Niin hullulta kuin se kuulostaakin, olen positiivisempi ihminen N:n kuoleman takia. Ihan siitä syystä, että nyt minua ei enää hetkauta pikkuasiat. Yritän olla valittamatta pienistä asioista. Aina se ei onnistu, mutta huomaan itsessäni suuren muutoksen verrattuna entiseen. Entinen minä valitti varmaan ihan kaikesta. Nyt osaan suhteuttaa asiat paremmin. Minun mieheni on kuollut, sen rinnalla kovin moni asia ei tunnu valittamisen arvoiselta. Huomaan etsiväni asioista niitä positiivisia puolia enemmän, kuin ennen.
Entinen minä ei osannut tyytyä mihinkään. Aina piti saada lisää ja enemmän ja parempaa. Asiat olivat aina olleet hyvin, joten en osannut arvostaa sitä. Minulla oli tosi onnellinen elämä, mutta koska se oli aina ollut niin, en edes tajunnut sitä itse. En tajunnut, kuinka onnellinen olin. Mikään ei tavallaan riittänyt. Vaikka olin saanut kaiken, mistä olin ikinä elämässäni haaveillut, unelmoin jo uusista jutuista. Nyt en hamua kokoajan enemmän ja lisää. Olen onnellinen siitä, että herään aamulla. Lumikerros puun oksilla on kaunista. Minulla on ihana koti. Elämä on niin kaunista ja kivaa! Huomaan asioita, joita ennen en osannut katsoa. Joista en ennen osannut olla kiitollinen, koska ne olivat itsestäänselviä. Minä tyydyn nyt tähän, mitä minulla on. Jonkun mielestä se ei ehkä ole paljoa. Tietenkään miehensä menettäneen elämä ei ole kummoista. Mutta se riittää. Tällä hetkellä se on aivan tarpeeksi.
Uskon, että joskus tulevaisuudessa uudessa parisuhteessa pystyn olemaan paljon parempi tyttöystävä. Ja olen varma, että oikean tyypin löydyttyä tulen olemaan todella onnellinen. Koska enää en keskity niihin likaisiin kalsareihin kylppärin lattialla. Keskityn kaikkeen hyvään. Pieniin huomionosoituksiin ja arkisiin tekoihin. En enää pidä parisuhdetta itsestäänselvänä. Sen sijaan, että toiselle valittaa ja nalkuttaa pikkuasioista, voi kertoa rakastavansa. Enkä enää koskaan mene riidoissa nukkumaan.
N:n kuoleman myötä tunnen itseni paremmin. Vaikka tällä hetkellä olen elämäni suhteen enemmän pihalla, kuin ikinä. Tämä surumatka on ollut matka myös minuun itseeni. Ja se on tehnyt hyvää. Olen nyt paljon syvällisempi. Tiedän olevani vahva ja selviytyväni kaikesta. Olen viimeisen parin viikon aikana kuullut muutamankin ihmisen suusta kuvailuja minusta. Ja ne ovat lämmittäneet mieltä. Ihan todella.
"Sä oot nätti, mukava ja hauska."
"Mä nään sut tosi vahvana ja sellasena, että sä selviät mistä vaan."
"Sä osaat kaikesta huolimatta ajatella niin positiivisesti."
"Heti kun mä näin sut, mä ajattelin, että sä oot tosi ystävällinen ja kiltti. Sä oot ihana!"
"Mä arvostan ihmisiä, joilla on hyvät arvot ja korkea moraali, niin kuin sulla".
"Ihanaa, kun sä hymyilet noin paljon."
"Sä oot kyllä tosi kaunis ja hyvää seuraa. Sulla on järkeä päässä."
Juuri tällaisilla adjektiiveilla haluaisinkin ihmisten kuvailevan minua. Näin haluaisin ihmisten näkevän minut. Tällainen on uusi minä. Ja siihen on ollut aika mukava tutustua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti