Mistä sen tietää

Maanantaiaamu. Kello soi 5.15. Herään hyvin nukutun, joskin liian lyhyen yön jälkeen laittautumaan ja valitsemaan vaatteita työpäivää varten. Kuuntelen samalla musiikkia, ja soittolistasta pärähtää soimaan joku Tehosekoittimen biisi. Ihan välittömästi muistan ihanan hetken muutaman viikon takaa: olimme viettämässä festariviikonloppua, päivä alkoi kääntymään illaksi, aurinko laski sen verran mitä se nyt keskellä kesää laskee, ja Valonkantajan alkutahdit alkoivat soimaan. Hypimme, tanssimme ja lauloimme ystäväni kanssa aivan mielipuolisina, koska jokainen biisi oli vain niin helkkarin hyvä. Maiharit olivat hiekkapölyn ja siideriroiskeiden peitossa, hymyä oli ihan mahdotonta saada laskemaan, ja sillä hetkellä minulta ei puuttunut mitään. Tuo hetki on yksi tämän kesän onnellisimmista.

Tänä aamuna nuo samat biisit veivät minut taas siihen ihanaan fiilikseen ja tunteeseen. Oli pakko kääntää volumea kovemmalle ja tanssia ympäri kämppää siinä aamutuimaan. Oli vain niin kertakaikkisen hyvä fiilis. Niin hyvä fiilis siitä, että olen saanut nähdä Tehosekoittimen livenä, että kesä jatkuu vielä, että saan tänäkin maanantaiaamuna lähteä töihin, ja että lomapäiviä on vielä tälle kesälle jäljelläkin.

Jos joku olisi keväällä kertonut, että tulen kokemaan tällaisen kesän, en olisi uskonut. On ihan pähkähullua, että olen saanut elää tällaisen kesän. Niin tapahtumarikkaan, onnellisen ja onnekkaan kesän. Ja hauskan. Olen nähnyt ystäviä vaikka kuinka paljon ja tehnyt hauskoja reissuja. Se on ollut ihaninta ikinä. Ihanaa, että näiden koronavuosien jälkeen on taas voinut reissata ja käydä festareilla ja ylipäätään viettää porukalla aikaa. Tutustua uusiin ihmisiin. En koskaan unohda tämän kesän päiviä, jotka olen saanut viettää ystävien kanssa.

Mutta täytyy myöntää, että oman osansa tämän kesän ihanuuteen on tuonut eräs mies. En ole tuntenut näin vuosikausiin. En todellakaan ole ihastunut tällä tavalla pitkiin aikoihin. Mietin aina aiemmin, että mistä sen sitten tietää. Mistä sen tietää, kun kohdalle osuu "oikea" tyyppi. Vaikka olen ollut aiemminkin rakastunut, olin silti epävarma, että miten voi olla varma. Ihmettelin, miksi tapailen teoriassa täydellisiä miehiä, mutta en tunne heitä kohtaan mitään. Että mikä minussa on oikein vikana, kun en onnistu kehittämään minkäänlaisia tunteita, vaikka nämä miehet ovat tosi hyviä tyyppejä. Pohdin, olenko luovuttanut heidän suhteen liian helpolla. Pohdin, syttyvätkö tunteet ajan kanssa. Pohdin monen monta kertaa, pitäisikö jatkaa tapailua sellaisen ihan ok tyypin kanssa, ja odottaa, ihastuisinko myöhemmin. Että ei kai kaikki suhteet ala raketin lailla, vaan joskus tunteet kasvavat ystävyyden myötä. Että olenko ihan hölmö, kun päästän jatkuvasti näitä hyviä miehiä menemään, enkä yrittänyt tarpeeksi. Mitä, jos joku näistä hyvistä miehistä olisikin ollut minulle se oikea, enkä vain ole itse tajunnut sitä? Tai entä, jos en koskaan loppuelämäni aikana rakastu kehenkään, ja sitten vaan tyydyn olemaan jonkun ihan ok:n kanssa?

Enää en mieti. Kyllä sen vaan tietää. Tämä mies ei ole lähellekään sellainen, millaista miestä aiemmin "etsin". Mutta tällaista tunnetta ei ole minulle kukaan saanut vuosikausiin. Hänessä on jotain spesiaalia. Kiitän itseäni, etten tyytynyt kehen tahansa, vaan uskalsin olla pitkänkin ajan yksin ja luottaa siihen, että se oikea tyyppi tulee vielä vastaan. Tämä tunne on juuri se, mitä etsin. Hänen kohdallaan en mieti enkä pohdi. Hän tekee kaikesta helppoa.

Jos vielä joskus tulee se päivä, että olen ihan rikki ja kaikki tuntuu turhalta ja toivottomalta, haluan muistaa tämän hetken. Sen hetken, kun Kaikki nuoret tyypit kertoo minusta, kun rakkauteen on helppo uskoa, ja kun tekee mieli tanssia maanantaiaamuna olohuoneessa ennen auringon nousua.