torstai 13. huhtikuuta 2017

Onnellinen tänään

Ei vitsit. Nyt on hyvä mieli! Oikeastaan pitkästä aikaa hymyilyttää näin paljon. Tänään oli viimeinen päiväni työharjoittelussa neuvolassa. Kymmenen viikkoa meni nopeasti ja kivuttomasti. Onnistuin valitsemaan ihanan paikan. Työntekijät olivat sydämellisiä ja hauskoja. Olisin voinut vaikka jäädäkin.

Arviointilomaketta lukiessani tuli melkein itku. Miten kauniisti he olivat minusta kirjoittaneet! Tajusin, että minussa on ehkä enemmän potentiaalia, kuin itse tajuankaan. Liian helposti vajoaa ajatuksiin, etten ole yhtään mitään eikä kukaan enää koskaan halua minua mihinkään, ei työpaikkaan eikä parisuhteeseen. Ehkä se ei menekään niin. Tai ehkä menee, sillä tällä hetkellä minulla ei ole kumpaakaan. Mutta harjoittelusta saamani ihanat kommentit antoivat uskoa, että minusta todella on johonkin.

Tasan viikon päästä tähän kellonaikaan istun lentokoneessa matkalla Miamiin. Se jos mikä nostaa hymyn huulille. Olen ansainnut loman. Nyt viimeistelen opinnäytetyöni tässä viikon aikana ja sitten on aika rentoutua Floridan auringon alla. En malta odottaa, että näen vaihdossa olevan pikkusiskoni siellä. Miltähän tuntuu halata häntä ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen?

Kevät on mennyt tänäkin vuonna nopeasti. En voi uskoa, että on jo huhtikuun puoliväli. Tämäkään kevät ei ole ollut helppo. Näin levollista ja huoletonta fiilistä kuin nyt, ei ole kovin usein ollut. Olen koko kevään ollut stressaantunut viimeisistä koulutehtävistä, harjoittelusta ja kesätyöpaikasta. Juuri tällä hetkellä mikään ei huoleta. Ehkä olisi syytä huolettaa, sillä minulla ei edelleenkään ole työpaikkaa kesäksi, mutta juuri nyt se tuntuu pieneltä murheelta. Olen selvinnyt paljon pahemmastakin. Jotenkin vain luotan, että löydän vielä töitä. Ja jos en löydä, ei maailma siihenkään kaadu. Jos olisi taloudellisesti mahdollista, en edes etsisi kesäksi työpaikkaa, vaan keskittyisin hengittämiseen ja elämiseen. Viimeinen reilu vuosi on ollut todella raskas. Palasin koulun pariin hyvin pian N:n kuoleman jälkeen ja siitä asti olenkin täyttänyt viikkoni opiskelulla ja töillä. Viime kesänä tosin lomailin kuukauden, mutta suoraan sanoen on ollut myös kausia, kun todella on menty äärirajoilla. Olen romahtanut ja itkenyt ystävälleni, etten vain kertakaikkiaan jaksa enää yhtään enempää. Olen ollut väsynyt. Floridan matka ei voisi tulla parempaan saumaan.

Tämän illan käytän pakkaamiseen, sillä lähden huomenna vanhemmilleni, enkä tule enää ennen matkaani kotiin. Ajatella, että tulen tänne omaan kotiini vasta toukokuun puolella! Kunpa reissuni aikana tänne olisi tullut oikein kunnolla kevät. Tämän aamun lumisade ei varsinaisesti lämmittänyt mieltä. Toisaalta ei se haitannutkaan. Nyt on oikeastaan niin kiva fiilis, etten tiedä, mikä sen voisi pilata. Olen tänään tosi onnellinen.

10 kommenttia:

  1. Ihana kuulla <3 Valoa kohti, pienin askelin. Nauti lomastasi (kuten varmasti teet), olet sen todellakin ansainnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Valoa kohti pienin askelin, näin se menee :)

      Poista
  2. Ihana kuulla :) Sä kyllä kelpaat kelle ja mihin vaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, lämmittää mieltä että ajattelet noin <3

      Poista
  3. Ihanaa matkaa sinulle <3.
    Olet ollut käsittämättömän vahva, koska olet kyennyt suorittamaan koulun ja harkan suuren surusi keskellä. Hienoa oli varmasti lukea harkan arviointilomake, olet joutunut sinnittelemään ja se vie voimia, mutta siinä varmasti kerrotaan, että kykenet moneen ja muut näkevät sen, vaikka et sillä hetkellä uskoisi itseesi.
    Tämä sinun kokema, varmasti tulee auttamaan sinua tulevissa työtehtävissä, vaikka se niin kamalalta kuulostaakin. Osaat varmasti auttaa ihmisiä, koska alaa jota olet opiskellut niin sitä tehdään ihmisten ja tunteiden parissa.
    Jaksan uskoa myös, että töitä tulet löytämään, kun olet siihen valmis henkisesti. Voimahali <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti <3 Itsekin haluan ajatella, että kokemukseni auttaa tulevissa työtehtävissä. Ja voi olla että joskus myöhemmin haluan nimenomaan hakeutua sellaiseen työhön, jossa pääsen auttamaan leskiä tai muita surevia ihmisiä. Jos itsellä on jostakin kokemusta, kannattaa sitä hyödyntää, sillä joitakin asioita ei voi oppia pelkästään kirjasta lukemalla.

      Poista
  4. Kiva kuulla! ♥ Mukavaa matkaa sulle, Nauti! :)

    VastaaPoista
  5. Mietinkin mitä sinulle kuuluu, joten piti etsiä taas blogisi käsiini! Ihana kuulla, että kaikki hyvin! Olet sen, ja Miamin reissun niiiiin ansainnut!! Nauti! -Janina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana kommentti! Varmasti nautin matkasta, se tulee kyllä todellakin tarpeeseen työlään kevään jälkeen :) Toivottavasti tänne Suomeenkin saadaan pian oikein lämpöisiä kelejä!

      Poista