maanantai 3. lokakuuta 2022

Rusinat pullassa

Yhtäkkiä olen niin onnellinen, että tekisi mieli kertoa kaikille. Lähteä nyt tästä omasta työhuoneestani viereiseen huoneeseen, jossa työkaverit nauravat, juovat kahvia ja syövät jonkun tuomia suklaita, ja yksinkertaisesti kertoa.

Tiedättekö, kaikkien näiden vuosien jälkeen, kun olen ollut toivoton sinkku ja ajatellut, etten kelpaa kenellekään eikä kukaan kelpaa minulle, olen löytänyt jonkun.

Miten ihanaa olisi sanoa se. Miten ihanaa olisi, että työkaverini tuntisivat onnea minun puolestani. Välillä olen ajatellut, että varmaan he tuntevat vähän sääliäkin, koska tietävät minun historiani ja sen, että olen jo kolmekymppinen ja edelleen yksin. Miten ihanaa olisi, että he näkisivät minut eri valossa, erilaisena.

Mutta en tietenkään mene sanomaan mitään. Meillä on ihan mielettömän kiva työporukka ja juttelemme paljon keskenämme, mutta ainakaan minä en ole heistä kenenkään kanssa niin läheinen, että menisin nyt tällaista kertomaan. Työkaverini ovat suurimmaksi osaksi miehiä, eikä heille kerrota tällaisia juttuja. Mutta ehkäpä joku on osannut arvata. Ehkä joku on ihmetellyt, miksi nykyään tulen useana aamuna viikossa töihin ison kangaskassin kanssa pienen olkalaukun sijaan. Ehkä työkaveri arvaa, miksi en tule enää niin usein hänen kyydissään kotiin työpäivän jälkeen. Ehkä joku osasi laskea yhteen 1+1, kun näki sosiaalisen median kuvissani vilahtamassa jonkun miehen. Ehkä työkaveri arvasi, ettei kyse ole pelkästä kaverista, kun näki meidät kesällä takarivissä kuuntelemassa omaa keikkaansa. Ehkä joku on huomannut, miten hymyilen itsekseni puhelimelle kesken työpäivän.

Ihan pienesti on tosin sellainen fiilis, että mitä useammalle kerron, sitä todennäköisemmin menetän tämän tai jotain muuta kauheaa tapahtuu. Oikeastaan en ole ajatellut tällä tavoin pitkiin aikoihin. Silloin alkuvaiheessa N:n kuoleman jälkeen se oli tosi tavallista. Jos meni hyvin ja tunsi onnellisuuden tunteita, pelkäsi samantien, että jotain kamalaa odottaa kulman takana. Nyt huomaan pitkästä aikaa ajattelevani samalla tavalla. Että jos en kerro, tämä kaikki onni pysyy enemmän salassa, ja se on silloin vaikeampi ottaa minulta pois. Ja samaan aikaan haluaisi silti jakaa sen kaikkien kanssa.

Välillä mietin, onko tämä mies syy onnellisuuteeni ja jos on, miten olen voinut rakentaa onneni jonkun toisen ihmisen varaan. Pitäisihän minun tietää, ettei se ole kovin kauaskantoinen ratkaisu. Asiaa enemmän ajateltuani ymmärrän, ettei onneni riipu hänestä, mutta hän toki tekee kaikesta parempaa. Minähän olen hirvittävän tyytyväinen omaan elämääni muutenkin. Olen ollut onnellinen ja kiitollinen niin monesta asiasta, ennen kuin tutustuinkaan häneen. Olin rakentanut hyvän pohjan, hyvän työn ja harrastukset ja muutenkin vakaan elämän. Hän on bonusta ja extraa siihen päälle. En sanoisi, että puuttuva palanen, koska ei minun elämäni riipu mistään miehestä, vaan elämäni on ollut hyvinkin rikasta ja onnellista ilman sitäkin. Mutta onhan hän nyt tuonut elämääni viime kuukausina aivan uudenlaista onnea! Jotain sellaista, mitä ei yksikään työpaikka tai harrastus voi tuoda.

Hän on piste i:n päällä. Kirsikka kakussa. Rusina pullassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti