sunnuntai 6. elokuuta 2017

Eniten vituttaa kaikki

Perjantai oli pitkästä aikaa oikein todella huono päivä. Kaikki ärsytti. Se, että aamulla kun lähdin töihin, satoi kaatamalla vettä. Vaatteet aivan likomärät. Töistä päästyäni paistoi kuitenkin aurinko, ja jouduin loppupäivän kulkea ruma ja hiostava sadetakki päällä. Ärsytti työkaveri ja asiakkaiden typerät kysymykset ja äidin tylyt vastaukset viesteihin. Ärsytti katsella terassilla istuvia ihmisiä viettämässä perjantai-iltaa, kun itse jouduin lauantainakin töihin. Vitutti aivan kaikki. Kaverin hyvät uutiset, se että valitsin bussissa juuri sen puolen, jossa paistoi aurinko suoraan silmiin, se että olen alkanut taas kiroilla hirveästi, se että N on kuollut, se että puhelimen laturi ei toiminut kunnolla, se että laitoin huonot kengät töihin ja sekin että valitan aivan pienistä.

Rakastan istua bussissa. Aiemmin työmatkaani meni kävellen 10 minuuttia, joten oli hieman tottumista siihen, että kesätyöpaikkaani matka kestää vuorokaudenajasta riippuen lähemmäs tunninkin. Mutta enää se ei haittaa minua. Bussissa istuminen on minulle omaa aikaa, jolloin voin rauhoittua, kuunnella musiikkia ja vain ajatella. Minusta on ihanaa asua kesä tässä lapsuuden kotikaupungissani. Rakastan matkustaa bussilla näitä tuttuja katuja ja katsella ihmisiä. Silloin pääsee uppoutumaan sellaiseen omaan kuplaan, johon kukaan muu ei pääse ja jossa on kaikki hyvin.

Tuolloin perjantai-iltana bussimatka työpäivän päätteeksi teki todellakin hyvää. Sai vain istua alas, olla hiljaa ja miettiä, mikä nyt oikeasti on huonosti. Ja tulla siihen tulokseen, että ei mikään. Ei niin mikään. Kaikkihan on ihan hyvin. Mietin siinä istuessani myös, että tällaisia vitutuspäiviä on nykyään itse asiassa todella harvoin. Lyön vaikka vetoa, että ennen N:n kuolemaa vitutuspäiviä oli useammin. Taisin olla silloin sellainen, että pienetkin asiat ärsyttivät. Ihan pienestä asiasta saattoi mennä loppupäivä pilalle. Asiat ovat siinä mielessä muuttuneet tosi paljon. Tottakai minä edelleen ärsyynnyn milloin mistäkin, mutta juuri mikään ei tunnu enää niin isolta jutulta kuin aiemmin. Ja kyllä on edelleen päiviä, kun aivan kaikki vituttaa. Kuten tuo perjantai. Oli kuitenkin jotenkin avartavaa tajuta, ettei minulla oikeasti ole nykyisin huonoja päiviä juuri koskaan. Ehkä se juuri siksi tuntui niin maailmanlopulta, kun se ei ole arkipäivää enää nykyään.

Juuri nyt minua ei enää vituta mikään. Melkein hävettää lukea tuota listaa asioista, jotka vituttivat perjantaina. Maailman naurettavin lista. Jos tuossa on elämäni eniten ärsyttävät asiat, taidan olla ihan saakelin onnekas ihminen.

2 kommenttia:

  1. Hei! Halusin kertoa, että menetin itse avopuolisoni 8kk sitten. Iältämme olimme sinua n.15 vuotta vanhempi pari, mutta ehdimme olla yhdessä vain muutaman vuoden. Kaikki tuntui jäävän kesken. Tällä hetkellä haluaisin kuulla paljon menetyksen kokeneiden vertaisten selviytymisestä, ja niin löysin blogisikin. Välillä on vaikea muistaa, että en ole ainut jolle on käynyt näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin pahoillani <3 Tämä on polku, jolle en toivoisi kenenkään joutuvan. Silti on jotenkin lohdullista kun tietää, että saman kokeneita on enemmänkin. Ehkä kuulutkin jo Facebookin Nuoret lesket -ryhmään, mutta sieltä itse olen lueskellut paljon muiden leskien kokemuksia. Suosittelen! Itsellenikin on ollut tärkeää kuulla joltakin saman kokeneelta, että tästä voi selvitä.

      Hyvää syksyn alkua sinulle ja paljon voimia pimeneviin päiviin <3

      Poista