaan N:n kuoleman myötä paljosta, olen sen jälkeen saanutkin paljon. Olen saanut takaisin elämääni pari ystävää, joiden kanssa tiet olivat jo lähteneet erilleen. Ja olen saanut ihania matkoja, risteilyjä ja illanviettoja tyttöporukalla. Olen niistä niin kiitollinen! Olen kiitollinen ihmisille, jotka eivät ole jättäneet minua yksin.

Täydellinen lopetus matkalle oli, kun viimeisenä päivänä aamupalapöydässä katsoin netistä opintosuoritusotteeni, ja sinne olivat ilmestyneet kaikki mahdolliset opintopisteet. "Tutkinnosta puuttuu 0 opintopistettä". Nyt minä olen todella käynyt ammattikorkeakoulun. Kaikki on tehty. Kaikki kurssit ja harjoittelut ja opinnäytetyöt. Kaikki. Nyt se on ihan konkreettista. En voi uskoa, että tein sen. Nyt vain odottelemaan valmistujaisjuhlia, joita vietän parin viikon päästä.

Ainiin, juuri ennen reissuun lähtöä sain kuulla saaneeni kesätyöpaikan! Sen suhteen putosi melkoisen suuri taakka harteilta. Työpaikka ei valitettavasti ole sosiaalialalta, jolle valmistun, mutta luotan siihen, että ehdin tehdä niitä hommia loppuelämäni. Työ on samantyyppistä hommaa, jota olen koko tähän astisen työurani tehnyt, ja odotan jo kovasti sen alkamista. Kävin yhteensä neljässä työhaastattelussa juuri ennen Rodoksen matkaa, ja minut olisi valittu niistä jokaiseen. Harmitti sanoa kolmelle muulle kiinnostavalle työpaikalle ei, mutta samaan aikaan tuntuu aika helkkarin hyvältä, että niin moni olisi halunnut minut! Vielä muutama viikko sitten olin aivan varma, etten saa kesäksi töitä, sillä minua ei oltu kutsuttu yhteenkään haastatteluun. Onneksi asiat järjestyivät. Tuntuu aika hyvältä onnistua jossain. N:n kuoleman jälkeen vieraanani on käynyt usein fiilis, että olen ihan epäonnistunut ja luuseri, joka ei pärjää ikinä missään. Alan ehkä ymmärtää, ettei minulla ole pienintäkään syytä ajatella niin.

En voi olla mitään muuta kuin onnellinen nyt. Tuntuu oikeastaan vähän liiankin hyvältä. Kaikki menee juuri nyt niin hyvin. Nyt en edes pelkää, että jokin menee pieleen hyvän jakson jälkeen. En enää halua pelätä asioita etukäteen. En anna pelon viedä senttiäkään pois tästä hyvästä fiiliksestä. Olen jokaisen hymyn ja hyvän olon tunteen ansainnut. Olen niiden eteen raatanut ja tehnyt töitä, joten olen ne kaiken tapahtuneen jälkeen todellakin ansainnut.