Se on, ja tulee varmaan aina olemaan minulle tärkeä päivä. Tai ainakin sellainen päivä, jonka huomioin kalenterista. Huomioin sen eri tavalla kuin suurimman osan muista päivistä. Ja joka kerta sen päivän tullessa suoritan päässäni pikaisen laskutoimituksen: kuinka monta vuotta N täyttäisi tänään.
Tänä vuonna se olisi 34 vuotta. Sen ikäinen on jo ihan oikeasti aikuinen. On hassua miettiä, millainen hän olisi nyt 34-vuotiaana. Olisiko hän vielä samassa työpaikassa tai kenties saanut siellä jonkun ylennyksen. Mitä kaikkea meillä olisi, missä kaupungissa asuisimme, millaisessa kodissa. Ainakin sellaisessa, missä olisi sauna, koska se oli ihan välttämätön kriteeri N:lle, kun olimme ostamassa ensimmäistä yhteistä asuntoa. Ja entäpä millainen minä olisin? Niin hurjan paljon erilainen kuin nyt. Luulen, etten olisi tällaisessa työssä. Olisin varmaan tyytynyt työn suhteen vähempään.
Olen ikuisesti surullinen siitä, että hänen piti kuolla. Se on niin järkyttävän väärin ja niin kohtuuttoman epäreilua. Mutta nyt lähes seitsemän vuotta myöhemmin täytyy sanoa, että olen onnellinen siitä elämästä, mikä minulla nyt on. En olisi saanut tätä kaikkea, jos olisin hänen kanssaan. Tämä elämä tuntuu nyt minun omalta, täydeltä, ihanalta ja rakkaalta. Välillä on mielenkiintoista miettiä, olisinko ollut loppuelämäni hänen kanssaan ja olisiko se elämä ollut onnellista. Ajattelen, että oli tarkoitettu, että hän tuli elämääni. Meidän kuului olla yhdessä ja se oli tähtiin kirjoitettu. Hän sopi siihen kaksikymppisen minun elämään niin hyvin, ja olen kaikesta menneestä äärettömän kiitollinen. Mutta olen kiitollinen myös nykyhetkestä ja tulevasta. Haluan ajatella myös niin, että silläkin on tarkoitus, etten saanut loppuelämää hänen kanssaan.
Kaikki nämä melkein seitsemän vuotta minulla on ollut tapana laittaa Instagramiin kuva N:n syntymäpäivänä tai kuolinpäivänä. On tuntunut tärkeältä laittaa ja muistella häntä. Ja olen kokenut sen jopa tietynlaisena etuoikeutena, että juuri minä saan laittaa hänestä kuvia. Nyt olen ensimmäistä kertaa siinä tilanteessa, etten oikein tiedä, miten suhtautua kuviin ja julkaisuihin. Yhtäkkiä se ei nyt tunnukaan enää niin luontevalta, oikealta tai edes tärkeältä. Ehkä juuri nyt tänä päivänä minulle riittää, että kirjoitan ajatuksiani tänne ja muistelen häntä siten. Eikä muisteleminen tietenkään vaadi mitään julkista tiedottamista. Hassua, että eteen on nyt tullut elämäntilanne, jota olen jo vähän etukäteenkin pohdiskellut: mitä käy sosiaalisen median kuville sitten, kun olen uudessa parisuhteessa. Vielä minulla ei ole siihen vastausta.
Tämä syksy on mennyt hirvittävää vauhtia. Ajatella, että nyt tosiaan on jo marraskuun viimeinen. Hyvää syntymäpäivää sinne jonnekin, N ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti